Meksikon kauppa- ja talouskatsaus 1/2017

Yhdysvaltain poliittisiin linjauksiin liittyvä keskustelu hallitsee Meksikon taloudellista ja poliittista maisemaa. Sekä kansalliset että kansainväliset analyytikot näkevät nykyisen epävarmuuden taloutta heikentävänä tekijänä. NAFTA-vapaakauppasopimuksen uudistamiseen liittyvien neuvottelujen odotetaan alkavan kesällä.

Talouden kasvun odotetaan pysyvän tänä vuonna plusmerkkisenä, mutta hidastuvan. Ulkomaisia investointeja odotetaan edellisvuotta vähemmän. Inflaatio nousi ja kuluttajien luottamus heikkenivät tammikuussa.

Energiareformi etenee suotuisasti. Meksiko suunnittelee uusia tarjouskilpailukierroksia tälle ja ensi vuodelle ja presidentin mukaan sektorille on tehty kymmenien miljardien dollarien investointisitoumukset.

Turismi, yksi Meksikon talouden moottoreista, ylsi viime vuonna ennätyksellisiin lukemiin maan rekisteröidessä enemmän maahantuloja kuin koskaan. Finnair ilmoitti avaavansa loppuvuodesta suorat reitti-lennot Puerto Vallartaan.

Finnair aloittaa suorat reittilennot Puerto Vallartaan Meksikoon.

Makrotalous

Talouskasvu kohtuullista 2016… Meksikon talous kasvoi vuonna 2016 maan tilastokeskuksen mukaan 2,3 %. Lukema on alle hallituksen vuoden takaisen ennusteen ja 0,2 prosenttiyksikköä edellisvuotta heikompi, mutta useimpien markkinatoimijoiden odotukset olivat paljon synkempiä. Hyvin suoriutuneita alasektoreita olivat televiestintä, rahoitus- ja vakuutusala sekä liiketoiminnan tukipalvelut. Pääkaupungin Mexico Cityn talous kasvoi 4,0 %. Se tuotti noin kolmanneksen koko maan bruttokansantuotteesta.

… mutta 2017 odotetaan hidastumista. The Economist Intelligence Unit odottaa tälle vuodelle vain 0,9 % kasvua. Valtiovarainministeriön ja useiden pankkien arviot ovat optimistisemmat (max. 1,7 %), mutta analyytikot toteavat, että epävarmuustekijät kuluvalle vuodelle ovat huomattavat.

Kuluttajien luottamus alamaissa. Kuluttajaluottamusindeksi kävi historiallisen alhaisissa lukemissa tammikuussa (68,5) pudottuaan 20 % joulukuusta. Analyytikot arvioivat taustalla olleen useita tekijöitä, kuten virkakautensa aloittaneen Donald Trumpin indikoima Meksikon-politiikka, bensiinin hinnannousu ja peson kurssin kehitys. Helmikuussa luottamus kohosi 11 % (75,7), mutta on yhä selvästi alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin.

Epävarmuus vähentää investointeja. Vaikka suorien ulkomaisten investointien odotetaan kärsivän tilanteen epävarmuudesta tänä vuonna, talousministeri Ildefonso Guajardo odottaa, että Meksiko saavuttaa tavoitteensa USD 25 miljardin investoinneista. Viime vuonna investointivirta oli yhteensä USD 27 miljardia, 20 % alle edellisvuoden määrän. Meksikon päivittäistä mediamaisemaa hallitsevat ulkomaisten yritysten lausunnot sekä spekulaatiot liittyen investointeihin.

Kauppa väheni. Meksikon kokonaisvienti laski viime vuonna 1,8 prosenttia ja vienti Yhdysvaltoihin 2 prosenttia. Kokonaistuonti laski 2 % ja tuonti Yhdysvalloista neljä prosenttia.

Tammikuussa 2017 Meksikon kaupan ylijäämä USA:n kanssa pieneni 8,9 % ja viime joulukuussa 5,3 % vuodentakaiseen verrattuna. Lasku johtuu lisääntyneestä tuonnista. Samaan aikaan Meksikon vienti Yhdysvaltoihin kasvoi edellisvuosien vastaaviin kuukausiin verrattuna.

Työttömyys alhaalla. Meksikon viralliset työttömyyslukemat putosivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 3,7 %:iin, alimmilleen sitten globaalia finanssikriisiä edeltäneen tason. Economist Intelligence Unitin mukaan keskipalkka nousi samalla neljänneksellä 4 % vuodentakaiseen verrattuna (nyt 317 pesoa/päivä), joka on hieman yli vuoden 2016 inflaation (3,4 %). Dollareiksi muunnettuna keskipalkka laski peson kurssin heikkenemisen vuoksi.

