Suomen Nato-edustusto täytti 20 vuotta
Eilen tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta Suomen erityisedustuston Natossa perustamisesta. Vuosien aikana sekä Nato että Suomen kumppanuusyhteistyö ovat kehittyneet merkittävästi. Edustuston entiset päälliköt kertovat, miten toimintaympäristön muutokset ovat näkyneet edustuston toiminnassa.
Kolme vuotta sen jälkeen, kun Suomi oli liittynyt Naton rauhakumppanuusohjelmaan, Natossa astui voimaan niin kutsuttu Brysselin sopimus. Sopimus antoi juridiset puitteet kumppanimaiden akkreditoitumiselle Natoon, jonka seurauksena Suomi virallisti edustautumisensa ja perusti edustuston 12.11.1997 hoitamaan suhteita Natoon ja Länsi-Euroopan unioniin WEU:hun.
Edustuston perustamista koskevan lehdistötiedotteen mukaan ”Suomelle on olennaisen tärkeää seurata läheltä järjestön toimintaa ja vaikuttaa siihen aktiivisesti”. Edelleen, 20 vuotta myöhemmin edustuston päätehtävinä on seurata tiiviisti Naton toimintaa ja kehitystä, raportoida siitä Suomeen sekä hoitaa Suomen hallitusohjelman sekä kansallisten ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisten linjausten mukaista kumppanuuspolitiikkaa Naton kanssa. Lisäksi edustusto jakaa aktiivisesti ajankohtaista tietoa Suomen ja Naton välisestä yhteistyöstä.
Turvallisuusympäristö, Nato tai kumppanuusyhteistyömme eivät kuitenkaan ole pysyneet samanlaisina kuin 20 vuotta sitten. Vuosien saatossa niin Euroopassa kuin globaalistikin on koettu suuria muutoksia, mitkä ovat vaikuttaneet Naton toimintaan ja samalla Suomen ja Naton väliseen kumppanuusyhteistyöhön ja sen painotuksiin.
Miten edustuston toiminta ja yhteistyömme Naton kanssa sitten on kehittynyt? Lue alta edustuston päälliköiden muistoja Suomen Nato-kumppanuuden eri vaiheista.
- Suurlähettiläs Leif Blomqvist, edustuston päällikkö 1997–2002
- Suurlähettiläs Antti Sierla, edustuston päällikkö 2002–2007
- Suurlähettiläs Aapo Pölhö, edustuston päällikkö 2007–2011
- Suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, edustuston päällikkö 2011–2015
- Suurlähettiläs Piritta Asunmaa, edustuston päällikkö 2015–
Suurlähettiläs Leif Blomqvist, edustuston päällikkö 1997–2002
Keskiviikkona 12.11.1997 Suomen Belgian suurlähettiläs Leif Blomqvist esitti valtuuskirjeensä Naton neuvostolle yhdessä Albanian, Itävallan, Liettuan ja Ruotsin Nato-suurlähettiläiden kanssa. Samalla hänestä tuli myös Suomen ensimmäinen Nato-suurlähettiläs. Edustuston alkuvuosina suurlähettilään tehtävä oli niin sanotusti kaksoishatutettu ja Nato-suurlähettiläs hoiti myös Belgian suurlähettilään tehtäviä.
- Sain nimityksen Brysselin suurlähetystöön loppuvuodesta 1996. Suurlähetystössä oli tuolloin 2-3 diplomaattia ja saman verran sotilaita, jotka seurasivat sekä WEU:n että Naton toimintaa. Ilmapiiri suurlähetystössä oli innostunut, asiat olivat sekä siviilivirkamiehille että sotilaille aivan uusia, suurlähettiläs Blomqvist muistelee.
