Kuntavaalien ennakkoäänestys ulkomailla 2021

Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.6.2021. Vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä annettu laki tuli voimaan 29. maaliskuuta. Ennakkoäänestys on mahdollista ulkomailla 2.-5.6.2021. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla.

Ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat Suomen edustustoissa tai niiden toimipaikoissa 75 maassa. Yhteensä ennakkoäänestyspaikkoja ulkomailla on 108.

Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.

Kuntavaaleissa äänioikeus on sidoksissa ao. kunnassa asumiseen – siten pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa.

Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta.  VSe on julkaissut vaalit.fi-verkkosivuilla listan ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista. (Linkki toiselle web-sivustolle.)

Kuntavaaleissa äänioikeutettu voi käyttää äänioikeuttaan myös kirjeäänestyksessä, jonka järjestämisestä vastaa oikeusministeriö. Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Niihin maihin, joihin posti ei koronatilanteen vuoksi poikkeuksellisesti kulje, kirjeäänestysmateriaalit voidaan lähettää kaupallisella lähettipalvelulla oikeusministeriön kustannuksella.

Ennen vaalipäivän muutosta tilattuja kirjeäänestysmateriaaleja ei tarvitse tilata uudelleen vaan jo tilatut materiaalit kelpaavat myös 13.6. järjestettävissä kuntavaaleissa.

Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu maan viranomaisten joskus lyhyelläkin aikasäteellä ilmoittamien rajoitusten tai sulkujen johdosta. Kirjeäänestyksen määräajat, ohjeet ja materiaalien tilauslomake löytyvät vaalit.fi-sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Ennakkoäänestys Mosambikissa:

Suomen suurlähetystö Maputossa

Av. Julius Nyerere 1128

[email protected]

Avoinna: keskiviikkona 2-3.6 klo 8:00-14:30