Suomi vahvistaa kansainvälistä profiiliaan ilmastotoimista kiittävällä diplomilla

Ulkoministeriö lanseeraa uuden Climate Honours -ilmastodiplomin, jolla Suomi huomioi ja kiittää tulevaisuuden eteen työskenteleviä ilmastotoimijoita. Erityisesti pienemmille edelläkävijöille suunnatut ilmastokiitokset jaetaan Suomen edustustoverkon kautta henkilöille ja organisaatioille ympäri maailmaa.

Kansainväliset tutkimukset kertovat, että Suomea arvostetaan ilmastotoimijana ja että ympäristöön ja kestävään kasvuun liittyvät tekijät ovat yksi Suomi-kuvan keskeisistä vahvuuksista. Ulkoministeriön lanseeraaman Climate Honours -ilmastokiitoksen avulla jatketaan työtä kansainvälisen profiilin vahvistamiseksi samalla, kun valokeila kohdistetaan konkreettista ilmastotyötä tekeviin tahoihin. Ilmastokiitoksen saajat julkaistaan Suomen ilmastotyötä esittelevällä untilweact.fi-verkkosivulla. Sivusto tarjoaa vahvan tietopaketin Suomen ilmasto-osaamisesta niin kuntatasolla, yrityskentällä kuin koulutuksenkin alalla.

Suomi haluaa kiittää ilmastotoimijoita

Suomi haluaa herättää ilmastokiitoksella keskustelua ilmastokysymyksistä ja nostaa esille kansainvälisiä toimijoita, jotka tekevät työtä yhteisen tulevaisuuden eteen. Climate Honours -ilmastokiitokset ovat paitsi kunnianosoitus sitkeästä työstä, myös viesti rajat ylittävän yhteistyön tärkeydestä.

”Tehtävämme on varmistaa, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia terveestä planeetasta. Tiivis, kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta voisimme turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet”, ulkoministeriön ilmastolähettiläs Kerstin Stendahl sanoo.

Ilmastokiitokset antavat myös mahdollisuuden esitellä Suomen kestävän kehityksen osaamista sekä innovaatioita yhteisten ratkaisujen löytämiseksi.

Ilmastokysymykset kasvattavat merkitystään

Ilmastoon liittyvät kysymykset ovat viime vuosina nousseet keskiöön erilaisissa globaaleissa mielipidemittauksissa. Muun muassa vuosittainen maabrändeihin keskittynyt tutkimus Anholt-Ipsos Nation Brands Index osoittaa, että ympäristökysymykset ovat kansalaisten merkittävin huolenaihe. Suomen profiili ilmastotoimijana on erittäin vahva: tässä tutkimuksessa Suomi sijoittuu 60 maan joukossa viidennelle sijalle ympäristöön ja ilmastoon liittyvissä kysymyksissä.

Tuoreen Bloom Consultingin kymmenessä maassa toteuttaman tutkimuksen mukaan puolestaan 85 prosenttia vastaajista katsoo Suomen olevan jokseenkin merkittävä, merkittävä tai hyvin merkittävä toimija globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisemisessa.

Ilmastokiitos on jatkoa yhdenvertaisuustunnustuksille

Ilmastokiitos seuraa palkitun Hän Honours -tunnustuksen jalanjäljissä. Vuonna 2019 lanseerattu yhdenvertaisuuskiitos on nostanut erilaisia yhdenvertaisuuden eteen työskenteleviä tahoja esiin jo yli 20 maassa. Hän Honours palkittiin vuoden 2021 parhaana viestintästrategiana arvostetussa City Nation Place -brändikonferenssissa.

Lisätietoja:

Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt

  • Meira Pappi, maakuva-asiantuntija, maakuvayksikkö, puh. +358 40 1408940
  • Kerstin Stendahl, ilmastolähettiläs, ilmasto- ja ympäristödiplomatian yksikkö, puh. +358 295 350 310
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]