Kehittyvien maiden ja nousevien talouksien ääntä vahvistettiin Maailmanpankin uudistuksissa

Tiedote 125/2010
25.4.2010

Maailmanpankin osakkeenomistajat sopivat Washingtonissa 25. huhtikuuta laajamittaisesta paketista, jolla vahvistetaan pankin resursseja sekä uudistetaan pankin jäsenvaltioiden painoarvoa pankin päätöksenteossa.

Uudistuksen keskeisin tulos on tuntuva äänivallan siirto (5 prosenttia) kehittyneiltä teollisuusmailta kehitys- ja transitiomaiden hyväksi.

Uudistuksissa maailmanpankin pääomaa korotetaan 58 miljardilla dollarilla. Maailmanpankkiryhmään kuuluvan, yksityissektorin rahoitukseen keskittyvän kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n pääomia puolestaan vahvistetaan 200 miljoonalla.

Vastauksena maailmanlaajuiseen taantumaan ja kehitysmaiden kasvaneeseen rooliin maailmanpankille hyväksyttiin myös uusi strategia ”Uusi maailma, uusi maailmanpankkiryhmä”.

Strategiauudistuksen mukaan maailmanpankki tukee jatkossakin kehitysmaita niiden toiminnassa köyhyyden vähentämiseksi, erityishuomionaan Saharan eteläpuolinen Afrikka. Pankki myös toimii globaalien kehitysongelmien ratkaisemiseksi, esimerkiksi ruokaturvaan ja ilmastonmuutokseen liittyvissä haasteissa. Pankki lupaa myös uudistaa toimintatapojaan tähtäimenä suurempi tehokkuus, tuloksellisuus ja joustavuus.

Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick kuvasi uudistuksia ”uudeksi multilateralismiksi”. Hänen mukaansa pankki ja sen jäsenvaltiot osoittavat tällä kykynsä ottaa huomioon maailmassa tapahtuneet muutokset sekä sopeutua vuonna 2008 alkaneen talouskriisin jälkeiseen uuteen tilanteeseen.

Suomi on ollut vahvasti tukemassa Maailmanpankin hallintouudistuksia ja toimintakyvyn vahvistamista sekä kehitysmaiden äänivallan lisäämistä. Washingtonin kokoukseen osallistunut ulkoministeriön alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronde pitää luontevana, että maailmantalouden muutokset heijastuvat myös kansainvälisten rahoituslaitosten toimintaan. Koukku-Ronden mielestä nyt sovittu uudistuspaketti on osoitus monenvälisen järjestelmän uudistuskyvystä, ja se luo hyvät edellytykset pankin tulevalle toiminnalle.

Lisätietoja: lähetystöneuvos Olli Kantanen, puh. 040 578 7145