Suurlähettiläs Korhosen puhe Suomen Atlantti-seuran tilaisuudessa 22.6.2021.

Suurlähettiläs Klaus Korhonen oli kutsuttu viime vuoden kesäkuussa pitämään Suomen Atlantti-Seurassa vuosikokousesitelmä aiheesta ”Suomi ja Nato”. Keskustelu käytiin seuran puheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren vetämänä. Suurlähettiläs Korhosen edeltäjä Nato-edustuston päällikkönä Piritta Asunmaa kuuluu seuran hallitukseen. Koska Suomen Nato-kumppanuuteen kohdistuu aiempaa suurempi kiinnostus, edustusto julkaisee esityksen kotisivumme lukijoille.

Hyvät Suomen Atlantti-Seuran jäsenet, Seuran hallitus, muut kuulijat ja ystävät.

Arvostan suuresti Seuran työtä keskustelun edistäjänä transatlanttisista suhteista. Teette sitä sekä Seuran omassa piirissä että koko suomalaisessa yhteiskunnassa. On tärkeää, että Suomessa on tällainen järjestö.

Esitykseni otsikkona on lyhyesti ”Nato ja Suomi”.

Ajattelin aluksi ottaa esille sen mikä on Naton ajankohtainen tilanne ja sen miten siihen on tultu. Hyvä ajankohta viime viikolla Brysselissä pidetyn huippukokouksen jälkeen. Mitkä ovat asioita, joihin Suomen tulisi kiinnittää huomiota? Mitä pitäisi ajatella Suomen oman Nato-kumppanuuden sisällöstä ja kehityksestä?

JOHDANTO

Naton perustaminen ja Suomen aseman vakiintuminen olivat molemmat osa Euroopan uuden turvallisuusjärjestyksen muotoutumista toisen maailmansodan jälkeen. Suomen asema syksyllä 1944 suurten tappioiden ja välirauhan raskaiden ehtojen jälkeen oli heikko ja liikkumavaramme pieni. Suomi oli kuitenkin säilyttänyt itsenäisyytensä ja torjunut vieraan vallan miehityksen.

Tämä erotti meidät Neuvostoliiton valtapiiriin jääneistä itäisen Keski-Euroopan maista, jotka kaikki liittyivät Natoon kylmän sodan päättymisen jälkeen heti kun ne vain oltiin sinne valmiita ottamaan 1990-2000-luvun vaihteessa.

Suomi solmi Neuvostoliiton aloitteesta YYA-sopimuksen vuonna 1948. Seuraavana vuonna, 1949 siis, 12 Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtiota puolestaan perustivat Naton, Pohjois-Atlantin liiton. Suomi ja Nato sijoittuivat henkisesti ja strategisesti hyvin kauas toisistaan, vaikka mukana oli yksi Suomen naapurimaakin eli Norja.

Ministeri Paavo Rantasen mainio anekdootti kuvaa hyvin kylmän sodan vuosikymmenten jäykkää asetelmaa, ja kiitos hänelle mahdollisuudesta mainita se tässä. Rantanen on kertonut olleensa vuonna 1971 ensimmäinen suomalainen diplomaatti, joka oli koskaan vieraillut Naton päämajassa Brysselissä. Kylmän sodan aikana Suomi ei pitänyt järjestöön lainkaan virallisia yhteyksiä. Rantasella oli kuitenkin muista asemapaikoista tuttuja kollegoita Yhdysvaltain Nato-edustustossa, ja muutettuaan itse Brysseliin hän kävi näitä Naton silloisessa päämajarakennuksessa tapaamassa.

Ministeri Rantanen kertoo saaneensa heiltä tietoa, joka auttoi Suomea mm. isännöimämme ETYK-prosessin valmisteluissa.

Jo huomattavasti muuttuneessa tilanteessa ryhdyin itse hoitamaan Nato-asioita nuorena deskivirkamiehenä ulkoministeriössä palattuani komennuksilta Moskovasta ja Genevestä vuonna 1996. Melkein heti, lokakuussa samana vuonna Javier Solana vieraili Suomessa ensimmäisenä Naton pääsihteerinä. Solanahan oli tullut Natoon Espanjan ulkoministerin paikalta.

