Suomi-kuva on myötätuulessa

Suomen sijoitus tärkeimmissä maakuvatutkimuksissa on ollut viime vuosina nouseva. Suomi tunnetaan aiempaa paremmin ja Suomea arvioidaan entistä myönteisemmin. Tämä on tärkeää, kun Suomi pyrkii vaikuttamaan maailmalla, kertoo uusi Maakuvan vuosikatsaus.

Kuva: Tim Bird/Finland Promotion Board

Uusimmat kansainväliset maakuvatutkimukset osoittavat, että suomalaisista pidetään, Suomea arvostetaan ja Suomella katsotaan olevan myönteinen vaikutus maailmaan. Suomi myös tunnetaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin, mikä näkyy menestyksenä erilaisissa vertailuissa. Esimerkiksi arvostetussa Anholt-Ipsos Nation Brands Index (NBI) -maabränditutkimuksessa Suomi sijoittuu 60 maan joukossa sijalle 15. Tämä on Suomen kaikkien aikojen korkein sijoitus.

Oikeudenmukainen ja ympäristöä suojeleva Suomi

Hyvä hallinto sekä toimiva ja oikeudenmukainen yhteiskunta ovat johdonmukaisesti Suomi-kuvan merkittävin vahvuus. Suomi sijoittuu korkealle arvioitaessa muun muassa kansalaisten oikeudenmukaista kohtelua, yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa, hallinnon pätevyyttä ja rehellisyyttä, median luotettavuutta, koulutusjärjestelmää, turvallisuutta ja vakautta sekä elämänlaatua.

Suomen toinen keskeinen vahvuusalue on luonto ja kestävyys. Suomen luonto arvioidaan puhtaaksi ja kauniiksi, ja Suomi nähdään vastuullisena ympäristönsuojelijana. Ympäristönsuojeluun ja erityisesti ilmastotoimiin liittyvissä kysymyksissä Suomi on nostanut profiiliaan kohti globaalia kärkeä viime vuosien aikana.

Suomalaista kulttuuria ei tunneta

Suomen maakuvan heikkoudet liittyvät erityisesti suomalaisen kulttuurin vähäiseen tunnettuuteen. Suomen kulttuuriperintöä ei tunneta, eikä Suomessa katsota olevan kulttuurihistoriallisesti merkittäviä matkailukohteita. Tämän lisäksi myös Suomen nykykulttuuri, taide-elämä, kaupunkikulttuuri ja urheilukulttuuri arvioidaan selkeästi Suomen muuta maakuvallista tasoa alemmas. 

Kulttuuriset tekijät ja niiden synnyttämät positiiviset elämykset ovat kuitenkin keskeisessä osassa, kun ihminen muodostaa suhdettaan toiseen maahan. Kulttuurin tunnettuuden kasvattaminen olisi siis tärkeää muun muassa matkailunedistämisen, osaajahoukuttelun ja koko Suomi-kuvan kannalta.

Uusi vuosittainen katsaus Suomi-kuvaan

Suomi-kuvaa tarkasteleva Maakuvan vuosikatsaus on Ulkoministeriön maakuvayksikön uusi julkaisu. Raportin tarkoituksena on lisätä tietoisuutta maakuvan merkityksestä ja siitä, miten Suomi nähdään maailmalla. Maakuvan vuosikatsaus 2021 nostaa erityisteemoina esille Maailman onnellisuusraportin sekä Suomen maineen ja maakuvan kehityksen korona-aikana. 

”Joskus sanotaan, että suomalaiset ovat liian kiinnostuneita siitä, mitä meistä ajatellaan. On kuitenkin tärkeää ymmärtää maakuvaa, kun pyritään vaikuttamaan Suomea koskeviin päätöksiin”, sanoo maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras. 

”Kaikki suomalaiset hyötyvät maakuvaan liittyvästä tiedosta. Ymmärtämällä Suomi-kuvaa meillä on mahdollisuus korostaa sen vahvuuksia, taklata sen heikkouksia ja löytää uusia vaikuttamisen paikkoja.”

Ulkoministeriön maakuvayksikkö toimii Finland Promotion Boardin sihteeristönä.

Lisää maakuvauutisia maaliskuun aikana

Ulkoministeriö julkaisee maaliskuun lopussa vuotuisen Suomi maailman mediassa -katsauksen, joka vetää yhteen havaintoja Suomen näkyvyydestä vuonna 2021 eri puolilla maailmaa. Katsaus perustuu Suomen ulkomaanedustustojen keräämään tietoon ja näkemyksiin. Tänä vuonna katsaus sisältää edustustojen tuottamien tietojen lisäksi myös määrällistä analyysiä, joka perustuu mediaseurantaohjelmistolla koottuun maailmanlaajuiseen, monikieliseen aineistoon.

Lisätietoja

Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt

maakuvatyön asiantuntija Meira Pappi, maakuvayksikkö, puh. +358 40 140 8940.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]