Mosambikin naiset astuneet päätöksenteon areenoille

Eteläisen Afrikan maiden kehitysyhteisön gender-barometri kannustaa maita nostamaan naiskansanedustajien osuuden 50 prosenttiin. Mosambikilla haaste on edessä seuraavissa vaaleissa.  

Katunäkymä Maputosta. Kuva: Liisa Takala Tasa-arvokysymykset ovat esillä Mosambikissa. Naisten osallistuminen työelämään on vahvaa, ja heitä pyritään saamaan myös päättäviin asemiin. Kuva: Liisa Takala

SADC Gender Protocol Barometer mittaa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista eteläisen Afrikan kehitysyhteisöön (Southern African Development Community) kuuluvissa maissa.

Gender links -järjestön muutaman vuoden välein julkaisema barometri tarkastelee sukupuolten välistä tasa-arvoa SADC-maissa muun muassa hallinnon, oikeuksien, koulutuksen, työn, terveyden ja väkivallan näkökulmasta.

Viimeisimmässä julkaisussa esiteltiin barometria varten kehitetty uusi sukupuoli ja kehitys -indeksi SADC Gender and Development Index (SGDI). Lisäksi julkaisu asettaa SADC-maille useita tavoitteita, jotka liittyvät etenkin poliittiseen päätöksentekoon.

Erityisenä tavoitteena on pyrkiä siihen, että sekä julkisella että yksityisellä sektorilla johtavissa asemissa työskentelevistä puolet olisi naisia.

Naisten osuus SADC-maiden parlamenteissa on barometrin perusteella tasaisesti noussut vuoden 2004 21 prosentista vuoden 2011 25 prosenttiin. Vaikka tasa-arvotilanne on joissain yhteisön maissa parempi kuin toisissa, keskimäärin SADC-maat jäävät ainoastaan pohjoismaiden jälkeen naisten pääsyssä poliittiseen valtaan.

Naisia päätöksentekijöiksi

Gender links -järjestön Mosambikin osaston koordinaattori Eduardo Nambureten mukaan tavoitteiden saavuttaminen vaatii ainoastaan poliittista tahtoa, ei suuria investointeja.

Namburete korosti Maputossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ajan käyvän vähiin, jos vuodelle 2015 asetettu tavoite halutaan saavuttaa. Mosambikin on asetettava enemmän naisia ehdolle seuraavissa parlamenttivaaleissa, jotka järjestetään vuonna 2014.  

Tällä hetkellä noin 40 prosenttia maan kansanedustajista on naisia. Naiset ovat astuneet vahvasti muillekin päätöksenteon areenoille.  Hallinnon ja työelämän osalta Mosambikin tulos gender-barometrissa onkin varsin hyvä.

Uudessa SGDI-indeksissa Mosambik ei kuitenkaan menesty yhtä hyvin. Maa lukeutuu huonoiten suoriutuneiden joukkoon 15 eteläisen Afrikan valtion vertailussa. Parannettavaa löytyisi yhä esimerkiksi naisten koulutuksessa. Kehitystä puolestaan on tapahtunut muun muassa terveydenhuollossa ja lisääntymisterveydessä.

Katariina Oivo

Raportti ladattavissa verkosta:

Naiset eteläisen Afrikan parlamenteissa

Naisten edustus SADC-maiden parlamenteissa vaihtelee huomattavasti maittain. Mosambikin kansanedustajista naisia on 39 prosenttia, ja paikallishallinnossa naisten osuus on 36 prosenttia. 

SADC-maista Mosambik suoriutuu toiseksi parhaiten hallinnollisessa tasa-arvossa, edeltäjänään vain Etelä-Afrikka, jonka kansanedustajista 43 prosenttia on naisia, ja paikallishallinnossakin naisia on 38 prosenttia.

Esimerkiksi Tansaniassa naisedustajia on parlamentissa 35 prosenttia ja paikallishallinnossa 34 prosenttia.

Namibiassa molemmat sukupuolet ovat hyvin edustettuina paikallishallinnossa (naisia 42 prosenttia), mutta kansallisella tasolla tilanne ei ole yhtä hyvä: kansanedustajista naisia on vain 25 prosenttia. Lisäksi hallinnollisen tasa-arvon kehitys on ollut viime vuosina Namibiassa negatiivista.

Sambian hallinnossa sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu heikosti. Vain 12 prosenttia kansanedustajista on naisia, ja paikallishallinnossa naisten osuus jää 6 prosenttiin.

Alla olevasta kuviosta ilmenee naiskansanedustajien osuuden muutos mainituissa maissa viime vuosikymmenellä.

sosiaalinen sukupuoli