Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys Malesiassa 2025
Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025. Ulkomailla ennakkoäänestys järjestetään 2.–5. huhtikuuta 2025 välisenä aikana, mutta monessa ennakkoäänestyspaikassa aukioloaika on käytännön syistä mainittua ajanjaksoa lyhyempi.
Samassa ennakkoäänestyksessä on siten mahdollista äänestää ennakkoon kahdessa eri vaalissa. Aluevaaleja ei kuitenkaan toimiteta Helsingin kaupungissa eikä myöskään Ahvenanmaan maakunnassa.
Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja on 82 eri valtiossa yhteensä 115 Suomen edustustossa tai edustuston toimipaikassa. Osa ennakkoäänestyspaikoista on avoinna vain joinakin ennakkoäänestyspäivinä. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.
Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Oikeusministeriö on julkaissut vaalit.fi-verkkosivuilla listan ennakkoäänestyspaikoista (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)ja niiden aukioloajoista.
Koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut voivat ennakkoäänestää myös kirjeitse ulkomailta. Ohjeet kirjeäänestykseen (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)löytyvät oikeusministeriön vaalisivuilta.
Ennakkoäänestys Malesiassa:
Suomen suurlähetystö, Kuala Lumpur
Wisma Chinese Chamber, 5. kerros, 258 Jalan Ampang, 50450, Kuala Lumpur
Puh. +60 342 577 746
Aukioloajat:
02.04.2025 klo 09:00 - 18:00
03.04.2025 klo 09:00 - 16:00
04.04.2025 klo 09:00 - 14:00
Lisätietoja:
Alue- ja kuntavaalien äänestyspaikat(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
Äänioikeus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) alue- ja kuntavaaleissa
Tietoa vaaleista ja äänestämisestä oikeusministeriön vaalisivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)
Ohjeet kirjeäänestykseen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)