Vaihteeksi hyviä uutisia 

Helsingin rautatieasemalla jaettiin perjantaiaamuna myönteisesti yllättäviä uutisia kehitysmaista. Tuhat kappaletta "Maailman parhaat uutiset" -lehteä ja Lohjalla kasvatettua omenaa tekivät kauppansa reilussa parissa tunnissa.

"Kerrankin hyviä uutisia, kun yleensä tv:stä kuulee vain niitä huonoja", kuultiin lehden mukaansa ottaneilta.

Rautatieaseman tempauksen järjestivät ulkoministeriö ja Kehys ry. Kuva: Liisa Takala

Kehitysyhteistyön eurooppalaisen teemavuoden kunniaksi "Maailman parhaita uutisia" jaetaan syyskuussa yli 20 EU-maassa, kussakin maassa sen omilla kielillä. Osassa jäsenmaita lehteä jaettiin 11. syyskuuta EU-teemavuotta esille tuovissa erilaisissa tapahtumissa.

Suomessa tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota New Yorkissa viikonloppuna järjestettävään kestävän kehityksen YK-huippukokoukseen. Kokouksessa hyväksytään kestävän kehityksen tavoitteet ja toimintaohjelma, jotka ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuosina 2015–2030 kaikkialla maailmassa.

Tavoitteet koskevat myös Suomea ja suomalaisia.

"World's Best News" on Tanskasta lähtöisin oleva tiedotuskampanja, joka on jo useamman vuoden ajan kertonut kehitysmaissa tapahtuvasta myönteisestä kehityksestä.

Kehitysyhteistyön teemavuoteen liittyen kampanjalehdessä on tänä vuonna erityisen paljon tietoa EU:n kehitysyhteistyön tuloksista. Lehdestä voi myös lukea miten YK:n vuonna 2000 asettamat vuosituhattavoitteet ovat toteutuneet.

Esimerkiksi äärimmäisen köyhyyden puolittamisen tavoite saavutettiin jo vuonna 2010, kun taas peruskoulumahdollisuuksien takaaminen ei vielä ole onnistunut kaikkialla. Uudet kestävän kehityksen tavoitteet jatkavat siitä, mihin vuosituhattavoitteissa jäätiin.

Kehitysyhteistyön eurooppalaisen teemavuoden kampanjasta Suomessa vastaa Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry yhteistyössä ulkoministeriön kanssa.

kestävä kehitys