Unicefin varapääjohtaja vierailee Suomessa

YKn lastenrahasto Unicefin varapääjohtaja Charlotte Petri Gornitzka vierailee Suomessa 23.–24. toukokuuta.

Unicefin varapääjohtaja Charlotte Petri Gornitzka käy ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö Satu Santalan kanssa vuosikeskustelut, joissa käsitellään laajasti Suomen ja Unicefin välistä yhteistyötä. Lisäksi Petri Gornitzka tapaa opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen, ulkoministeriön alivaltiosihteeri Elina Kalkun sekä kansanedustajia ja vierailee YK:n teknologiainnovaatioiden laboratoriossa (UNTIL) Espoossa.

Unicef on yksi Suomen keskeisistä YK-kumppaneista. Suomi ohjaa lastenrahastolle sekä yleistukea että hanketukea ja rahoittaa Unicefin innovaatiorahastoa. Syyriassa, Libanonissa, Jordaniassa ja Turkissa Suomi on rahoittanut Unicefin No Lost Generation -aloitteeseen kuuluvia hankkeita vuodesta 2015 lähtien yhteensä 16,2 miljoonalla eurolla. Hankkeissa tuetaan Syyrian konfliktista kärsivien, etenkin heikoimmassa asemassa olevien lasten koulutusta, suojelua sekä yhteiskunnallista osallistumista. Kaikkiaan aloitteen piirissä on yli kuusi miljoonaa lasta ja nuorta. Afganistanin WASH-ohjelmalla puolestaan on parannettu satojen tuhansien ihmisten juomaveden laatua, sanitaatiota ja hygieniaa. Suomi tuki ohjelmaa vuosina 2017–2018 kahdella miljoonalla eurolla.

Unicefin kansallinen komitea, Suomen Unicef ry, kerää varoja YK-järjestön kehitysohjelmiin ja hätäapuun sekä tekee vaikuttamis- ja tiedotustyötä lapsen oikeuksien puolesta. Vuonna 2018 järjestöllä oli Suomessa 140 000 tukijaa.

Lisätietoja: lähetystöneuvos Henna Knuuttila, puh. +358 295 350 246 .
Mediatiedustelut: Riikka Kämppi, Suomen UNICEF, +358 40 572 9733, [email protected].

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]