Vastaa haasteeseen humanitaarisen avun päivänä! Vastaa haasteeseen humanitaarisen avun päivänä!

Vastaa haasteeseen humanitaarisen avun päivänä!

Tiedote 180/2012
17.8.2012

Mitä sinä aiot tehdä tänään jonkun toisen hyväksi yhteisössäsi? Tällä kysymyksellä YK:n humanitaarisen avun toimisto (OCHA) herättää ihmiset osallistumaan maailman humanitaarisen päivän viettoon sunnuntaina 19. elokuuta 2012. Kampanjan I Was Here (olin täällä) tavoitteena on luoda historian suurin ja kuuluvin viesti sosiaalisessa mediassa ja samalla saada ihmiset pienin teoin ajattelemaan humanitaarista apua.

”Aion soittaa iäkkäille sukulaisilleni, joihin ei ole muka ollut aikaa olla yhteydessä”, sanoo Suomen kehitysministeri Heidi Hautala.

”Näin humanitaarisen avun päivänä mielessäni ovat myös pakolaisleirit, joilla ihmiset joutuvat elämään jopa vuosikymmeniä. Näin itsekin Kenian Kakumassa, miten tärkeää on tukea ihmisten mahdollisuutta palata takaisin tavalliseen elämään. Se on jokaisen luonnononnettomuutta tai konfliktia pakenemaan joutuneen haave – ja Suomen humanitaarisen avun tavoite.”

Humanitaariset kriisit yhä monimutkaisempia

Suomi on antanut hätäapua yhteensä 73,5 miljoonaa euroa tänä vuonna. Suurimmat kohteet ovat olleet Afrikan sarvi, Sahelin alue, Sudan ja Etelä-Sudan sekä Jemen.

Laajamittaisin humanitaarinen kriisi on tällä hetkellä Sahelin alueella, jossa vuosikymmenen pahin kuivuus ja siitä johtuva ruoka- ja vesipula vaikuttaa yli 18 miljoonan ihmisen elämään Tšadissa, Burkina Fasossa, Gambiassa, Mauritaniassa, Malissa, Nigerissä, Nigeriassa, Kamerunissa ja Senegalissa. Aliravitsemus uhkaa yli neljää miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta, joista miljoona on vaarassa kuolla.

Syyrian tilanne pahenee

Syyrian 17 kuukautta kestäneessä konfliktissa on kuollut jo yli 20 000 ihmistä. Samalla avun toimittaminen maan sisällä on vaikeaa, sillä avuntarvitsijoiden luokse on hankala päästä vaarallisen toimintaympäristön vuoksi. Syyrian sisällä kodistaan paenneita arvioidaan olevan noin miljoona ja yli 155 000 syyrialaispakolaista on rekisteröitynyt naapurimaissa. Todelliset luvut voivat kuitenkin olla virallisia arvioita suuremmat ja pakolaisten määrän pelätään kasvavan nopeasti Syyrian naapurimaissa.

Suomi on aiemmin myöntänyt Syyrian kriisiin 1,3 miljoonaa euroa. Kehitysministeri Heidi Hautalan päätöksellä Suomi myöntää nyt 1,5 miljoonaa euroa lisää humanitaarista apua Syyrian kriisistä kärsiville. Avustussumma nousee kokonaisuudessaan 2,8 miljoonaan euroon.

Humanitaarinen apu ei ole väline kriisien ratkaisuihin

Suomi antaa apua yksinomaan tarpeeseen perustuen, ei poliittisista, sotilaallisista tai taloudellisista lähtökohdista käsin. Riippumattomuus ja puolueettomuus ovat perusedellytyksiä avun perillemenolle ja avustustyöntekijöiden turvallisuudelle.

Suomen humanitaarisen avun tavoitteena on pelastaa ihmishenkiä, lievittää kärsimystä ja inhimillistä hätää sekä ylläpitää ihmisarvoa konfliktien ja luonnonkatastrofien aiheuttamien kriisien aikana ja välittömästi niiden jälkeen. Painopiste on köyhimmissä maissa, ja apu kohdistuu haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten avustamiseen.

Suomi kanavoi rahoituksensa YK-järjestöjen, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen sekä kyvykkäiden suomalaisten kansalaisjärjestöjen kautta, mukaan lukien Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Fida ry. Avustuspäätökset tekee ulkoministeriö.

Kunnioituksena avustustyöntekijöille

Humanitaarisen avun päivää vietetään YK:n työntekijöiden muistoksi, jotka saivat surmansa Bagdadissa vuonna 2003 YK:n päämajaan kohdistuneessa pommi-iskussa. Humanitaarisen avun päivänä halutaan osoittaa kunnioitusta kaikille avustustyöntekijöille ja ihmisille, jotka auttavat muita hädässä.

Lue lisää: