Suomi Istanbulin sopimuksen osapuolten johtoon

Suomen pysyvä edustaja Euroopan neuvostossa, suurlähettiläs Nina Nordström valittiin 31. tammikuuta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Istanbulin sopimus) osapuolten komitean puheenjohtajaksi. Muiksi puheenjohtajiston jäseniksi valittiin Irlannin ja Albanian pysyvät edustajat.

Istanbulin sopimus on Euroopassa ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus naisten suojelemiseksi väkivallalta. Sen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, väkivallan uhrien suojeleminen sekä väkivallan tekijöiden saattaminen edesvastuuseen. Tasa-arvo ja naisten ja tyttöjen oikeudet ovat tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hallitus on myös kansallisesti vahvasti sitoutunut naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.

EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan joka kolmas nainen on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15. ikävuotensa jälkeen. Euroopassa tämä tarkoittaa 62 miljoonaa naista.

Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa Suomessa on arvioitu juuri ensimmäistä kertaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä GREVIO nosti syyskuussa 2019 julkaistussa raportissaan esille muun ohella ammattihenkilöstön koulutukseen ja osaamiseen liittyvät haasteet sekä Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanon riittävän rahoituksen tärkeyden.

Sopimuksen osapuolista koostuva komitea on osa Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanon seurantajärjestelmää GREVIOn ohella. Osapuolten komitea kokoontui kahdeksanteen kokoukseensa 30. - 31.1.2020 Strasbourgissa.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Satu Sistonen, p. 0295 351789.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].