Akkreditointimahdollisuuden avaaminen kumppanimaille heijasteli osaltaan Naton muuttumista - siitä oli muodostumassa keskeinen osa sodanjälkeistä turvallisuusarkkitehtuuria Euroopassa. Suurlähettiläs Blomqvist arvelee, että tarkoituksena oli myös organisoida kylmän sodan jäljiltä pirstoutunut Euroopan turvallisuuspoliittinen kenttä ja samalla tehostaa rauhankumppanuuden toteutumista.
Kumppanimaat tarttuivatkin tarjoukseen edustuston avaamisesta, joskin entiset puolueettomat maat aluksi hieman empien. Suomi koordinoi toimintansa tiiviisti Ruotsin kanssa. Suurlähettiläs Blomqvist muistelee, että vaikka Suomi oli puutteellisesti perillä liittokunnan rakenteesta ja toimintatavoista, edustuston rakenne sekä henkilöstön koostumus ja lukumäärä onnistuttiin mitoittamaan oikein.
- Ainakin päätelleen siitä, että ne näyttävät säilyneen näihin päiviin saakka.
Yhteensä 25 henkilöä aloitti työnsä edustustossa. Alussa keskityttiin pitkälti yhteensopivuuteen ja puolustussuunnittelujärjestelmälle rinnakkaisen systeemin luomiseen. Toimintaa väritti Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluneiden maiden halu liittyä liittokunnan jäseniksi. Myös kriisinhallinta näytteli isoa osaa, sillä Balkanin agendalla ja erityisesti Kosovon sodalla oli suuri vaikutus.
- Naton tuli siis vastata sekä jäsenyyspyrkimyksiin että muiden kumppanimaiden haluun lisätä yhteistoimintakykyä Naton kanssa lähinnä rauhanturvaamisen tarpeisiin.
Nato lisäsikin vuosittain rauhankumppanuuteen uusia asiakokonaisuuksia, joista kumppanimaat valitsivat omiin tarpeisiinsa sopivia. Suomi lähti liikkeelle varovasti valiten muutamia ”harmittomia” yhteistoiminta-alueita, kuten ympäristönsuojelun. Varsin pian vauhti kuitenkin kiihtyi ja uusia alueita valittiin suurin piirtein siinä tahdissa, kun puolustushallinto pystyi niitä toteuttamaan.
- Toimikauteni päättyessä vuonna 2002 Suomella oli työn alla noin 55 yhteistoimintakokonaisuutta 120:stä. Silmiinpistävää oli kuitenkin miten voimakkaasti toimeliaisuutemme painottui sotilaallisen yhteistoimintakyvyn rakentamiseen. Poliittisesti oltiin vielä varovaisia.
Edustuston toiminta ja kumppanuus Naton kanssa ottivat siis heti alusta asti harppauksia eteenpäin luoden vahvaa pohjaa tulevalle yhteistyölle.
- Jonkinlaisena edustuston saavutuksena voitaneen mainita kokonaan uuden monenkeskisen ulottuvuuden avaaminen turvallisuuspolitiikassa sekä ripeästi liikkeelle lähtenyt sotilaallisen yhteistoimintakyvyn rakentaminen Naton kanssa, suurlähettiläs Blomqvist tiivistää.
Suurlähettiläs Antti Sierla, edustuston päällikkö 2002–2007
Suurlähettiläs Antti Sierla aloitti Suomen Nato-edustuston päällikkönä keväällä 2002, jolloin edustusto oli jo vakiinnuttanut asemansa Naton päämaja-alueella sijaitsevassa toimistossaan. Kuten edeltäjänsä, hän toimi samanaikaisesti myös Suomen Belgian suurlähetystön päällikkönä.
- Kahden varsin erilaisen ja eri puolilla kaupunkia sijaitsevan edustuston johtaminen rinnakkain edellytti kummaltakin työyhteisöltä valmiutta sangen itsenäiseen toimintaan. Onneksi kummassakin edustustossa oli hyvä tiimi, suurlähettiläs Sierla kehuu.
