Suomi tukee Maailman terveysjärjestöä koronavirusepidemiaan vastaamiseksi

Suomi tukee miljoonalla eurolla Maailman terveysjärjestön (WHO) toimintaa kehitysmaissa koronavirusepidemian vastaisessa työssä. WHO antaa asiantuntijatukea ja materiaaliapua erityisesti maille, joiden valmiudet vastata epidemiaan ovat heikot.

”Tavoitteena on hidastaa viruksen leviämistä kehitysmaihin ja vahvistaa maita, joilla on heikompi kapasiteetti viruksen havaitsemisessa, henkilöiden testaamisessa sekä sairastuneiden hoitamisessa ja heidän eristämisessään. Valmiuskapasiteetin vahvistamisella on myös pidemmän aikavälin vaikutus muiden tartuntatautien osalta”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Maailman terveysjärjestön julkaiseman viimeisimmän tiedon mukaan koronavirus on levinnyt yli sataan maahan ja uusia, vahvistettuja tapauksia tulee esille päivittäin. WHO on julkaissut helmikuussa strategisen valmius- ja vastesuunnitelman (Strategic Preparedness and Response Plan), jossa järjestö arvioi, että globaali rahoitustarve ajanjaksolle 1.2.–30.4.2020 on noin 675 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

WHO on painottanut, että suojatarvikkeita tulee olla riittävästi, erityisesti terveydenhoidon työntekijöille. Lisäksi terveydenhoitohenkilökunnan koulutus on keskeisessä asemassa koronavirukseen vastaamiseksi, jotta se osaa ottaa näytteet hengitystietulehduksista kärsiviltä potilailta ja hoitaa koronavirukseen sairastuneita.

Varautumisen kannalta keskeistä on panostaa siihen, että maat tiedottavat oikea-aikaisesti, säännöllisesti ja läpinäkyvästi kansalaisilleen sekä mm. WHO:lle koronavirustilanteesta maassaan. Yksi keskeinen tavoite on tutkimus- ja kehitystyön sekä innovaatioiden käyttöönoton nopeuttaminen, mukaan lukien rokotteen kehittäminen, minkä osalta WHO tekee yhteistyötä tutkijoiden, lääketeollisuuden ja rahoittajien kanssa.

Lisätietoja: kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. +358 50 574 1729 sekä yksikönpäällikkö Pasi Pöysäri, kestävän kehityksen ja ilmastopolitiikan yksikkö, puh. +358 50 309 8202

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].