EU:n kehitysministereiden kokouksen aiheina kumppanimaiden velkakestävyys ja sukupuolten tasa-arvo

EU:n kehitysministerit keskustelevat 23. marraskuuta kumppanimaiden velkakestävyydestä ja velkahelpotuksista. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari osallistuu epäviralliseen videokokoukseen Suomen edustajana.

Koronapandemian heikentämä taloustilanne on kasvattanut kehitysmaiden velkakriisiä. Sen seurauksena kehitysmaiden velkakestävyys on noussut jälleen kansainväliseen huomioon. 

”Suomi korostaa, että kehitysmaiden velkakestävyyden varmistaminen on kaikkien EU-jäsenmaiden asia. Kiinan ja yksityisen sektorin osuus on huomioitava ja myös niitä on kannustettava osallistumaan talkoisiin”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

EU:n kehitysministerit käsittelevät myös sukupuolten tasa-arvoa ja naisten voimaantumisen edistämistä kaikissa ulkosuhteissa. EU:n uusi sukupuolten tasa-arvoa ulkosuhteissa koskeva toimintaohjelma, Gender Action Plan, ilmestyy 24. marraskuuta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta naisten ihmisoikeuksia vahvistaneen Pekingin toimintaohjelman ja 20 vuotta YK:n päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” hyväksymisestä.

”Kaikilla naisilla ja tytöillä on oikeus päättää kehostaan, seksuaalisuudestaan ja lisääntymisestään. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien sisällyttäminen toimintaohjelmaan edistää ohjelman toimeenpanoa. On tärkeää, että toimintaohjelma kattaa kaikki ulkosuhteet. YK:n päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” mukaisesti Suomi jatkaa työtään naisten roolin vahvistamiseksi rauhanprosesseissa”, ministeri Skinnari toteaa. 

Lisätietoja:

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. 050 574 1729 ja kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö Satu Santala, puh. 040 752 1770.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].