Naton puolustusministerit keskustelivat koronaviruspandemiaan vastaamisesta

Naton ylimääräinen puolustusministerikokous järjestettiin suojatulla videoyhteydellä 15. huhtikuuta. Kokouksen tarkoituksena oli keskustella liittokunnan toimista koronaviruspandemiaan vastaamisessa. Naton jäsenmaiden lisäksi liittokunnan läheiset kumppanimaat Suomi ja Ruotsi sekä Euroopan unioni oli kutsuttu mukaan kokoukseen. Suomea kokouksessa edusti ministeri Antti Kaikkonen.

Naton puolustusministerit yhdessä Suomen, Ruotsin ja EU:n kanssa kokoontuivat ylimääräiseen kokoukseen.

Iltapäivän kestänyt kokous käsitteli laajasti Naton toimia koronaviruspandemiaan vastaamisessa. Pääsihteeri Jens Stoltenberg kehui liittokunnan yhtenäisyyttä ja yhteistyötä kriisiin reagoinnissa. Naton jäsenmaat ovat auttaneet toisiaan muun muassa toimittamalla terveydenhuollon kannalta tärkeitä tarvikkeita. Huhtikuun alun ulkoministerikokouksessa ministerit päättivät Naton Euroopan joukkojen komentajan, kenraali Tod Woltersin, koordinoivan liittokunnan sotilasapua. Pääsihteerin mukaan tällä on ollut ensiarvoisen tärkeä merkitys Naton onnistuneissa toimissa pandemiaan vastaamisessa.  

Suomen Nato-edustuston delegaatio seurasi kokousta turvavälien kanssa.

Naton ydintehtävä ei muutu

Stoltenberg korosti omassa tiedotustilaisuudessaan, etteivät turvallisuusuhat ole pandemian aikana kadonneet. Lähi-Idän heikko turvallisuustilanne sekä Venäjän toimet otetaan liittokunnan sisällä vakavasti. Hän kertoi, ettei Naton operatiivinen valmius ole heikentynyt.

-Naton ydintehtävä rauhan ja vakauden turvaajana säilyy.

Nato haluaa toiminnallaan varmistaa, ettei maailman laajuisesta terveyskriisistä muodostu tulevaisuudessa turvallisuuskriisiä.

Kriisinsietokyvyn ylläpito ja vahvistaminen tärkeässä roolissa

Naton jäsenmaat olivat yksimielisiä tarpeesta ylläpitää ja vahvistaa liittokunnan kriisinsietokykyä jatkossakin. Tällä turvataan pääsihteerin mukaan varautuminen myös mahdollisiin tuleviin kriiseihin.

Puolustusministerit keskustelivat myös disinformaation torjumisesta. Pääsihteeri korosti Naton ja Euroopan unionin välisen yhteistyön tärkeyttä disinformaation tunnistamisessa, seuraamisessa ja paljastamisessa.

Myös Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen korosti puheenvuorossaan kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä.

-Vaikka kriisiin vastaaminen vaatii ensisijaisesti kansallisia toimia, on yhteistyön merkitys tärkeää.