Yksi miljoonista: Metsäalan agentti Klaus Suopanki myy laatutavaraa Suomesta
Juttusarjamme Yksi miljoonista kertoo suomalaisten tarinoita arjesta, muutoksista ja kulttuurista Meksikossa. Klaus Suopangin avulla kemiläinen aaltopahvi sekä kartonki Äänekoskelta ja Hämeenkyröstä ovat löytäneet tiensä meksikolaisille markkinoille. Yhteistyötä maassa on tehty vuosikymmenien ajan.
– Kyllä täällä pitää tapahtua jotain aivan kamalaa, että palaisin Suomeen, toteaa Klaus Suopanki ja hörppää olutta paikallisessa ruokaravintolassa.
Hän palaa 80-lukuun, vuosikymmeneen, jolloin juuri kolmekymmentä täyttänyt nuorukainen lähetettiin maailman suurimmasta paperinviejästä, metsäalan yritys Finnpapista, tekemään markkinatutkimusta Meksikoon. Vuoden 1982 kriisi näkyi merkittävänä notkahduksena sektorilla, ja oli Suopangin vastuulla selvittää, mitä maassa voisi tehdä. Aikaa annettiin yhdeksän kuukautta. – Päälliköt tykkäsivät ja käskivät ryhtyä hommiin. Jäin agentin kanssa tänne.
Nyt, 26 vuotta myöhemmin, Suopanki edustaa Metsäliittoa, Savon Sellua ja Delfort Groupia omassa kolmen hengen yrityksessään Méxicossa. Paikallisille asiakkaille toimitetaan paperia, sellua, ja uusimpana lisäyksenä kartonkia, tilauspohjalta Suomesta. Kysyntä metsäalan tuotteisiin on lähtenyt talouskriisin rokottamien vuosien jälkeen jälleen tasaiseen kasvuun, osaksi uuden aluevaltauksen eli Äänekoskelta tuotavan kartongin ja kemiläisen aaltopahvin myötä. – Suomalaisilla on hyvä maine, heitä pidetään luotettavina bisnespuolella. Vaikka kiinalaiset ovat tulleet markkinoille, suomalaisten tuotteiden tasalaatuisuuden vuoksi yritykset ovat palanneet asiakkaisemme.
Kahden maan välillä
Ennen miehen lähtöä maailmalle madridilainen Javier Esteban opetti Suopangille espanjaa Helsingissä. Uudelle opiskelijalle puhe kuulosti ”konekivääriltä”. Kaseteista kuuntelu ei auttanut, eikä kielitaito karttunut. Suopanki muutti Meksikoon halliten espanjan perusteet ja tietämättä maasta juuri mitään. Kun espanjan kielen intensiiviviikolla oli aika lähteä kaduille kävelemään ja höpöttelemään, Suopanki huomasi eron latinalaisamerikkalaisten opettajien aksentissa. – Tuli fiilis, että kuulostaapa tämä selkeältä. Ehkä minä voinkin oppia.
Aiemmin työyhteisössä puhuttu englanti on sittemmin vaihtunut espanjaksi. Kielitaito ei Suopangin mukaan ole vuosien mittaan välttämättä parantunut, mutta kynnys puhua espanjaa on madaltunut. – Kieli on kommunikaation väline. Teet itsesi ymmärretyksi. Kyllä jengi korjaa, jos on tarpeen.
Koti-ikävä Suopangilla ei ole ollut koskaan. Suomalaismedioita on hänen työnsä vuoksi pakko seurata, minkä vuoksi ”metsän näkee puilta”. Suhde kotimaahan on enää vain bisnespainotteinen. – Mitä kauemmin maasta on pois, sitä vieraantuu. Täällä olen aina ulkomaalainen, mutta Suomessakin tunnen itseni turistiksi. Olen jäänyt jonnekin Atlantin puoleen väliin. Toisaalta ulkomaalaisuus ei haittaa, bisnespuolella se on etu.
Teksti: Sofia Anton