Joukkotuhoaseet, Afganistan ja Kosovo esillä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö
Tiedote 111/2004
2.4.2004



Joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen

Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 2. huhtikuuta käsiteltiin Suomen osallistumista joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä koskevaan Proliferation Security Initiative (PSI) -aloitteeseen. Suomen on tarkoitus ilmaista tukensa aloitteelle ja osallistua sen piirissä tapahtuvaan yhteistyöhön.

PSI on vuonna 2003 Yhdysvaltain aloitteesta käynnistetty yhteistyöjärjestely joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Tavoitteena on lisätä kansainvälistä yhteistyötä salakuljetuksesta epäiltyjen kuljetusten pysäyttämiseksi maalla, merellä ja ilmassa. Tukensa PSI-periaatteille on antanut jo noin 60 valtiota.

PSI ei ole kansainvälinen sopimus vaan yhteistyöjärjestely. Kaikkien PSI-toimenpiteiden tulee olla kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisia.

Kokouksessa käsiteltiin myös Suomen osallistumista jälleenrakennus- ja vakauttamistoimintaan Afganistanissa sekä tilannetta Kosovossa.

Afganistaniin on perustettu tähän mennessä 12 jälleenrakennus- ja vakautusryhmää (Provincial Reconstruction Team eli PRT). Ne ovat keskeisessä asemassa YK:n pyrkimyksessä luoda vakautta Afganistanin koko alueelle. Suomi valmistautuu osallistumaan PRT-toimintaan Pohjois-Afganistanissa enintään 20-30 sotilaalla ja muutamilla siviiliasiantuntijoilla, yhdessä Ruotsin, Norjan ja Iso-Britannian kanssa.

Kokous käsitteli myös Kosovon viimeaikaisia levottomuuksia sekä niiden vaikutuksia Suomen osallistumiseen KFOR-rauhanturvaoperaatioon. Suomi varautuu nyt siihen, että rauhanturvaläsnäoloa jatketaan toistaiseksi nykytasolla.


Lisätietoja PSI:stä antavat yksikön päällikkö Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve, ulkoasiainministeriö, p. (09) 1605 5580 ja lähetystöneuvos Erik Lundberg, ulkoasiainministeriö, p. (09) 1605 5584.

Lisätietoja rauhanturvaoperaatioista antavat yksikön päällikkö Elina Kalkku, ulkoasiainministeriö, p. (09) 1605 5480 ja yksikön päällikkö Anu Laamanen-Ryter, ulkoasiainministeriö, p. (09) 1605 5357.


















ulko- ja turvallisuuspolitiikka