Nato ja operaatiokumppanit jatkavat Afganistanin ja Irakin tukemista

Naton puolustusministerikokous järjestettiin 8.-9.11.2017 Naton päämajassa Brysselissä. Suomi osallistui kokouksen Resolute Support -operaatiota (RS) käsittelevään työistuntoon sekä ministerikokouksen yhteydessä järjestettyihin ISIS:n vastaisen koalition (D-ISIS) ja RS-operaation pohjoisen komentoalueen (TAAC-N) kokouksiin. Lisäksi Suomen puolustusministeriö liittyi mukaan monikansalliseen ilmasta maahan -ampumatarvikkeiden hankinta- ja käyttöyhteistyöhön. Suomea kokouksissa edusti puolustusministeri Jussi Niinistö.

Suomi osallistui Resolute Support -operaatiota käsittelevään työistuntoon. Kuva: Nato

Tämänkertaisen puolustusministerikokouksen tavoitteena oli jatkaa Naton sopeuttamista vallitsevaan turvallisuusympäristöön sekä rakentaa suuntaviivoja kohti kesän 2018 Brysselin huippukokousta. Naton jäsenmaat keskittyivät erityisesti Naton komentorakenteen uudistukseen, Afganistaniin ja globaaleihin uhkiin kuten Pohjois-Koreaan. Suomelle avoimissa osuuksissa painottui kriisinhallinta ja pitkäjänteisen tuen tarve Afganistanissa ja Irakissa.

- Osallistuminen Naton kriisinhallintaan on osa kumppanuuspolitiikkaamme, ja on tärkeää, että kokoonnumme säännöllisesti myös ministeritasolla keskustelemaan operaatioiden tilanteista ja jatkosuunnitelmista poliittisen päätöksenteon tueksi, ministeri Niinistö kertoi.

Kriisinhallintaan osallistuminen jatkuu aktiivisena

TAAC-N -ryhmän ministerit koolla.

Naton toiminnan painopiste on viime vuosina siirtynyt oman puolustuksen vahvistamiseen. Kansainvälinen kriisinhallinta nähdään kuitenkin edelleen yhtenä prioriteettina. Vakauden edistäminen ja eteläisten ja itäisten kumppanimaiden turvallisuus- ja puolustuskapasiteetin kehittäminen on tärkeää erityisesti terrorismin torjunnan ja muuttoliikkeen hillitsemisen kannalta.

Kokouksessa vahvistettiinkin liittolaisten ja operaatiokumppaneiden kasvava tuki Afganistanin ja Irakin vakauttamiseksi ja jälleenrakentamiseksi. Yhteensä 28 maata kertoi lisäävänsä joukkokontribuutiotaan Afganistanissa, minkä seurauksena operaation koko kasvaa 13 000:sta noin 16 000 sotilaaseen. Myös ministeri Niinistö korosti puheenvuoroissaan kansainvälisen yhteisön tuen merkitystä ja tarvetta operaatiokumppaneiden pitkäjänteen sitoutumiseen maiden turvallisuuden edistämiseksi.

- RS-operaation keskeisin strateginen päämäärä on rauha Afganistanissa. Tämä edellyttää Afganistanin hallitukselta rauhan- ja sovintoprosessin edistämistä sekä alueellisen konsensuksen aikaansaamista. RS jatkaa Afganistanin turvallisuusviranomaisten tukemista koulutuksen ja neuvonannon keinoin ilman lopettamispäivämäärää.

Myös Suomi selvittää parhaillaan mahdollisuuksia vahvistaa osallistumistaan RS-operaatioon.

- Lisäksi tuemme Afganistanin vakauttamistoimenpiteitä mm. tukemalla turvallisuussektoria taloudellisesti sekä antamalla kehitysapua.

Irakiin liittyen koalitio on saavuttanut merkittävää edistystä ja painopiste on siirtymässä taistelutoiminnasta maan vakauttamiseen ja jälleenrakennukseen. Tämä vaatii koalitioon osallistuvilta mailta uutta asentoa. Ministeri Niinistön mukaan Suomi on jo sopeuttanut toimintaansa muuttuvaan ympäristöön.

- Suomen osallistumista Irakin OIR-operaatiossa jatketaan noin 100 sotilaalla vuoden 2018 loppuun asti ja koulutus- ja neuvonantotoiminta laajennetaan koskemaan kurdien peshmerga-joukkojen lisäksi myös muita Irakin turvallisuusjoukkoja. Lisäksi Suomi katsoo tulevaisuuteen antamalla taloudellista tukea humanitaariseen apuun ja jälleenrakentamiseen. Tuesta noin puolet menee miinanraivaukseen ja räjähtämättömien ammusten raivaukseen vapautetuilla alueilla.

Kehittyvää puolustusmateriaaliyhteistyötä

Suomi liittyi mukaan Naton ilmasta maahan -ampumatarvikkeiden tiedonvaihto- ja hankintayhteistyöhön. Kuva: Nato

Kriisinhallintayhteistyön lisäksi puolustusministerikokous toi uusia tuulia myös Suomen ja Naton väliseen puolustusmateriaaliyhteistyöhön. Suomi liittyi yhdessä Ison-Britannian ja Unkarin kanssa mukaan Naton hallinnoimaan monikansalliseen ilmasta maahan -ampumatarvikkeiden yhteistyöjärjestelyyn. Ministeri Niinistön mukaan yhteistyön tavoitteena on ennen kaikkea luoda yhteensopivuutta ja kustannustehokkuutta sekä hankkia määrällisesti ja laadullisesti parempaa materiaalia ja laajempaa sotilasteknologista tutkimustietoa kuin mihin pelkästään kansallisilla resursseilla olisi mahdollisuus.

- Yhteistyöjärjestelyssä sovitaan hankintojen, lainaamisen ja käyttämisen yhteensovittamisesta sekä tiedonvaihdosta siten, että eri maiden käytössä olevat tuotteet ovat mahdollisimman yhteensopivia ja vaihtokelpoisia. Tavoitteena Suomella on siis vaihtaa tietoa ilmasta maahan -aseistuksesta ja sen kehittämisestä, tutkia ja toteuttaa kustannustehokkaita yhteishankintamahdollisuuksia sekä parantaa aseistuksen saatavuutta ja sotilaallista huoltovarmuutta, Niinistö kertoi.