Namibian hiilineutraaliustavoitteet avaavat liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Namibian hiilineutraaliustavoitteet avaavat liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Namibia on lähivuosina lisäämässä merkittävästi uusiutuvan energian tuotantoaan. Suunnitelmissa on kasvattaa esimerkiksi aurinko- ja tuulienergian tuotantoa. Vihreän vedyn ja ammoniakin tuotannon kehittämiselle laaditaan kansallista suunnitelmaa ja etsitään yhteistyökumppaneita. Potentiaalia puhtaan energian tuotannon kasvattamiseen Namibiassa on paljon. Esimerkiksi aurinkoisia päiviä on yli 300 vuodessa ja tuulista rannikkoa yli 1 500 kilometriä. Suunnitelmat luovat uusia mahdollisuuksia suomalaisten energia-alan toimijoiden hyödynnettäväksi. Markkinanäkymiä löytyy myös esimerkiksi energian varastoinnissa, jäte-energian hyödyntämisessä ja tulevaisuuden energiajärjestelmien kehittämisessä.

Namibian valtavat kaivokset tarvitsevat kantaverkon ulkopuolisia energiantuotantoratkaisuja. Kuvassa vuonna 2016 avattu Husabin kaivos, yksi maailman suurimmista uraanikaivoksista.

Namibia pyrkii lisäämään lähivuosina merkittävästi uusiutuvan energian tuotantoaan. Presidentti Hage Geingobin keväällä 2021 esittelemän Harambee Prosperity Plan II (HPPII) –vaurastumissuunnitelman mukaisesti Namibian kunnianhimoisena tavoitteena on olla ensimmäinen hiilineutraali maa Afrikassa.

Tarpeet energiantuotannon lisäämiseen ovatkin suuret. Arviolta puolet namibialaisista elää sähköverkon ulkopuolella. Maaseudun kouluista ja terveysasemista 13% oli vuonna 2020 edelleen ilman sähköä. Luotettava sähkönsaanti on myös yksi suurimpia haasteita Namibian talouden vetureille, kuten kaivossektorille. Nykyisin Namibia tuo noin 60% sähköstään naapurimaista. Tulevaisuudessa pyrkimyksenä on tuonnin sijaan viedä energiaa.

Suunnitteilla on useita aurinko-, vesi-, tuuli-, ja biomassavoimaloita. Näissä tuotantomuodoissa Namibialla on merkittävää potentiaalia. Esimerkiksi aurinkoisia päiviä on vuosittain yli 300 ja Atlantin valtameren tuulista rannikkoa riittää yli 1 500 kilometriä. Pidemmällä aikavälillä suunnitellaan jopa 5 GW-kokoluokan aurinkopuistoja.

Vauhtia suunnitelmille antaa Yhdysvaltojen Presidentti Joe Bidenin hallinnon sitoutuminen niin kutsuttuun Mega Solar -hankkeeseen, jossa Namibiaan ja Botswanaan aiotaan rakentaa valtavia aurinkopuistoja. Myös Namibian ensimmäiset tuulivoimapuistot on rakennettu hiljattain. Niissä on hyödynnetty suomalaisvalmisteista jalustaratkaisua, jota pidetään Namibian oloihin hyvin soveltuvana.

Lisäksi Kunene-joen alajuoksulle on suunnitteilla toinen suuri vesivoimala. Namibiassa rakennetaan myös uusia diesel- ja hybridivoimaloita, esimerkiksi kaivossektorin käyttöön. Suunnitteilla olevia uusia voimaloita rakennetaan paitsi kansallisen sähköyhtiö NamPowerin toimesta, myös julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä PPP-yhteistyön kautta. Yksityisen sektorin sähköntarjonnan kasvattamiseen on luotu nk. Modified Single Buyer –ohjelma, jonka ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan useita aurinko-, tuuli- ja biomassavoimaloita vuoteen 2025 mennessä. Näissä hankkeissa on kyse IPP-mallista, eli itsenäisistä kantaverkon ulkopuolisista voimaloista.

Vihreällä ja sinisellä taloudella kansainvälisiä investointeja ja uusia työpaikkoja?

Namibiaa vaivaa korkea työttömyys ja talouden nykyiset avainsektorit kuten kaivosteollisuus, maatalous ja turismi ovat kukin tahoillaan haavoittuvaisia. Esimerkiksi viennin kulmakivenä toimiva kaivossektori on altis kaivannaisten maailmanmarkkinahintojen vaihteluille ja taloudelle tärkeä turismi on kärsinyt pahoin koronapandemiasta. Maan suurin työllistäjä maatalous on puolestaan ilmastonmuutokselle ja pitkittyville kuivuusjaksoille altis, mistä on saatu viime vuosien aikana Namibiassa karua esimakua. Talouden monipuolistamiselle on siis tarvetta.

Vihreän ja sinisen talouden kehittäminen ovat keskeinen osa Namibian talouden monipuolistamista. Pyrkimyksenä on paitsi tarttua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvän megatrendin tuomiin mahdollisuuksiin, myös löytää uusia sektoreita, jotka loisivat työpaikkoja.

Presidentin HPPII –suunnitelman mukaan Namibialla on tavoite tulla kilpailukykyiseksi vihreän vedyn ja ammoniakin tuottajaksi, mitä varten hallinto on laatimassa vuoden 2021 aikana kansallisen strategian. Maailmanpankin tekemän selvityksen mukaan ammoniakin tuotantopotentiaali on korkea ja siitä voitaisiin saada pitkällä aikavälillä hyvinkin kannattavaa. Arvioiden mukaan Namibia voisi tuottaa vuosittain noin 2.5 miljoonaa kuutiometritonnia vihreää ammoniakkia.