Lokakuun aurinko oli jo painunut mailleen kun Solana ja silloinen ulkoministeri Tarja Halonen seisoivat Smolnan, valtioneuvoston juhlahuoneiston ikkunassa ennen virallisten keskustelujen alkua. Esplanadin puistossa oli pieni mutta äänekäs mielenosoittajajoukko protestoimassa Solanan vierailua. Emäntä ja muu Suomen valtuuskunta hieman vaivautuneina pahoittelivat epäystävällistä vastaanottoa. Solana vain nauroi ja sanoi että vielä 30 vuotta sitten hän oli itsekin ollut Madridissa banderollien alla vastustamassa Natoa.

No nythän Suomenkin yhteistyö Naton kanssa ja Nato-vierailut ovat niin arkipäiväisiä, että niihin ei juuri kukaan osaa kiinnittää edes huomiota.

NATO

Suomi on ollut Naton rauhankumppani 27 vuotta, vuodesta 1994. Tuolloin Natossa oli vasta 16 jäsenvaltiota. Kuluneiden vuosien aikana uusia maita on koko ajan pyrkinyt Naton jäseniksi, ja nyt mukana liittokunnassa on jo 30 maata, ja lisää olisi pyrkimässä. Yksikään maa ei ole koskaan eronnut Natosta.

Hallituksen tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan seuraavasti:

”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä.”

Johtamani Suomen Nato-edustuston velvollisuutena on omalta osaltaan huolehtia siitä, että tuo ns. Nato-optio on todellinen mahdollisuus.

Meille on hyvin tärkeää, että Naton oma avoimien ovien periaate pysyy voimassa, ja tämän olemme myös todenneet Naton jäsenmaille ja järjestön virkamiehille.

Suomen kannalta Nato on luonteva yhteistyökumppani, johon kuuluu 21 EU-maata ja myös enemmistö pohjoismaista eli Norja, Tanska ja Islanti. Natohan on ihmisoikeuksien ja demokratian puolustamiseen sitoutunut arvoyhteisö kuten Euroopan unionikin. Ero Venäjän ja Kiinan kaltaisiin autoritaarisiin toimijoihin on selvä.

Venäjä suhtautuu edelleen kielteisesti uusien jäsenten ottamiseen Natoon. Voidaan kuitenkin kysyä, missä määrin Venäjä näkee yksimielisyysperiaatteella toimivan demokraattisen maiden liiton oikeasti uhkaksi itselleen, ja missä määrin kyseessä on ärtymys sen entisen valtapiirin maiden liukumisesta Nato-jäsenyyden myötä Venäjän oman poliittisen ja sotilaallisen kontrollin ulottumattomiin.

Kaikki isot EU-maat, Saksa, Ranska, Espanja ja Italia, kuuluvat Natoon.

Jos väkimääriä katsotaan, yli 90 % EU-maiden asukkaista on myös Natossa. Kymmenestä EU-kansalaisesta yhdeksän on siis myös Nato-maan kansalaisia.

Naton voima nousee sen jäsenkunnasta. Nato on nimenomaan transatlanttinen yhteisö, johon kuuluvat mainittujen 21 EU-maan lisäksi Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia ja Turkki, sekä Norja ja Islanti, ja EU:n ulkopuolella vielä toistaiseksi olevat Länsi-Balkanin maat Albania, Montenegro ja Pohjois-Makedonia. Nato järjestönä ja instituutiona pitää yllä ja tukee transatlanttista suhdetta, transatlanttista yhteistyötä. Sen vaikutus Euroopan ja Pohjois-Amerikan suhteissa heijastuu paljon laajemmin kuin pelkästään turvallisuuspolitiikkaan.

