Tuomioja tapaa Tunisian valtiosihteerin
Tiedote 207/2003
8.9.2003
Ulkoministeri Erkki Tuomioja tapaa maanantaina Tunisian ulkoministeriön valtiosihteeri Saîda Chtiouin. Valtiosihteeri on virallisella vierailulla Suomessa 7.-8. syyskuuta. Chtiouin Suomen vierailu liittyy kuun lopulla EU:n ja Tunisian Barcelonan prosessiin kuuluvaan kokoukseen.
Chtioui on hyvä esimerkki tunisialaisen naisen poikkeuksellisen hyvästä asemasta muihin arabi- ja muslimimaihin nähden. Tunisian edesmenneen presidentti Habib Bourguiban toimet naisen aseman parantamiseksi 1950-60 -luvuilla olivat hyvin edistyksellisiä myös moneen länsimaahan nähden.
Tämän vuoden aikana Tunisiassa on aloittanut muutamia suomalaisia yrityksiä, kuten tietoturvallisuuspalveluja tuottava Stonesoft ja Tunisian vedenpuhdistusjärjestelmiä uudistava Pomiltek International. Tällä hetkellä Tunisia on kiinnostunut erityisesti Suomen e-government–osaamisesta sekä asiantuntemuksesta ympäristösektorilla. Suomen Tunisian viennin kokonaisarvo oli 2002 noin 50 miljoonaa euroa. Maittemme välinen investointisuojasopimus astui voimaan juuri Chtiouin vierailun aattona. Parhaillaan maiden välillä viimeistellään myös kaksinkertaisen verotuksen estävää sopimusta.
Aavikoitumista vastaan kamppaileva Tunisia on vuosikymmenten varrella saanut Suomelta asiantuntija-apua metsityshankkeissa. Tunisia oli myös Suomen ensimmäisiä kehitysyhteistyön kohdemaita 1960-luvun alussa. Maiden rooli on pitkässä historiallisessa perspektiivissä ollut samantapainen. Kumpikin on pienenä maana sovitellut ja tasapainoitellut vaikean geopoliittisen asemansa kanssa.
Suomi avasi Tunisissa vuoden alussa alueellisen suurlähetystön, joka hoitaa Tunisian lisäksi Algerian ja Libyan.
Lisätietoja: lähetystöneuvos Riitta Swan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikkö, p. 1605 6318.