Sinisen ja vihreän kasvun kärkihankkeiden portfolio on määrä luonnostella kuluvan vuoden aikana. Elokuun alussa Namibian Presidentti Geingob avasi kilpailutuksen (call for proposals) vihreän vedyn ja ammoniakin tuotannon kehittämiseen tähtääville hankkeille //Kharasin alueella. Kyseisen alueen vihreän ammoniakin tuotantopotentiaalia pidetään globaalissakin mittakaavassa merkittävänä. Namibian hallinto on myös lähestynyt EU:ta, toivoen eurooppalaista yhteistyötä vihreän vedyn tuotannon kehittämisessä. Tällä saralla suomalaisillekin alan yrityksille voisi olla aukeamassa mielenkiintoisia toimintamahdollisuuksia.

Namibia kehittää investointiympäristöään

Namibia on viime aikoina tarttunut toimeen myös kehittääkseen investointiympäristöään suotuisammaksi. Esimerkiksi lainsäädäntöä on tarkoitus uudistaa niin, että yksityinen sektori saa entistä merkittävämmän roolin energiantuotannon kaltaisilla avainsektoreilla. Myös tehottomiksi parjattuja valtionyhtiöitä uudistetaan ja yksityistetään.

Presidentin kanslian alaisuuteen on perustettu Namibian Investment Promotion and Development Board (NIPDB) –organisaatio, jonka mandaattina on houkutella lisää kansainvälisiä investointeja maahan. NIPDB:n mandaatin ytimessä on pureutua erilaisiin kaupan ja investointien esteisiin, sekä pyrkiä vaikuttamaan talouden rakenteisiin ja investointeja koskevaan lainsäädäntöön.

Kansainvälisiä investointeja saatetaan tulevaisuudessa houkutella myös esimerkiksi erityistalousalueiden avulla, joille sijoittuvat yritykset voisivat saada erilaisia verokannustimia. Pohdinnassa on myös ulkomaisille sijoittajille annettavat niin kutsututut kultaiset viisumit.

Afrikan vapaakauppasopimuksen voimaantulon toivotaan edesauttavan Namibian vihreän ja sinisen talouden vientinäkymiä. Energiasektori on tässä keskeisessä osassa. Ulkomaankauppaansa edistääkseen Namibian pyrkimyksenä on myös kehittyä alueelliseksi liikenteen keskittymäksi. Viime vuosina Namibiassa on alettu investoida paitsi energiantuotannon kehittämiseen, myös esimerkiksi Walvis Bayn sataman, naapurimaihin johtavien tieverkostojen ja keskeisten lentokenttien kehittämiseen.

Uusia mahdollisuuksia suomalaisyrityksille?

Uusiutuvan energian tuotantoon ja sinisen ja vihreän talouden kehittämiseen tarvittavat teknologiaratkaisut tarjoavat mielenkiintoisia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Etenkin aurinko- ja tuulivoiman tuotannon kehittäminen näyttää etenevän Namibiassa nyt vauhdilla ja näiden tuotantomuotojen ympäriltä avautunee uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Samoin vihreän ja sinisen talouden kehittäminen ja etenkin vihreän vedyn ja ammoniakin tuotannon käynnistäminen voivat luoda tulevaisuudessa kiinnostavia markkinamahdollisuuksia.

Suomalaiset vahvuudet, kuten jätteiden muuttaminen energiaksi, bio- ja jäte-energiaan liittyvä polttoaineen käsittely, sekä energiajärjestelmään soveltuvat joustavat ratkaisut, ovat tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia myös Namibiassa. Myös tulevaisuuden energiajärjestelmille kuten älyverkoille ja energian varastointijärjestelmille löytyy kysyntää. Suomen kasvavan akkuklusterin toimijoille riittänee kiinnostavia mahdollisuuksia, kun uusiutuvan energian tuotantoa kasvatetaan. 

Kaivossektorin kehittyminen ja tiettyjen kaivannaisten, kuten uraanin maailmanmarkkinahintojen asteittainen elpyminen tuovat mahdollisuuksia sellaisille energia-alan yrityksille, jotka pystyvät tarjoamaan kantaverkon ulkopuolisia, suuren mittaluokan tehokkaita energiaratkaisuja. Usein keskellä autiomaata sijaitsevien valtavien kaivosten tuotannon suurimpia pullonkauloja on puhtaan veden saannin ohella juuri energiantuotanto. Kaivokset tarvitsevat suuria määriä sähköä, eikä kansallinen yhtiö NamPower pysty tarjoamaan riittävän vakaata tuotantoa.

Esimerkiksi Erongon alueelle on avattu viime vuosina yksi maailman suurimmista uraanikaivoksista, Husabin kaivos, joka rakentaa parhaillaan omaa aurinkopuistoaan vastatakseen kasvavaan sähköntarpeeseensa. Arandiksen lähistölle on lisäksi suunnitteilla useita muita suuria uraanikaivoksia, joista osa toteutunee, mikäli uraanin maailmanmarkkinahinnat jatkavat suotuisaa kehitystään. Suomalaisilla energia-alan toimijoilla on osaamista esimerkiksi hybridivoimaloiden rakentamisessa, mitkä voisivat soveltua uusiin kaivoshankkeisiin.

Kaikkiaan Namibian energiasektorin murros ja hallinnon kunnianhimoiset suunnitelmat tarjoavat toteutuessaan mielenkiintoisia näkymiä suomalaisyrityksille. Suomen Windhoekin suurlähetystö auttaa mielellään Namibian markkinamahdollisuuksien kartoittamisesta kiinnostuneita suomalaisia energia-alan yrityksiä.

 

Teksti ja kuva: Matti Karvanen, edustuston kakkosvirkamies