Nato tekee poliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat Suomeen. Suomen Nato-edustusto pyrkii hankkimaan tietoa Natossa käytävästä keskustelusta ja vaikuttamaan liittokunnan päätöksiin silloin kun niillä on Suomelle merkitystä.

Nato on puolustusyhteisö. Vuoden 2014 jälkeen - Krimin laittoman valtauksen ja Venäjän Itä-Ukrainassa käynnistämän sodan seurauksena - Naton toiminnassa on uudestaan korostunut yhteisen puolustuksen merkitys ja sitä koskeva Washingtonin sopimuksen 5. artikla. Painopiste on siirtynyt oman alueen ulkopuolella toteutettavista kriisinhallintaoperaatioista oman alueen puolustamiseen.

Eurooppalaisten maiden yhteinen puolustus on järjestetty nimenomaan Naton puitteissa. Euroopan unionin puolustusaloitteet ovat hyödyllisiä ja täydentävät Natoa mutta eivät kilpaile sen kanssa. Brysselissä asuessa on täysin selvää, että tämä on kaikkien EU-maiden lähtökohta, olivatpa nämä Natossa tai eivät. Euroopan yhteinen puolustus on organisoitu ja suunniteltu Natossa ja se toteutuu Natossa.

EU:n ja Naton yhteistyön parantaminen ja luonteva työnjako on kaikkien etu. Suomi ja Ruotsi ovat tätä olleet edistämässä sellaisina EU-maina, jotka eivät ole Naton jäseniä mutta ovat Naton läheisiä kumppaneita.

Suomen oma kahdenvälinen puolustusalan ja asevoimien yhteistyö keskeisten kumppaneiden kanssa, mukaan lukien Ruotsi, perustuu Naton standardeihin ja toimintatapoihin. Kaksi puolustusvoimien päätehtävistä, kansainvälisen avun antaminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan eivät voisi toteutua ilman tuota Nato-yhteensopivuutta, mahdollisen avun vastaanottamisesta puhumattakaan.

Naton järjestelmä on nykyään meille kaikille yhteinen alusta, jolla voimme toimia. Suorittaessani asepalvelusta vuosina 1981-1982 Dragsvikissa, opettelimme radioaakkosia vielä monelle tutulla suomalaisella litanialla Aarne, Bertta, Celsius, Daavid ja Eemeli, ja niin poispäin. Nyt suomalaiset varusmiehet käyttävät sujuvasti vain Nato-aakkosia Alpha, Bravo, Charlie, Delta, Echo, jne.

Nato on yhä enemmän myös asiantuntijayhteisö, jonka pöydällä ovat kaikki kulloinkin esillä olevat turvallisuuspolitiikan teemat.

Olen kuvannut sitä niin, että Natosta on tullut eräänlainen ”turvallisuuspolitiikan OECD”, jonka työssä Suomenkin kannattaa olla mukana. Naton painopisteisiin kuuluvat mm. kyberturvallisuus, hybridiuhkat, tekoälyn vaikutukset, ulkoavaruus toimintaympäristönä, ja uusimpana ilmastomuutoksen turvallisuuspoliittiset vaikutukset. Suomi on mukana Naton tiedeohjelmassa ja osallistuu sen kaikkiin seitsemään huipputeknologian paneeliin.

Hyvin tärkeäksi aiheeksi Natossa on nousemassa resilienssi, eli yhteiskuntien kriisikestävyys, ja koronapandemia on sen merkitystä entisestään korostanut. Olemme pilke silmäkulmassa sanoneet Naton edustajille, että on oikein mukavaa kun suomalainen kokonaisturvallisuuden malli omaksutaan nyt myös Natossa.

Uudet teemat eivät kuitenkaan millään tapaa kilpaile Naton päätehtävän, kollektiivisen puolustuksen kanssa, eikä niitä nähdä vastakkaisina toisilleen.

