Painopiste takaisin euroatlanttisen alueen puolustamiseen ja Eurooppaan

Seitsemänkymppisiään juhliva liittokunta on yhä elinvoimainen huolimatta siitä, että epäilyjä sen kestokyvystä on esitetty läpi historian. Naton perusfundamentit: tehtävät ja alueellinen kattavuus, eivät ole muuttuneet, vaikka tehtävien painopisteet ja maantieteellinen toiminta-alue ovatkin luontevasti vaihdelleet vuosikymmenten saatossa. Pitkäaikaisen kriisinhallintapainotuksen jälkeen Nato palasi juurilleen ja keskittyy nyt vahvasti alkuperäiseen ydintehtäväänsä, oman alueensa yhteiseen puolustamiseen.

Artikkeliin on koottu keskeisimpiä yhteisen puolustuksen elementtejä, jotka osaltaan tukevat Naton relevanssia ja sopeutumiskykyä alati muuttuvassa turvallisuusympäristössä, ja osaltaan osoittavat tarpeen myös Suomen Nato-kumppanuuden toteuttamiselle ja kehittämiselle osana laajempaa euroatlanttista toiminta-aluetta. Siviilivalmiuden ja kriisinhallintaoperaatioiden kehittämisestä on edustuston sivuilla kirjoitettu erikseen, joten tässä artikkelissa näkökulma on rajattu pääosin puolustuspoliittisiin kysymyksiin ja yhteisen puolustuksen kehittämiseen Euroopassa.

Uhkat – strateginen konteksti

Nato vastaa uhkiin kaikista eri ilmansuunnista ja kaikista eri ulottuvuuksista. Maa-, meri- ja ilmapuolustuksen ohella huomiota kiinnitetään myös kyberulottuvuuteen ja avaruuteen. Vahvat valtiotoimijat ja kansainväliset terroristiryhmät ovat suurimmat huolenaiheet, ja niiden potentiaaliset toimintakeinot ovat laajentuneet kattamaan uhkaspektrin koko kirjon aina informaatiovaikuttamisesta kovimpiin sotilaallisen voimankäytön muotoihin. Lähtökohtana on, että kehittämällä kykyä kaikkiin kovimpiin uhkaskenaarioihin vastaamiseksi, voidaan samoilla kyvyillä huolehtia myös matalampiasteisista kriiseistä.

Merellisen ulottuvuuden ja merisodankäyntikyvyn merkitys on noussut ja merireittien turvaaminen mm. sukellusveneiltä on saanut uutta merkitystä, kun sotilaalliset vahvistusjoukot on saatava tarvittaessa Eurooppaan. Eri merialueet, Itämerestä Välimereen ja Mustaan mereen sekä Pohjois-Atlanttiin nähdään yhtenäisempänä kokonaisuutena, ja myös ilmavoimatoimintaa kehitetään enemmän yhtenäisestä näkökulmasta, maavoimien toiminta samalla tapaa huomioiden.

Kyberulottuvuuden turvaaminen kuuluu niin ikään olennaisena osana Naton pelotteeseen ja puolustukseen. Teknologian kehittyminen tuo mukanaan uudenlaisia haasteita risteilyohjuksien kehittymisestä miehittämättömiin järjestelmiin ja tekoälyyn. Informaatiovaikuttaminen ja hybriditoiminta otetaan huomioon kaikessa toiminnassa.

Vastaukset – vahva pelote ja puolustus

Vuoden 2014 jälkeiset poliittiset päätökset ja niiden toimeenpano ovat viime vuosina olleet merkittäviä. Naton sotilaallinen läsnäolo Baltiassa ja Puolassa, erittäin nopean toiminnan joukot ja valmiuden kehittäminen ovat esimerkkejä konkreettisista toimista viime aikoina. Painopisteenä on ollut myös poliittisen ja sotilaallisen reagointikyvyn kehittäminen. Iskusanat ”valmius, vahvistukset ja reagointikyky” kuvaavat osuvasti tätä muutosta.

Brysselin heinäkuun huippukokouksessa 2018 hyväksyttiin Naton valmiusaloite (NRI, Nato Readiness Initiative, ”4x30”), joka pyrkii 30 pataljoonan, taistelualuksen ja hävittäjälaivueen käyttöön (maksimissaan) 30 vrk:ssa. Tämä edellyttää myös joukkojen kouluttamista ja harjoittamista laajemmissa joukkokokoonpanoissa – kyky, jota kylmän sodan jälkeen ei ole harjoitettu pitkiin aikoihin.

