Valtioneuvoston tiedote: Eurooppa-neuvosto keskusteli HVK:sta, terrorismista ja kilpailukyvystä
Valtioneuvoston tiedotusyksikkö
Tiedote 100/2004
26.3.2004
Euroopan unionin johtajat kokoontuivat Brysselissä 25. ja 26. maaliskuuta Eurooppa-neuvoston kevätkokoukseen. Kokouksen pääaiheita olivat hallitustenvälinen konferenssi (HVK), terrorismin vastainen toiminta sekä Euroopan kilpailukyvyn parantaminen. Suomesta kokoukseen osallistuivat pääministeri Matti Vanhanen, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja valtiovarainministeri Antti Kalliomäki.
Eurooppa-neuvosto oli yksimielinen siitä, että hallitustenvälisen konferenssin neuvotteluja on jatkettava mahdollisimman pian. Konferenssin tavoitteena on saada aikaan unionille perustuslaillinen sopimus. Työn toivotaan olevan valmis viimeistään kesäkuun Eurooppa-neuvostoon mennessä.
Kokouksessa annettiin myös julkilausuma terrorismin torjunnasta. EU-maiden johtajat ilmaisivat myötätuntonsa Madridin pommi-iskuista kärsineille ja tukivat sitä, että 11. maaliskuuta on vastedes eurooppalainen terrorismin uhrien muistopäivä. Maat sitoutuivat myös yhteisvastuuseen, jos jokin nykyinen tai unioniin pian liittyvä valtio joutuu terrorihyökkäyksen kohteeksi.
Eurooppa-neuvosto pohti laajasti terrorisminvastaisia keinoja ja kehotti kaikkia jäsenmaita panemaan viipymättä toimeen jo aiemmin sovitun lainsäädännön. Europolin asemaa halutaan vahvistaa parantamalla sen tiedonsaantia jäsenmaiden tiedusteluviranomaisilta. Muita pikaisesti käyttöön otettavia keinoja ovat muun muassa rajavalvontaviraston perustaminen, biometristen tunnisteiden sisällyttäminen passeihin sekä terrorismin torjunnan koordinaattorin toimen perustaminen neuvoston pääsihteeristöön. Korkea edustaja Javier Solana nimitti toimeen hollantilaisen Gijs de Vriesin.
Kokouksen toisen päivän pääaihe oli Euroopan kilpailukyvyn parantaminen niin kutsutun Lissabonin strategian mukaisesti. Tavoitteena on, että EU olisi maailman kilpailukykyisin talous vuoteen 2010 mennessä. Kokouksessa todettiin, että uudistustahtia on nopeutettava huomattavasti, jotta tämä tavoite saavutettaisiin. Etusijalle asetettiin kestävä kasvu ja parempien työpaikkojen luominen.
Kokouksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että jäsenmaiden tulisi toteuttaa jo sovitut toimet. Samalla painotettiin myös rakenteellisia uudistuksia, innovaatiotoimintaa ja sääntelyn parantamista. Suomi korosti erityisesti sähköisen viestinnän toimintaedellytysten parantamista kilpailukyvyn edistämiskeinona. Suomi olikin tyytyväinen siihen, että kokouksen loppupäätelmissä korostettiin EU:n uusien matkaviestintä- ja laajakaistastrategioiden merkitystä. Kestävän kasvun osalta Suomi oli tyytyväinen siihen, että unioni vahvisti sitoumuksensa ilmastonmuutosta koskevaan Kioton pöytäkirjaan.
Lissabonin strategian puolivälitarkastelu on keväällä 2005. Arviointityötä varten komissio asettaa riippumattoman työryhmän, jonka puheenjohtaja on hollantilainen Wim Kok. Väliarvioinnissa on tarkoitus koota yhteen tähänastiset tulokset ja esittää, miten EU voisi parhaiten saavuttaa asettamansa tavoitteet vuoteen 2010 mennessä.
Ulkosuhdeaiheissa Eurooppa-neuvosto hyväksyi päätelmät, jotka koskevat Lähi-idän rauhanprosessia, Irakia, Afganistania, Serbia-Montenegroa ja Kosovoa, Venäjää, Kyprosta sekä EU:n strategista kumppanuussuhdetta Välimeren ja Lähi-idän alueen kanssa. Kosovon osalta Eurooppa-neuvosto tuomitsi väkivallan ja antoi vahvan tukensa YK:n pääsihteerin erityisedustajalle Harri Holkerille ja rauhanturvajoukoille pyrkimyksissä tilanteen vakauttamiseksi. Venäjää koskien EU:n todettiin odottavan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen laajentamista ehdoitta uusiin jäsenmaihin 1.5. alkaen.
Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Antti Peltomäki, valtioneuvoston EU-sihteeristö, p. (09) 1602 2180