NATON HUIPPUKOKOUS 14.6.2021

Niin, mitä sitten Brysselissä viime viikon maanantaina 14. kesäkuuta järjestettyyn Naton huippukokoukseen tulee, sehän oli osa presidentti Joe Bidenin Euroopan vierailun huipputapaamisten sarjaa. Suomea ja muita kumppanimaita ei tällä kertaa ollut kutsuttu mukaan.

Itse istunto kesti vain 2 ½ tuntia mutta siinä hyväksyttiin laaja kommunikea, jossa todettiin joukko tärkeitä päätöksiä ja suunnitelmia. Tämä loppuasiakirja on julkinen.

Naton varapääsihteeri Mircea Geoană selosti kokouksen tuloksia Atlantti-Seuran webinaarissa viime keskiviikkona. Monet teistä varmaan olivat kuulolla.

Tärkein päätös oli ryhtyä päivittämään Naton strategista konseptia, joka on heti Washingtonin 1949 perustamissopimuksen jälkeen tärkein järjestön toimintaa ohjaava asiakirja. Edellinen strateginen konsepti on jo vuodelta 2010.

Sen jälkeen Krimin valtaus 2014, Pariisin terrori-iskut 2015, teknologinen kehitys, Kiinan nousu ja kokonaan uudet yhteistyön alueet ovat muuttaneet Naton asialistaa. Tarkoitus on, että ensi vuonna 2022 Madridissa pidetään täysimittainen Naton huippukokous, jossa päivitetty strateginen konsepti sitten hyväksytään.

Huippukokouksessa tuettiin pääsihteeri Jens Stoltenbergin valmistelemaa NATO 2030-hanketta, joka on ohjelma Naton uudistamiseksi seuraavalle kymmenelle vuodelle. NATO 2030 -ohjelma sisältää tavoitteita teknologisen etumatkan säilyttämisestä aina Naton sopeutumiseen ilmastomuutoksen edetessä. 2030-hanke tulee olemaan osa Stoltenbergin perintöä, kun hän jättää pääsihteerin tehtävät ensi vuoden lokakuussa.

Loppuasiakirjassa korostettu pelotteen ja puolustuksen kehittäminen taas tähtää Naton sotilaallisen suorituskyvyn kehittämiseen vastaamaan muuttuneita olosuhteita.

Venäjä nähdään kommunikeassa Naton tärkeimpänä haastajana, mutta jo toisessa huippukokouksessa peräkkäin mainitaan myös Kiina.

Venäjää pidetään Natossa sotilaallisena uhkana ja kansainvälistä oikeutta rikkovana toimijana. Kiina pikemminkin kilpailijana, joka pyrkii kovin ottein muokkaamaan kansainvälisten suhteiden periaatteita mieleisikseen.

Julkisuudessa on korostettu sitä, miten Natossa olisi siirrytty kokonaan uuteen vaiheeseen presidentti Bidenin valinnan ja virkaanastumisen jälkeen.

Brysselistä katsottuna minä näen enemmän jatkuvuutta kuin muutosta.

Presidentti Donald Trumpin arvaamattomuus ja eurooppalaisten liittolaisten räyhäävä arvostelu peittivät alleen sen, että hänen kaudellaan Yhdysvallat tosiasiassa koko ajan panosti Euroopan puolustukseen ja Yhdysvaltain sotilaallinen läsnäolo Euroopassa oli suurempi Trumpin kauden päättyessä kuin sen alkaessa. USA:n presidentinvaalit eivät olleet Naton kohtalonkysymys.

Trumpin kaudella toteutettiin monia jo Obaman aikana käynnistettyjä hankkeita. Yhdysvaltain keskeiset tavoitteet Natossa eivät nyt ole muuttuneet, kun Trumpin johdosta on siirrytty Bidenin hallintoon:

  • Ensiksi, Yhdysvallat jatkaa tiukan Kiina-politiikan tuomista Naton agendalle.
  • Toiseksi, Edelleen esitetään vaatimus liittolaisille osallistua enemmän transatlanttiseen taakanjakoon ja lisätä puolustusmenoja.
  • Kolmanneksi, Bidenin suhtautuminen Euroopan unioniin on selvästi myönteisempi kuin Trumpilla, mutta USA:n varauksellinen asenne eurooppalaisiin puolustusaloitteisiin on melko lailla ennallaan, varsinkin mikäli niiden nähdään vaarantavan Yhdysvaltain puolustusteollisuuden asema Euroopan markkinoilla.
  • Neljänneksi, Trumpin kaudella tehdystä päätöksestä irtaantua Afganistanista heti kun se on mahdollista ei lopulta luovuttu, aikatauluun tuli joustoa vain muutama kuukausi. Yhdysvallat pyrkii rajaamaan vastuitaan laajassa Lähi-idässä ja muualla maailmassa.

Muutos Trumpin kauteen näkyy ennen kaikkea Bidenin hallinnon periaatteellisessa sitoutumisessa kansainväliseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltain tavassa toimia. Asioiden hoito myös Natossa on järjestyneempää ja ennustettavampaa kuin mihin edeltävän neljän vuoden aikana on totuttu.

SUOMEN NATO-KUMPPANUUS

Hyvät kuulijat,

Huippukokouksen loppuasiakirjassa yksi jakso (72. kappale tarkkaan ottaen) on omistettu Suomelle ja Ruotsille. Naton yhteistyötä maidemme kanssa kuvataan läheiseksi ja molemmin puolin hyödylliseksi.

Naton päätehtävinä on tapana mainita yhteinen puolustus, kriisinhallinta ja yhteistyövarainen turvallisuus. Kumppanuudet muiden maiden ja järjestöjen kanssa ovat osa yhteistyövaraisen turvallisuuden tavoitetta.

Kumppanuuteen liittyy myös kysymys siitä, mikä on Naton vastuu maista, jotka eivät ole sen jäseniä. Kiperä ja latautunut aihe, joka oli pöydällä viimeksi maalis-huhtikuussa, kun Venäjä nopeasti lisäsi joukkojaan Ukrainan rajalla eikä sen aikeista ollut varmuutta.

Kumppaneista on Natolle myös hyötyä, ja tulevaisuudessa kumppanuuksia lähestytäänkin entistä enemmän Naton omien tarpeiden kautta.

Suomea arvostetaan Natossa kumppanina. Keskusteluissani aina mainitaan erityisesti Suomen vahva kansallinen puolustus ja osallistuminen Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Afganistanin operaation päättymisen jälkeen Suomella on henkilöstöä Kosovon KFOR-operaatiossa ja neuvonta- ja koulutusoperaatio NMI:ssä Irakissa.

Suomen Nato-edustustossa Brysselissä on tällä hetkellä 20 työntekijää. Lisäksi Suomi on sijoittanut virkamiehiä Naton sihteeristöön sekä upseereita kaikkiin keskeisiin sotilasesikuntiin. Meillä on Natossa vahva läsnäolo.

Natossa Suomea ja Ruotsia tarkastellaan osana koko pohjoisen Euroopan turvallisuustilannetta. Hyvin Itämeri-keskeisestä tarkastelusta on siirrytty laajempaan näkökulmaan, jossa Itämeri, Pohjois-Atlantti ja Euroopan puoleiset arktiset merialueet muodostavat kokonaisuuden. Suomi ja Ruotsi ovat siinä keskellä, ja ovat tärkeä alue liittokunnan kannalta.

Suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on muistettava strateginen näkökulma ja ymmärrettävä, miten suurvaltojen asevoimien suunnittelijat, komentajat ja poliittiset päättäjät näkevät oman tehtävänsä. Siinä mitään ei jätetä sattuman tai hyvän tahdon varaan vaan omat edut ja tavoitteet on varauduttu päättäväisesti turvaamaan.

Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö Naton kanssa on vuoden 2014 jälkeen entisestään tiivistynyt. Nato kokoontuu melko usein niin sanotussa 30+2 -kokoonpanossa, eli mukana ovat Naton 30 jäsenmaan lisäksi Suomi ja Ruotsi. Alun perin 30+2 kokoonpanossa keskityttiin Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen, mutta nyt tässä kokoonpanossa käsitellään tarvittaessa muitakin asioita.

