Hallitus käsitteli turvallisuuspoliittista selontekoa
Valtioneuvoston tiedotusyksikkö
Tiedote 124/2004
15.4.2004
Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa käsiteltiin torstaina 15. huhtikuuta lähtökohtia vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon jatkovalmistelulle.
Kokouksessa käsiteltiin myös EU:ssa Irlannin puheenjohtajuuskaudella käynnistynyttä työtä nopean toiminnan sotilaallisen voimavaran luomiseksi unionille. Unionin nopean toiminnan valmius mainittiin ensimmäisen kerran jo Helsingin huippukokouksen asiakirjoissa vuonna 1999.
Suomi tulee selvittämään vaihtoehtoja sellaisiksi nopean toiminnan voimavaroiksi, joilla Suomi voisi osallistua unionin nopean toiminnan joukkoihin. Samalla selvitetään mahdollisia yhteistyökumppaneita nopean valmiuden osaston muodostamiseksi.
Lisätietoja selonteon valmistelusta: valtiosihteeri Risto Volanen, valtioneuvoston kanslia, puh. 09 1602 2006.
Lisätietoja EU:n nopean toiminnan voimavarasta: yksikön päällikkö Elina Kalkku, ulkoasiainministeriö, puh. 09 1605 5481, ja neuvotteleva virkamies Heikki Savola, puolustusministeriö, puh. 09 1608 8175.