Suomen pysyvä edustusto edustaa Suomea Natossa ja toimii linkkinä Suomen kansallisten viranomaisten ja Naton välillä.

Koillis-Syyrian kriisi Naton puolustusministerikokouksen agendalla

Naton puolustusministerikokous järjestettiin 24.-25.10. Naton päämajassa Brysselissä. Kokouksessa käsiteltiin laajoja turvallisuusaiheita, joista Koillis-Syyrian kriisi vei suurimman mediahuomion. Lisäksi kokouksen aikana käsiteltiin hybridiuhkia, pelotteen ja puolustuksen kehittämistä, taakanjakoa ja Afganistanin tilannetta. Suomi oli kutsuttu kokouksen hybridiuhkia ja kriisinsietokykyä käsittelevälle työillalliselle yhdessä Ruotsin ja Euroopan Unionin edustajan kanssa sekä Afganistanin Resolute Support -operaatiota koskevaan osioon. Suomea kokouksessa edustivat puolustusministeri Antti Kaikkonen ja suurlähettiläs Klaus Korhonen.

Ihmisryhmä kävelemässä puiden välistä kohti kameraa.
Puolustusministeri Kaikkosen delegaatio saapumassa Naton päämajaan.

Kokouksen aloitti Naton jäsenmaiden keskustelu Koillis-Syyrian kriisistä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun liittokunta tapasi ministeritasolla Turkin aloittamien toimien jälkeen. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kuvasi kokouskeskustelua tilanteesta suoraksi ja avoimeksi. Liittokunnan sisällä on erilaisia näkemyksiä tilanteesta, mutta Stoltenbergin mukaan kaikki jäsenmaat olivat yksimielisiä siitä, että väkivaltaisuudet alueella on saatava vähenemään.

-Vain näin kriisiin voidaan löytää poliittinen ratkaisu, pääsihteeri totesi tiedotustilaisuudessa.

Pääsihteeri ilmaisi tyytyväisyytensä myös Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauerin ehdotukselle Koillis-Syyrian turvavyöhykkeestä ja sen turvaamisesta kansainvälisesti. Suomen puolustusministeri Kaikkonen kommentoi asiaa myöhemmin toteamalla, että aloite on tutkimisen arvoinen, mutta ei välttämättä helppo toteuttaa.

Helsingin hybridikeskus sai kiitosta työillallisella

Työillallisella keskusteltiin hybridiuhkien torjumisesta ja valtioiden kriisinsietokyvyn parantamisesta. Työillalliselle oli jäsenmaiden lisäksi kutsuttu myös Suomi, Ruotsi ja Euroopan Unionin edustaja. Helsingissä sijaitseva Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus sai osakseen kiitosta Naton jäsenmailta. Illallisella Naton puolustusministerit päättivät tietoliikenteen perusvaatimuksien päivittämisestä.

-Kaikilla jäsenmailla on oltava luotettavat tietoliikennejärjestelmät rauhan aikana, kriisitilanteissa ja konflikteissa, pääsihteeri Stoltenberg kertoi tiedotustilaisuudessa.

Nato sitoutunut Resolute Support -operaatioon

Pääsihteeri Stoltenberg vakuutti, että Nato on sitoutunut Resolute Support -operaatioon Afganistanissa. Liittokunta aikoo jatkaa Afganistanin turvallisuusjoukkojen tukemista sekä taloudellisesti että koulutuksellisesti.

-Nato on tukenut Afganistanin rauhanneuvotteluja aiemmin tänä vuonna ja suhtaudun myönteisesti niiden jatkamiseen, Stoltenberg sanoi tiedotustilaisuudessa.

Suomi nosti puheenvuorossaan esille kansainvälisen yhteisön tärkeyden Afganistanin rauhan ja vakauden tukemisessa. Suomea tässä kokouksen osiossa edusti Nato-suurlähettiläs Klaus Korhonen.

 

 

Edustusto sosiaalisessa mediassa