Säveltäjä Kaija Saariaho saapuu Meksikoon

Kaija Saariaho saapuu Meksikoon osallistuakseen Meksikon kansallisen sinfoniaorkesterin konsertteihin Bellas Artesissa Méxicossa, ja Morelos -teatterissa Moreliassa. Konsertti pääkaupungissa on tulevana perjantaina 28.11., ja Moreliassa lauantaina 29.11. Konsertissa esitetään Kaisa Saariahon sävellys Aile du Sogne, solistina esiintyy huilisti Camilla Hoitenga, ja kapellimestarina toimii Carlos Miguel Prieto.

Meksikon kansallisen sinfoniaorkesterin

Morelian musiikkifestivaali on yksi merkattavimmista kansainvälisistä musiikkitapahtumista Meksikossa ja tänä vuonna se järjestetään 26. kertaa. Osana festivaalin ohjelmaa yhdysvaltainen International Contemporary Ensemble (ICE) omistaa konsertin säveltäjä Kaija Saariaholle. Konsertti järjestetään 28. marraskuuta klo 20:30 Centro Cultural Clavijero:ssa. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu kymmenen eri maata, joiden joukossa on myös Suomi. Tarjolla on konserttien ohella myös Kaija Saariahon luentoja.

Kaija Saariaho, yksi Suomen merkittävimmistä nykysäveltäjistä, on saanut useita kansainvälisiä palkintoja. Saariaho opiskeli pianon- ja viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa Helsingissä ennen kuin siirtyi säveltäjäksi. Hänen teoksiaan on levytetty niin Suomessa kuin ulkomailla ja ne ovat voittaneet palkintoja Ranskassa, Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa.

Kaija Saariaho

Saariahon vaikuttimena oli pitkään post-realismi, mutta lopulta hän koki sen liian rajoittavaksi. Hänen teoksilleen on ominaista elektroniikan käyttö perinteisten soittimien rinnalla.

Lisätietoa festivaalilta:

http://www.festivalmorelia.com.mx/programa/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

http://www.osn.bellasartes.gob.mx/noviembre.html(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisää tietoa Saariaholta:

http://composers.musicfinland.fi/musicfinland/fimic.nsf/WLCBND/saariaho+kaija(Linkki toiselle web-sivustolle.)