Suomalaisviranomaiset koordinoivat helikopteriturmaan liittyvää toimintaansa yhteispalaverissa
Sisäasiainministeriö
Tiedote
11.8.2005
Sisäasiainministeriö järjesti torstaina 11. elokuuta pelastusylijohtaja, SM:n valmiuspäällikkö Pentti Partasen johdolla yhteistyöpalaverin, jossa koordinoitiin suomalaisviranomaisten osallistumista eilisen helikopteriturman edellyttämiin jatkotoimiin.
Pelastustoimintaa johtaa Viron meripelastuskeskus. Myös vastuu jatkotoimista kuuluu Viron viranomaisille. Suomen rajavartiolaitokselta on pyydetty virka-apua sekä uhrien että hylyn nostamiseen. Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Merikarhu toimii parhaillaan onnettomuusalueella sukeltajien tukikohtana. Vartiolaiva Merikarhun päällikkö kapteeniluutnantti Pentti Alapelto johtaa sukellustoimintaa.
Onnettomuuspaikalla on 15 suomalaissukeltajaa. Heistä kuusi on Suomen merivoimista, kolme Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta ja kuusi Suomenlahden merivartiostosta. Suomenlahden merivartiosto on toimittanut paikalle myös robottikameran, jota voidaan käyttää hylyn kuvaamisessa.
Rajavartiolaitoksella ei ole hylyn nostamiseen soveltuvaa kalustoa. Viranomaisten yhteispalaverissa todettiin, että Varustamoliikelaitokselta löytyy sopivaa kalustoa ja heidän yhteistoimintaosapuolelta asiantuntemusta vaativan nosto-operaation toteuttamiseen. Hylyn nostamisesta vastaavat Viron viranomaiset. Nosto-operaatio on osa onnettomuustutkintaa.
Viron viranomaiset ovat asettaneet asiaa selvittävän tutkintalautakunnan. Oikeusministeriö on nimittänyt ilmailuonnettomuuksien erikoistutkija Hannu Melarannan Onnettomuustutkintakeskuksesta Suomen edustajaksi helikopterionnettomuuden tutkintaan.
Onnettomuustutkintakeskus asettaa valtuutetun edustajansa osallistumaan tutkintaan kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n tutkintaohjeen mukaisesti. Melarannan neuvonantajiksi on nimitetty yliluutnantti Timo Lindholm ja kapteeni Ari Anttila rajavartiolaitoksen Turun vartiolentueesta. Tarvittaessa valtuutetulle edustajalle nimitetään lisää neuvonantajia.
Keskusrikospoliisi on lähettänyt kaksi suuronnettomuuksien uhrintunnistusyksikön työntekijää Viroon ja kerää parhaillaan tunnistamiseen tarvittavia tunnistetietoja onnettomuuden uhreista Suomessa. Viron keskusrikospoliisi vastaa uhrien tunnistamisesta ja suomalaiset uhrintunnistamisasiantuntijat avustavat heitä. Suomalaisuhrien kotiuttamisesta vastaavat Suomen ulkoasiainministeriö ja keskusrikospoliisi. Virossa suoritettavan uhrien tunnistamisen jälkeen rajavartiolaitos antaa tarvittaessa virka-apua uhrien kuljettamisessa Suomeen.
Lisätietoja: pelastusylijohtaja Pentti Partanen, SM, puh. 09 160 42960, yksikönpäällikkö Pekka Hyvönen, UM, puh. 09 160 55739, komentajakapteeni Petteri Leppänen, rajavartiolaitos, puh. 020410 6641, pelastusjohtaja Jorma Lilja, Helsingin kaupungin pelastuslaitos, puh. 09 3936 2100, hallitussihteeri Marko Hasari, PM, puh. 09 160 88206, rikosylikomisario Göran Wennqvist, keskusrikospoliisi, puh. 09 8388 6442, johtaja Håkan Gustafsson, Varustamoliikelaitos, puh. 030620 7110, johtaja Tuomo Karppinen, Onnettomuustutkintakeskus, puh. 09 1606 7641 tai 050 330 0174