Liittokunta on parantanut valmiuttaan vahvistuksiin myös toiselta puolen Atlanttia. Sotilaallista liikkuvuutta kehitetään ja harjoitetaan – viimeksi Norjan järjestämässä Trident Juncture 2018 –harjoituksessa, johon Suomikin osallistui yhdessä Ruotsin kanssa. Sotilaallisen liikkuvuuden kehittäminen on myös yksi Naton ja EU:n keskeisimmistä yhteistyöalueista. Nato pyrkii varmistamaan, että sillä on tarpeen vaatiessa oikeat joukot oikeassa paikassa.

Nato kehittää myös hybridiuhkiin vastaamistaan ja konkreettinen esimerkki tästä on hybridivastetiimit, yhteistyö EU:n kanssa sekä osallistuminen Helsingin hybridiosaamiskeskuksen toimintaan yhdessä EU:n kanssa.

Toiminnassa painottuu yhä vahvemmin reittien ja vapaan liikkuvuuden suojaaminen kaikissa eri toimintaulottuvuuksissa, minkään toimijan ei sallita kiistää liittokunnan joukkojen vapaata liikkumista maalla, ilmassa tai merellä (ns. A2/AD; Anti Access Area Denial –uhka).

Komentorakenteen muutos, eli Naton monikansallisten esikuntien uudelleenorganisointi sekä johtamis- ja komentokyvyn parantaminen, tehostaa liittokunnan valmiutta toteuttaa näitä tehtäviä ja sodankäyntikykyään. Tavoitteena on, että Naton strategisen tason esikuntakomentajat, Euroopan joukkojen komentaja (SACEUR) ja transformaatioesikunnan komentaja (SACT) voivat vastata kaikkiin uhkiin, milloin tahansa ja mistä suunnasta tahansa, laaja-alaiset yhteisen puolustuksen operaatiot mukaan luettuna. Komentorakenneuudistuksen seurauksena perustettiin kyberoperaatiokeskus Belgiaan, merellinen esikunta (JFC Norfolk) Yhdysvaltoihin ja joukkojen ja kaluston liikkuvuutta tukeva logistiikkapainotteinen esikunta (JSEC) Saksaan.

Uskottava pelote ja puolustus sisältää yhdistelmän ydin-, konventionaalisia ja ohjuspuolustuskykyjä. Integroitu ilma- ja ohjuspuolustus on osa liittokunnan yhteistä puolustusta, ja ydinpelote kuuluu keskeisenä osana Naton keinovalikoimaan. Asevalvonta on noussut viime aikoina uudelleen keskiöön INF-sopimuksen rikkomusten vuoksi. CBRN-uhkien ja joukkotuhoaseiden torjuminen on myös tärkeä osa pelotteen ja puolustuksen kehittämistä – nyt vahvemmin Iso-Britanniassa tapahtuneen kemiallisen aseen käytön vuoksi.

Painopiste Eurooppaan – etelää unohtamatta!

Edellämainitut toimenpiteet ovat vain muutamia esimerkkejä siitä muutoksesta, mikä Natossa on alkanut vuoden 2014 jälkeen – viidessä vuodessa on siis tapahtunut varsin paljon. Kysymyksessä on ajattelutavan muutos – oman alueen ulkopuolisista uhkista ja kriisinhallinta-painotuksesta on palattu perinteisemmän, mutta kuitenkin samalla modernimman sodankäyntikyvyn kehittämiseen. Uutta tässä kaikessa on se, että huomio keskittyy yhä vahvemmin ja laaja-alaisemmin Eurooppaan – ei pelkästään ns. itäiseen selustaan ja Itämereen, vaan koko Euroopan laajuisesti – Pohjois-Atlantti, pohjoiset alueet (High North) ja eteläiset uhkat (terrorismi ja muut haasteet) mukaan luettuna. Karttaa katsoessa on pystyttävä operoimaan koko alueen laajuudessa ja tarvittaessa siirtämään, vahvistamaan, liikuttamaan ja huoltamaan joukot nopeasti eri alueilla. Käytännössä tämä vaatii myös tämän kyvyn säännöllistä harjoittamista.

