Uusi sähköpostiosoite passi- ja viisumikyselyille
Tiedote 158/2003
7.7.2003
Ulkoministeriön oikeudellisen osaston passi- ja viisumiyksikkö on ottanut käyttöön uuden sähköpostiosoitteen [email protected]. Tiedustelujen ohjautuminen uuteen sähköpostiosoitteeseen henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen sijasta takaa sen, että loma-aikoinakin tiedusteluihin voidaan vastata ajallaan. Samalla estetään se, ettei henkilökohtainen sähköpostiosoite tukkeudu tiedustelujen suuren lukumäärän vuoksi.
Viime vuonna passi- ja viisumiyksikössä käsiteltiin yhteensä 444 651 viisumihakemusta. Kasvua edellisvuoteen oli yhdeksän prosenttia. Viisumeista ylivoimaisesti suurin osa myönnetään Venäjän eri toimipisteissä.
Tulevaisuudessa biometrisiä tunnisteita - valokuva ja sormenjälki - tullaan passien ohella ottamaan mukaan myös viisumitarroihin. Vuoden 2004 aikana Suomi ottaa käyttöön valokuvallisen viisumitarran. Tämä tulee helpottamaan henkilön tunnistamista ja vaikeuttamaan viisumin väärinkäyttöä.
EU:lle ollaan kehittämässä yhteistä viisumitietojärjestelmää. Sen on määrä olla käytössä koko laajuudessaan vuonna 2009. Lisäksi uusitaan jo yli kymmenen vuotta käytössä ollut kansallinen viisumitietojärjestelmä. Molemmilla hankkeilla tulee olemaan merkittäviä teknisiä vaikutuksia ulkoministeriön edustustojen työhön. Lisää
Lisätietoja: Yksikön päällikkö Juhani Niemelä, passi- ja viisumiyksikkö, puh. (09) 1605 5211 ja hallinnollinen ulkoasiainsihteeri Helena Lappalainen, passi- ja viisumiyksikkö, puh. (09) 1605 5224