Vuoden 2002 alussa Naton kumppanuusyhteistyö oli jo normalisoitunut ja esimerkiksi kriisinhallinta Länsi-Balkanilla tuttua sekä Natolle että Suomelle. Pian yhteistyö kuitenkin alkoi syventyä ja saada etenkin Afganistanin myötä myös uusia, yhä globaalimpia ulottuvuuksia. Operaatiot tulivat entistä vaativammaksi ja vaarallisemmiksi.
- Naton rauhankumppanuuteen osallistuminen ja kumppanuuden kehittäminen olivat edustuston päätehtäviä vuosina 2002-2007. Tuona aikana suomalaiskenraali valittiin kahdesti johtamaan prikaatia Naton Kosovon kriisinhallintaoperaatiossa. Afganistanin rauhanturvaoperaation siirtyminen Naton johdettavaksi toi myös kumppanimaille entistä vaativampia tehtäviä.
Suurlähettiläs Sierla kertookin Suomen yhden keskeisimmistä tavoitteista olleen kumppanimaiden mahdollisimman tasavertaisen kohtelun operaation johtamisessa ja tiedonvälityksessä.
Kriisinhallinnan lisäksi rauhankumppanuus koki merkittäviä muutoksia. Osa kumppanimaista liittyi Naton jäseneksi, osa haki jäsenyyttä ja osa etääntyi aktiivisesta kumppanuudesta. Suomen ja Ruotsin sekä vähemmässä määrin Itävallan, Irlannin ja Sveitsin rinnalle tuli muitakin aktiivista yhteistyötä harjoittavia maita, kuten Australia, Etelä-Korea ja Japani. Suomen Nato-edustuston tärkeimpänä tehtävänä säilyi mahdollisimman kattava tiedonhankinta Naton toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.
- Edustusto toimi myös osaltaan aloitteellisesti rauhankumppanuuteen liittyvissä asioissa. Yksi tällainen hanke liittyi ihmiskaupan vastaiseen toimintaan Naton kriisinhallinnassa. Lisäksi Suomi ja edustusto olivat aktiivisesti mukana Naton kumppanimaille avoimessa huoltovarmuuteen liittyvässä työssä, ja edustusto ryhtyi järjestämään aihepiiriin liittyviä koulutustilaisuuksia suomalaisille, tähän toimintaan osallistuville asiantuntijoille.
Myös EU–Nato-yhteistyö nousi agendalle. Suurlähettiläs Sierlan mukaan halua tiivistää yhteistyötä löytyi kummaltakin puolelta Brysseliä.
- Sihteeristöjen kesken tämä kohtuullisesti onnistuikin, mutta poliittiset yhteiskokoukset jäivät sisällöttömiksi muodollisuuksiksi eräiden jäsenmaiden vastustettua tällaista yhteistyötä sen sisältöön liittymättömistä syistä.
Suurlähettiläs Aapo Pölhö, edustuston päällikkö 2007–2011
Suurlähettiläs Aapo Pölhö oli aikoinaan keskeisesti mukana Suomen liittymisessä Naton rauhankumppanuusohjelmaan vuonna 1994. Suomen Nato-edustuston päälliköksi 13 vuotta myöhemmin hän siirtyi ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osastopäällikön tehtävästä.
- Vuodet 2007–2011 olivat vielä Naton kriisinhallintajärjestönä toimimisen vuosia. Putin piti Münchenin konferenssissa vuonna 2007 puheen, joka oli hyvin suorasukaisesti länttä ja maailman turvallisuusjärjestelmää haastava. Sitä ei kuitenkaan osattu tai haluttu ymmärtää sellaisena. Georgian sotakin avasi silmät vasta osittain ja vasta Ukraina ja Krimin valtaus herättivät Naton karuun todellisuuteen ja nostivat jäsenmaiden aluepuolustuksen takaisin sen perinteiselle paikalle puolustusliiton keskiöön, suurlähettiläs Pölhö muistelee.
