Koronavirusuutiset Pohjois-Makedoniassa

Pohjois-Makedonia on poistanut koronapandemiaan liittyvät maahantulorajoitukset 26.6.20. Hallitus on myös päättänyt avata Skopjen ja Ohridin lentokentät 1.7.20. Maskin tai huivin käyttö hengityssuojaimena on pakollista julkisissa sisätiloissa sekä ulkona silloin, kun kahden metrin turvaväliä ei ole mahdollista pitää. Ne ulkomaan kansalaiset, joiden Pohjois-Makedoniassa oleskeluun oikeuttava asiakirja (viisumi, oleskelulupa, saapumisleima passissa) on rauennut tai raukeaa hätätilan aikana, ovat hallituksen ilmoituksen mukaan oikeutettuja oleskelemaan maassa 31.8.2020 saakka.

 

 

Pohjois-Makedonia on poistanut koronapandemiaan liittyvät maahantulorajoitukset 26.6.20, eikä maahan tulevilta matkustajilta vaadita enää negatiivista koronatestitulosta, karanteenia tai maahantulolupaa. Hallitus on myös päättänyt avata Skopjen ja Ohridin lentokentät 1.7.20.

Pohjois-Makedonia lakkautti koronapandemiasta johtuneen ulkonaliikkumiskiellon 27.5.20, ja maassa oli voimassa hätätila 18.3.-14.6.2020 sekä 15.-22.6. Koronavirustartunnat ovat edelleen korkealla tasolla, ja maskin tai huivin käyttö hengityssuojaimena on pakollista julkisilla paikoilla sisätiloissa (esim. kaupat, pankit, postitoimistot), julkisissa kulkuvälineissä sekä ulkona silloin, kun kahden metrin turvavälin pitäminen ei ole mahdollista. Ruokakaupat, apteekit, kahvilat, ravintolat ja ostoskeskukset ovat auki, mutta hygienia- ja turvarajoituksin. Yli kahden hengen kokoontumiset on kielletty, mutta kielto ei koske vanhempiensa seurassa olevia alle 14-vuotiaita lapsia.

Pohjois-Makedonian hallitus ilmoitti 18.5.20, että ne ulkomaan kansalaiset, joiden Pohjois-Makedoniassa oleskeluun oikeuttava asiakirja (viisumi tai oleskelulupa) on rauennut tai raukeaa hätätilan aikana, ovat oikeutettuja oleskelemaan maassa 31.8.20 saakka. Myös ne ulkomaan kansalaiset, jotka oleskelevat Pohjois-Makedoniassa tilapäisesti ilman viisumia, voivat oleskella maassa 31.8.20 saakka.

Pohjois-Makedoniassa on otettu käyttöön vapaaehtoinen matkapuhelinsovellus, jonka avulla covid-19-tartuntojen leviämistä pyritään jarruttamaan. Sovelluksen on tähän mennessä ladannut 55 000 henkilöä.

Pohjois-Makedonian hallituksen verkkosivu: https://vlada.mk/?ln=en-gb(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Skopjen kansainvälisen lentokentän verkkosivu: http://skp.airports.com.mk/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Koronavirustietoa matkailijoille englanniksi: http://iph.mk/wp-content/uploads/2020/02/Corona-virus_preporaki-za-patnici_ENG.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Belgradissa sijaitsevan Suomen suurlähetystön asiakaspalvelu on toistaiseksi suljettu. Yhteydenotot sähköpostitse osoitteella [email protected] tai virka-aikana matkapuhelinnumeroon +381 63 352 079.

Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella palvelee ulkoministeriön päivystys +358 9 1605 5555.