Suomen ja Ruotsin Nato-edustustot Brysselissä pitävät päivittäin yhteyttä keskenään ja maamme pyrkivät sovittamaan toimintansa yhteen aina kun se on mahdollista.

Molempien maiden osalta kumppanuuden tiivistyminen on merkinnyt tiedonvaihdon, teknisen yhteistoimintakyvyn ja järjestelmien yhteenliitettävyyden huomattavaa lisäämistä Naton kanssa.

Kumppanimaiden ominaisuudessa osallistumme yhä vaativampiin Nato-johtoisiin harjoituksiin. Nämä harjoitukset ovat hyödyllisiä sekä kansallisen puolustuksemme kehittämiseksi että yhteistoimintakyvyn kannalta. Pitää harjoitella yhdessä jos halutaan pitää kiinni mahdollisuudesta että yhteistyötä voidaan tarvittaessa myös tehostaa. Tämä harjoittelu ja muu yhteistoiminta ei ole suunnattu ketään vastaan.

Jännityksen ja sotilaallisen toiminnan mahdollisesti lisääntyessä Pohjois-Euroopassa pitäisi aloittaa siitä, että Suomen ja Naton hävittäjät eivät Suomenlahdella ainakaan törmäilisi toisiinsa. Puhutaan dekonfliktoinnista.

Nato-kumppanuudessamme on kysymys nimenomaan teknisten valmiuksien luomisesta siltä varalta, että Suomi ja Nato tekisivät poliittisia päätöksiä yhteistyön tiivistämiseksi. Kumpikin tekee omat ratkaisunsa eikä tässä ei ole mitään automatiikkaa kummallakaan puolella.

Mutta valmiudet on luotava etukäteen. Silloin kun yhteistoimintaa tarvitaan, kenelläkään ei ole aikaa perustaa työryhmiä, joissa pohditaan sopivia radiotaajuuksia tai julkisen viestinnän periaatteita.

Jos Euroopassa joudutaan kriisiin, se etenee todennäköisesti hyvin nopeasti. Tämä nähtiin sekä Georgian 2008 että Ukrainan 2014 –tilanteissa.

Nato-kumppanuus ei sido Suomea liittokunnan yhteiseen puolustukseen eikä toisaalta tuo Suomelle turvatakuita. Tämä on Natossakin kristallinkirkasta. Välillä kotimaassa kuulee puhuttavan, että saamme jo lähes jäsenyyden edut olematta mukana Natossa. Tämä ei pidä paikkaansa. Emme kuulu yhteisen puolustuksen piiriin, emmekä istu päätöksentekopöydissä.

Kun puhutaan kansainvälisestä yhteistyöstä, kysymys ei ole vain tahdosta vaan myös voimavaroista. Kriisitilanteessa jaetaan niukkuutta, ja jokainen järjestö tukee ensi sijassa omia jäseniään, sitten vasta muita.

Arvoisa Atlantti-Seura, hyvät ystävät,

Olen tässä kuvannut Naton laajaa asioiden ja tehtävien kirjoa. Suomi on monessa mukana, kumppanimaan roolissa. Osallistumme aina kun kutsutaan ja kun se on kannaltamme hyödyllistä. Poissuljettua on ainoastaan Washingtonin sopimuksen 5. artiklan mukaisen yhteisen puolustuksen valmistelu.

Olen ollut eri rooleissa mukana Nato-asioissa ja niissä edistämässä Suomen etuja aika ajoin koko 34 vuotta kestäneen urani aikana ulkoministeriössä.

Tähän lopuksi haluaisin sanoa, että oma kokemukseni Natosta kaikilta näiltä vuosina on myönteinen. Nato on hyvin organisoitu ja tehokas järjestö. Se puolustaa meille kaikille yhteisiä arvoja ja lisää koko Euroopan turvallisuutta.