Kriisinhallinnan ohella Naton keskustelut koskivat myös niin sanottuja uusia uhkia kuten terrorismia, energiaturvallisuutta, tietoverkkoturvallisuutta, merirosvoutta ja ilmastonmuutosta. Suomelle tärkeitä yhteistyön muotoja olivat myös siviilivalmiustyöryhmät ja katastrofiapu, joissa molemmissa Suomella oli merkittäviä rooleja. Jäsen- ja kumppanimaan ero näkyi kuitenkin toiminnassa vahvasti. Suurlähettiläs Pölhö muistaa erityisesti erään tapauksen, missä ero tuli selväksi melkein surkuhupaisella tavalla.
- Suomalainen asiantuntija oli puheenjohtajan ominaisuudessa käytännössä kirjoittanut yksin erään tietoturvallisuutta käsitelleen asiantuntijaraportin. Valmistuttuaan raportti luovutettiin Naton sihteeristölle, leimattiin salaiseksi eikä sitä sen jälkeen voinut antaa Suomelle tai edes raportin kirjoittajalle itselleen. Hämmästyksemme osoitukset saivat kyllä osakseen laajaa sympatiaa, mutta eivät johtaneet mihinkään.
Suurlähettiläs Pölhö kertoo, että Naton perinteisestä toiminnasta eli jäsenmaiden aluepuolustuksesta eivät vielä tässä vaiheessa puhuneet kuin Baltian maat ja Puola. Tätä kun vertasi Suomessa silloin käytyyn keskusteluun, oli havainnot vähintäänkin hämmentäviä. Naton sisäisen keskustelun todellisuuden ja suomalaisten käsitysten välinen erilaisuus korosti Pölhön mukaan entisestään tarvetta kertoa suomalaisille faktatietoa, mitä Nato on ja mitä se ei ole.
- Edeltäjäni Antti Sierla oli kehittänyt loistavan määritelmän tälle valistustyölle: ”suomalaisilla on oikeus tietää, mitä he vastustavat”. Tällä perusteella vastasimme kaikkiin haastattelupyyntöihin ja ryhmien vierailutoiveisiin myöntävästi.
Pölhö muistelee, Suomen edustuston tehneen joka vuosi uuden kävijämäärän ennätyksen ja puhuneensa neljän vuoden aikana yli 5 000 suomalaiselle Naton päämajan alueella. Tämä pohja on kantanut näihin vuosiin saakka - suomalaiset ovat edelleen kolmanneksi suurin vierailijaryhmä koko Natossa. Vaikka suurin osa olikin tyytyväisiä tiedon lisäämisestä, aina saadut kommentit eivät olleet kovin ystävällisiä.
- Erään antamani haastattelun jälkeen asianomaisen sanomalehden eläkkeellä oleva päätoimittaja katsoi aiheelliseksi kirjoittaa yleisönosastossa otsikolla ”Pölhön pyhäkoulu””, että mitä se suurlähettiläs valittaa, että Suomessa ei tunneta Natoa riittävästi, vaikka täällä kyllä tiedetään Natosta ihan riittävästi, jotta sille osataan sanoa ei. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että Suomestakin löytyy sellaisia henkilöitä, jotka pitävät tiedon lisäämistä vahingollisena.
Vallinneesta keskusteluilmapiiristä huolimatta Suomen ja Naton välisessä yhteistyössä saatiin aikaan suuria onnistumisia, joiden kautta kumppanuutta kehitettiin. Kriisinhallintaan osallistumisen lisäksi Pölhö nostaa esille osallistumisen Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF).
- Kun pitkällisen harkinnan jälkeen NRF:ään päätettiin osallistua, niin monille tuli uusi hämmennyksen aika: osallistuminen ei ollutkaan vain ilmoitusasia, vaan siihen voi osallistua vain etukäteen tarkoin määritellyt standardit täyttävät joukot. Suomen puolustusvoimille standardisointi on merkinnyt hyvää tavoitetta koulutuksessa ja tapaa verrata suomalaisten suorituskykyjä muiden maiden vastaaviin kykyihin.
Suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, edustuston päällikkö 2011–2015
Suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg siirtyi edustuston päälliköksi vuonna 2011 Lähi-idästä, jossa hän toimi edustuston päällikkönä Palestiinalaisalueella Ramallah’ssa. Hänen toimikaudellaan Nato eli suurten muutosten aikaa.
- Liittokunta oli keskittynyt kahden vuosikymmenen ajan kriisinhallintatoimintaan Balkanilla ja Afganistanissa. Balkanin operaatiota oli ajettu jo alas aiemmin ja vuonna 2014 päätettiin lopettaa Afganistanin ISAF-operaatio. Vuonna 2014 Ukrainan kriisi muutti Naton agendan lähes yhdessä yössä. Myös Lähi-idän kriisit nostivat uudella tavalla päätään, suurlähettiläs Rantala-Engberg muistelee.
Parin vuosikymmenen vakaan turvallisuusympäristön jälkeen, jolloin oli jopa pohdittu liittokunnan olemassaolon merkitystä niissä oloissa, Naton toiminta sai yhtäkkisesti uuden suunnan ja alkoi nopeassa tahdissa kohdistaa toimintaansa uudelleen kollektiiviseen puolustukseen. Suurlähettiläs Rantala-Engbergin mukaan Nato palasi ikään kuin juurilleen.
Myös Naton kumppanuustoiminnot olivat saamassa yhä enemmän huomiota osakseen ja Suomen ja Naton yhteistyössä keskityttiin kumppanuuden syventämiseen. Rantala-Engberg kertoo, että kehityskaari alkoi Chigagon huippukokouksessa vuonna 2012, jolloin Obaman aloitteesta koolle kutsuttiin ensimmäistä kertaa huippukokouksen yhteydessä kumppanimaiden kokous.
- Pian tämän jälkeen Suomen ja Ruotsin kumppanuus alkoi saada uudenlaista vauhtia. Alettiin työstää edistyneiden kumppanimaiden kokoonpanoa (EOP), joka sai lopullisen muotonsa Walesin huippukokouksessa. Turvallisuustilanteen muutos johti liittokunnan huomiota myös Itämeren alueeseen, ja siitäkin syystä yhteistyö Suomen ja Ruotsin kanssa alkoi saada uusia ulottuvuuksia. Alettiin puhua myös 28+2-yhteistyöstä.
Päällikkökautensa suurimpana onnistumisena suurlähettiläs Rantala-Engberg pitää Nato-kumppanuuden kehittymistä uudelle laadulliselle tasolle niin Natossa kuin Suomessa.
- Pääkaupungin johdolla edustustossa tehtiin paljon työtä tämän eteen.
Myös itse edustuston dynaaminen työympäristö saa suurlähettiläältä kehuja.
- Edustustolle on leimallista, että siellä toimii usean hallinnonalan edustajia. Erityisesti haluaisin nostaa esiin saumattoman yhteistyön eri hallinnonhaarojen välillä. Ajoimme Suomen asiaa pontevasti yhteisvoimin, ei siiloissa työskennellen, hän painottaa.
Suurlähettiläs Piritta Asunmaa, edustuston päällikkö 2015–
Suurlähettiläs Piritta Asunmaan kaudella Nato on ollut ennen kaikkea jäsenmaidensa yhteisestä puolustuksesta huolehtiva järjestö, jolla on EU:n rinnalla myös kasvava rooli Euroopan eteläisen naapuruston vakauttamisessa. Venäjästä on tullut Natolle haastava naapuri, jonka kanssa on kuitenkin käytävä vuoropuhelua.
Suomelle Nato-kumppanuus on vakiintunut osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja se on tärkeä myös muuttuneessa turvallisuusympäristössä. 20-vuotias erityisedustusto jatkaa pitkäjänteisen ja molempia osapuolia hyödyttävän kumppanuuden toteuttamista Naton kanssa hallitusohjelman sekä kansallisten ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisten linjausten mukaisesti.