Mitä seuraavaksi?

Naton sopeutumiskyky osoittaa sen merkityksen ja pysyvyyden. Nato on kyennyt vastaamaan muuttuvaan turvallisuusympäristöön varsin mallikkaasti – huomioimalla (ns. 360-asteen periaatteen mukaisesti) sekä konventionaalisia valtiollisia, että ei-konventionaalisia ei-valtiollisia uhkakuvia, aina hybridiuhkista ydinaseisiin sekä terrorismista valtiotoimijoihin. Kylmän sodan aikaisen koneiston uudelleen rakentamisen sijaan on kyetty modernisoimaan Naton asemoitumista ja komentorakennetta sekä ennen kaikkea ylläpitämään yhtenäisyys 29 jäsenvaltion kesken.

Kritiikkiä esitetään usein esimerkiksi liittyen poliittisiin erimielisyyksiin ja niiden mahdollisiin vaikutuksiin liittokunnan yhtenäisyydelle ja jopa olemassaololle. 70-vuotinen historia kuitenkin todistaa, että vaikka yhtenäisyyttä välillä koetellaankin - kuten jokaisessa perheessä tapahtuukin-  niin erimielisyydet eivät ole johtaneet pysyviin välirikkoihin, ei liittokunnasta eroamiseen, saatikka sen kaatumiseen. Päinvastoin; olisi jopa huolestuttavaa, mikäli keskustelua ja jäsenvaltioiden erilaisia näkemyksiä ei olisi.

Myös Naton jäsenvaltioiden puolustusvoimien aiempi keskittyminen oman alueen ulkopuolisiin operaatioihin on aiheuttanut joskus arvostelua siitä, että aluepuolustuksen edellyttämän puolustuskyvyn uudelleen rakentaminen vie vuosia, jopa vuosikymmeniä. Riippuvaisuus Yhdysvaltojen suorituskyvyistä on ollut vahvaa, ja siksi viimeaikainen kiivaskin taakanjakokeskustelu on tuonut sinänsä tervettä painetta eurooppalaisten suorituskykyjen kehittämiseen. Kykyä kovan intensiteetin sodankäyntiin ja pahimpiin mahdollisiin uhkiin rakennetaan nyt pitkäjänteisesti uudelleen -  turvallisuusympäristön muutos nähdään pitkäaikaiseksi.

Suomi ja Nato 70 vuotta

Mitä tämä kaikki tarkoittaa Suomen Nato-kumppanuudelle? Myös meidän kumppanuutemme on kulkenut pitkän matkan vuonna 1994 alkaneesta rauhankumppanuudesta tähän uuteen asetelmaan, jossa painopiste on jälleen tukevasti Euroopan alueen puolustuksessa - etelän uhkia unohtamatta. Olemme – Ruotsin ohella – osa tätä Pohjois-Euroopan, Itämeren ja pohjoisten alueiden (High North) geopoliittista karttaa. Kohtaamme samanlaisia turvallisuushaasteita ja operoimme samalla maantieteellisellä alueella, ja on selvää, että Suomen ja Ruotsin merkitys Natolle, ja Naton merkitys Suomelle ja Ruotsille, on tästä syystä kasvanut. Ruotuväki-lehden artikkelissa (N:O 7 11.4.2019) pääsihteeri Stoltenberg toteaa ”Naton kehittävän Suomen ja Ruotsin kanssa yhteistä tilannekuvaa nykyisestä turvallisuusympäristöstä, minkä ansiosta yhteisiin uhkiin pystytään vastaamaan tehokkaammin”. Pääsihteeri toteaa myös Naton hyötyvän Suomen ja Ruotsin kaltaisten kumppaneiden tiedoista, taidoista ja poliittisesta tuesta.

Suomi on siis geostrategisesti keskeisessä asemassa– ja luvalla sanoen - kyvykäs kumppani. Nato-yhteistyömme kattaa koulutus- ja harjoitustoiminnan (mm. nopean toiminnon joukot), osallistumisen suunnittelu- ja arviointiprosessiin, hankeyhteistyötä, hybridiuhkiin ja kyberpuolustukseen liittyvää yhteistyötä, kriisinhallintaa, siviilivalmiutta – kaikkia niitä asioita, joiden kehittäminen vastaa alussa kuvatun strategisen kontekstin aiheuttamiin vaatimuksiin.

