Yleisötilaisuus Lahdessa valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta
Tiedote 230/2004
8.10.2004
Ulkoministeriö järjestää yhteistyössä puolustusministeriön ja sisäministeriön kanssa avoimien yleisötilaisuuksien sarjan valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta. Ensimmäinen yleisötilaisuus pidettiin Helsingissä 30. syyskuuta.
Seuraava tilaisuus pidetään 13. lokakuuta kello 18 - 19.30 Lahdessa kongressikeskus Fellmannissa, Kirkkokatu 27. Alustajina ovat puolustusministeri Seppo Kääriäinen ja ulkoministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Laajava. Alustusten jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja osallistua keskusteluun.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004 on valtioneuvoston peruslinjaus, joka asettaa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan periaatteet ja tavoitteet sekä kehyksen sen toimeenpanolle eri sektoreilla. Selonteossa tarkastellaan perusteellisesti Suomen kansainvälisen toimintaympäristön muutosta ja sen vaikutuksia Suomen toimintakykyyn ja turvallisuuteen laajassa merkityksessä 2010-luvulle.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Yleisötilaisuuksia on tarkoitus järjestää eri puolilla Suomea mm.
Tampereella 20.10.
Jyväskylässä 3.11.
Joensuussa 8.11.
Kajaanissa 8.11.
Rovaniemellä 11.11.
Näistä tilaisuuksista ja mahdollisista muista tilaisuuksista tiedotetaan erikseen.
Selonteko tiivistelmineen on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi valtioneuvoston(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), ulkoministeriön(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja puolustusministeriön(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) verkkosivuilla.
Lisätietoja:
Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen päällikkö Pirkko Hämäläinen, puh. 09 1605 5813, gsm 040 551 5787, tiedotusyksikön päällikkö Erja Tikka, puh 09 1605 5818, gsm 040 532 9764 tai Päijät-Hämeen Eurooppa-tiedotuksen aluetiedottaja Helena Kiiskinen, puh. 010 345 6570, gsm 040 510 7520