Ulkoministeri Haavisto Pohjoismaiden ulkoministerikokoukseen Islantiin

Ulkoministeri Haavisto Pohjoismaiden ulkoministerikokoukseen Islantiin

Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Islannin Borgarnesissa 11. syyskuuta pidettävään Pohjoismaiden ulkoministerikokoukseen.

”Islanti on järjestänyt meille mielenkiintoisen kokouksen ja odotan hyviä keskusteluja läheisten Pohjoismaiden kanssa”, ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo.

Ulkoministeri Haaviston poliittinen valtiosihteeri Johanna Sumuvuori osallistuu 12. syyskuuta pidettävään Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisen yhteistyön NB8-ulkoministerikokoukseen.

Kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä, kuten Itämeren ja arktisen alueen turvallisuudesta, kyber- ja hybridiuhista, Venäjästä sekä Ukrainan konfliktista. Lisäksi vaihdetaan näkemyksiä ajankohtaisista Eurooppaa koskevista kysymyksistä, kuten EU:n tulevaisuudesta ja keskustellaan ilmastonmuutoksesta.

Kokouksen puheenjohtajana toimii tänä vuonna N5-ja NB8-yhteistyötä koordinoiva Islanti. Maiden ulkoministerien kokouksia on järjestetty jo 1990-luvulta alkaen. Ulkoministeri Haavistolla on myös kahdenvälinen tapaaminen Islannin ulkoministerin Guðlaugur Þór Þórðarsonin kanssa.

Lisätietoja: ulkoministerin diplomaattiavustaja Miia Rainne, puh +358 295 351 421 sekä Pohjoisen Euroopan yksikön tiiminvetäjä Christina Lehtinen, puh. +358 295 351 787.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

pohjoismainen yhteistyö