Näiden 25 rauhankumppanuusvuotemme varrella myös meidän puolustuskykymme on eri tasolla kuin se oli vuonna 1994. Vahvan kansallisen puolustuksen rinnalle on noussut yhteistoimintakykyämme kehittävä kansainvälisen puolustusyhteistyön konsepti. Perusperiaatteet ovat toki säilyneet. Olemme pitäneet kiinni oman alueen puolustamisemme kyvystä, kalustosta ja osaamisestamme –kriisinhallintatehtäviä unohtamatta. Kehitämme valmiutta ja kansainvälisessä vertailussa meillä on yksi vanhimmista entisen kokonaismaanpuolustuksen (total defence), nykyisen kokonaisturvallisuuden toimintamalleista. Lainsäädäntöämme on uudistettu viime aikoina mittavasti, ja tulevat, puolustuskykymme kannalta äärimmäisen tärkeät meri- ja ilmavoimien kalustohankintamme ylläpitävät kykymme vahvalla tasolla myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi yhteistyömme erityisesti kahden- ja kolmenvälisesti sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen sekä muiden kansainvälisten kumppaniemme ja maaryhmien (kuten brittien JEF (Joint Expeditionary Force), Ranskan vetämä EI2 (European Intervention Initiative), Saksan johdolla toimiva FNC (Framework Nations Concept) kanssa kehittyy jatkuvasti.

Myös Nato-yhteistyömme on elänyt tässä asetelmassa. Suomelle Walesin huippukokouksessa (2014) myönnetty ja vuonna 2017 uusittu edistyneen kumppanin asema (EOP, Enhanced Opportunities Partner) mahdollistaa kokonaisvaltaisemman ja tavoitteellisemman yhteistyön kehittämisen ja sen suunnittelun pidemmällä aikavälillä. EOP-asemamme kautta meille on avautunut mahdollisuus kehittää Suomen, Ruotsin ja Naton välistä yhteistyötä ns. 29+2 –kokoonpanossa, tarjoten pääasiassa uusia räätälöityjä mahdollisuuksia korkean tason poliittisen dialogin ja sotilaallisen yhteistyön edistämiseen kaikkien osapuolten yhteiset intressit huomioiden. Poliittisen vuorovaikutuksen näkökulmasta tärkeää on myös ollut ministeriemme aktiivinen osallistuminen Naton ministerikokouksiin yhdessä Ruotsin ja EU:n korkean edustajan kanssa. Istumalla samassa pöydässä lisäämme ymmärrystä meille kaikille yhteisistä haasteista ja niiden ratkaisemisesta.

Tuleva EU-puheenjohtajakautemme antaa meille mahdollisuuden myös Suomelle tärkeän EU-NATO –yhteistyön edistämiseen. Suomen kannalta keskustelu kulminoituukin usein näihin kahteen organisaatioon. Naton ja EU:n yhteistyö kehittyy vauhdilla ja EU:n puolustusulottuvuuden kehittyminen vahvistaa Euroopan turvallisuutta. Kyseessä on kuitenkin kaksi erilaista organisaatiota, eikä EU ole puolustusliitto. Monessa yhteydessä onkin todettu Naton olevan eurooppalaisten jäsenmaidensa puolustusratkaisu. EU:n perussopimuksissa todetaan Naton huolehtivan jäsenmaidensa yhteisestä (kollektiivisesta) puolustuksesta Euroopassa, minkä myös EU:n korkea edustaja Mogherini on tuonut useaan otteeseen esiin.

Kuinka tästä sitten eteenpäin?  Nato-yhteistyöstämme on viimeksi linjattu hallitusohjelmassa (2015) sekä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa (2016) sekä puolustusselonteossa (2017). Hallitusohjelman mukaisesti ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä”. Suomen Nato-edustusto pyrkii osaltaan tarjoamaan objektiivista ja ajanmukaista tilannekuvaa kotimaassa tulevaisuudessa käytävien poliittisten keskustelujen ja päätösten tueksi.

Tiina Tarvainen

Kirjoittaja on Suomen Nato-edustuston puolustusasiainneuvos