IMF tyytyväinen Mosambikin talouskehitykseen

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tarkasti Mosambikin talouden maaliskuussa. IMF piti vuoden 2007 talouskehitystä hyvänä. Talouskasvu ylsi 7,3 prosenttiin ja inflaatio onnistuttiin pitämään 8,2 prosentissa. Myös kuluvan vuoden talousnäkymät vaikuttavat lupaavilta.

Mosambikin haasteena on sosiaalisen turvaverkon kehittäminen. Kalastajat palaamassa Mopeiaan illansuussa. Kuva: Mansir Petrie, julkaistu Creative Commons -lisenssillä Mosambikin haasteena on sosiaalisen turvaverkon kehittäminen. Kalastajat palaamassa Mopeiaan illansuussa. Kuva: Mansir Petrie, julkaistu Creative Commons -lisenssillä

IMF vieraili Mosambikissa 18. – 31. maaliskuuta Jean Clementin johdolla. IMF:n tarkasteli vuoden 2007 talouskehitystä ja vuoden 2008 näkymiä. Mosambikin verokertymän lisäämistä IMF piti merkittävänä saavutuksena. Vuonna 2007 veronkannon osuus BKT:hen nähden oli 0,4 prosenttiyksikköä suunniteltua parempi.

Tarkastus limittyi hyvin budjettituen vuosiarvioinnin kanssa. IMF:n arvio makrotalouden tilasta on tärkeä budjettitukea myöntäville avunantajille. Budjettituen yksi perusperiaate on, että Mosambikin hallitus noudattaa tervettä makrotalouspolitiikkaa. Tämän mittarina voidaan käyttää IMF:n ilmoitusta siitä, että Mosambikin talous on hyvällä pohjalla.

Apumaksatukset jääneet suunnitellusta

IMF otti vahvasti kantaa budjettituen puolesta. Hankkeiden osalta Clement vetosi avunantajiin, jotta niiden rahoitus kanavoitaisiin valtionkassa kautta. IMF oli erittäin huolissaan siitä, että viime vuoden apumaksatukset olivat odotettua pienemmät. Budjettitukea oli maksettu suunnitelmien mukaan, mutta etenkin hankkeiden ja joidenkin sektoriohjelmien osalta maksatuksia on jäänyt puuttumaan. Poisjääneet maksatukset ovat johtaneet pienempiin investointeihin. IMF pitää tätä mahdollisena riskinä talouden kasvulle.

IMF suositti, että avunantajat tarkastelevat yhdessä Mosambikin hallituksen kanssa, mistä avun maksatusten vähäisyys johtuu. Avunantajien kesken on jo mietitty, mistä ero voi johtua. Ovatko kyseessä liian optimistiset lupaukset vai onko täytäntöönpanossa ongelmia?

Avunantajien tiedossa on, että sektoriohjelmien osalta sekä Euroopan komissio että Global Fund ovat jättäneet osuuksiaan maksamatta vuonna 2007. Tämä ei kuitenkaan selitä koko summaa. Ongelma voi johtua myös raportoinnin epäselvyydestä. Eli maksatuksia on tehty, mutta raporttia ei ole vielä toimitettu valtionvarainministeriöön.

Taloushallinto kehittynyt myönteisesti

Sisäinen ja ulkoinen tarkastus ovat vahvistuneet huomattavasti, mikä ilahdutti IMF:ää. Mosambik on myös päättänyt hakea jäsenyyttä kansainväliseen Extractive Industries Transparency aloitteeseen (EITI), mikä edesauttaa luonnonvaroja hyödyntävien (kaivos, öljy, maakaasu) suurhankkeiden tuottojen läpinäkyvää käyttöä.

Hankkeiden valvontaa systematisoidaan muutenkin ja verohelpotuksia tarkastellaan entistä tarkemmin. Mosambik on hyväksynyt strategian, jolla yritysympäristöä on tarkoitus nopeasti parantaa. Mosambik toivoo omaavansa vuonna 2015 SADC:n kilpailukykyisimmän yritysilmapiirin Maailmanpankin Doing Business -indikaattorilla mitattuna.

Haasteena sosiaalisen turvaverkon kehittäminen

Vuoden 2008 talousnäkymät jatkuvat hyvinä ja kasvu lienee noin 7 prosenttia. IMF perustaa laskelmansa siihen oletukseen, että avunantajat kasvattavat hallitukselle annettavaa tukeaan niin kuin aiemmin on ilmoitettu.

IMF hyväksyy Mosambikin hallituksen päätöksen maksaa valtiontukea yksityisille pikkubussikuljettajille, kunhan tuesta ei tule pysyvää käytäntöä. Hallitus oli päätynyt valtiontukeen bussimaksujen korotusta seuranneiden helmikuisten katumellakoiden jälkeen. Bussimaksuja oli tarkoitus korottaa vastauksena bensiinin kallistumiselle. IMF korostaa, että Mosambikin tulee kiinnittää enemmän huomiota sosiaalisen turvaverkon luomiseen.

Talousarvio sisältää toimenpiteitä veronkeruun lisäämiseksi. Menoista 65 prosenttia käytetään köyhyydenvähentämissuunnitelman tärkeimpiin tavoitteisiin. Valtio palkkaa muun muassa 12 000 uutta opettajaa ja 5 000 terveydenhuollon työntekijää. Myös palkkapolitiikkaa uudistetaan taloudellisesti kestävällä tavalla. Lisäksi taloushallinnon uudistuksia jatketaan.

IMF on tyytyväinen Mosambikin hallituksen tapaan vastata tämän vuoden vakavaan tulvatilanteeseen. Ihmiset on saatu ajoissa pois tulva-alueilta ja kuolonuhreja on ollut alle kymmenen. Mosambik onkin hyvä esimerkki muille maille tulvien hallinnasta.

Mosambik tarvitsee edelleen vahvaa tukea avunantajilta uudistusten läpiviemiseksi. Ulkomainen tuki on tarpeen vuosituhattavoitteiden edistämiseksi Mosambikissa.

Lotta Valtonen, Maputo

Mosambik on Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyön kumppanimaa. Suomi myöntää Mosambikille myös budjettitukea.