Rahalähetykset ennätykseen. Rahalähetykset Meksikoon nousivat uuteen ennätykseen vuonna 2016 mitattuna sekä pesoissa (+ 28 % edellisvuoteen verrattuna) että dollareissa (+9 %). Dollareissa laskettuna summa oli 27 miljardia. Noin 98 % rahalähetyksistä tulee Yhdysvalloissa asuvilta meksikolaisilta.  44 prosenttia summasta tulee Kaliforniasta ja Teksasista. Rahalähetyksissä rekisteröitiin piikit Trumpin vaalivoiton jälkeen marras- ja joulukuussa. Yhteensä rahalähetykset vastasivat vuonna 2015 noin 2,3 % Meksikon bruttokansantuotteesta.

Peso toipui hieman. Pitkässä laskussa ollut peson kurssi on vahvistunut jonkin verran suhteessa dollariin helmi-maaliskuussa käytyään pohjalukemissa tammikuussa, jolloin keskuspankin antama vaihtokurssi oli 1:21,9. Maaliskuun 13. vaihtokurssi oli 1:19,8.

Inflaatio nousussa, ohjauskorkoon korotus. Inflaatio nousi tammikuussa 4,8 prosenttiin, selvästi yli hallituksen tavoitteen (2-4 %).

Meksiko nosti ohjauskorkoaan helmikuussa 0,5 prosenttiyksiköllä 6,25 prosenttiin pyrkiessään hallitsemaan inflaatiota. Korko on korkeimmillaan kahdeksaan vuoteen. Asiantuntijat odottavat, että ohjauskorkoa nostetaan jälleen Meksikon keskuspankin kokouksessa 30. maaliskuuta, mikäli Yhdysvaltain keskuspankki Fed nostaa odotusten mukaisesti ohjauskorkoaan maaliskuussa. Meksikon keskuspankki korotti ohjauskorkoa kaikkiaan 2,5 prosenttiyksiköllä vuoden 2016 aikana.

Poliittinen tilanne

USA-suhteet hallitsevat agendaa. Meksikon poliittista ja julkista keskustelua on alkuvuodesta 2017 hallinnut Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi. Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto peruutti tammikuun lopulle suunnitellun vierailunsa Washingtoniin. Vierailuvaihto maiden välillä on kuitenkin alkanut Yhdysvaltojen uuden hallinnon kanssa ministeritasolla. Meksiko on ilmaissut valmiutensa yhteistyöhön ja dialogiin Yhdysvaltojen uuden hallinnon kanssa, joskin retoriikkaan on tullut mukaan myös kovempia sävyjä.

Meksikossa runsaasti huomiota saavat erityisesti presidentti Donald Trumpin suunnitelma rakentaa muuri maiden väliselle rajalle, mahdollinen Nafta-sopimuksen neuvotteleminen uudelleen sekä siirtolaisten karkotukset Yhdysvalloista.

Välivaalit kesällä. Meksikon poliittisessa keskustelussa näkyy jo vähittäinen asemoituminen vuoden 2018 yleisvaaleihin, joissa Meksikolle valitaan uusi presidentti ja kongressi. Meksikossa valitaan heinäkuussa 2018 uusi presidentti kuusivuotiselle kaudelle sekä pidetään senaatin ja edustajainhuoneen vaalit. Sitä ennen kesäkuussa 2017 neljässä osavaltiossa pidetään paikallis- tai osavaltiovaalit. Erityishuomio kiinnittyy maan väkirikkaimpaan osavaltioon Estado de Méxicoon, jonka tuloksen arvioidaan antavan viitteitä seuraavan vuoden yleisvaalien menestyjistä.

Meksikon perustuslaki kieltää presidentin asettumisen uudelleen ehdolle, joten laskevien kannatuslukemien kanssa kamppaileva Peña Nieto ei ole ehdolla 2018. Tällä hetkellä poliittisen kentän nouseva tähti on vasemmistolainen Andrés Manuel López Obrador, jonka kannatus on ollut nousussa. Hän on ilmoittanut pyrkivänsä Meksikon presidentiksi vuoden 2018 vaaleissa. López Obrador on ollut kahdesti aiemminkin mukana Meksikon presidentinvaaleissa.

Kaupan ja talouden uutisia

NAFTA-pöytään kesällä? Meksiko suhtautuu avoimesti Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen (NAFTA) uudelleenneuvotteluun. Meksikon näkökulmasta tärkeää on saada päätökseen Yhdysvaltain-kauppasuhteisiin liittyvä epävarmuus, mutta samalla taata Meksikon intressit sopimusneuvotteluissa.

Talousministeri Ildefenso Guajardo on indikoinut 23 vuoden takaisen sopimuksen päivittämisen olevan paikallaan, mutta ilmaissut Meksikon vastustavan jyrkästi kiintiöitä tai tullitariffeja. Hän totesi, että neuvottelujen lähtökohdan tulisi olla sen tunnustaminen, että sopimus on hyödyttänyt sen kaikkia osapuolia. Meksiko on jo aloittanut yksityissektorin konsultoinnin ja valmistautuu sopimusneuvottelujen käynnistymiseen kesällä. Yhdysvaltojen kauppaministeri Wilbur Ross on indikoinut neuvottelujen ”alkavan luultavasti vuoden 2017 jälkipuoliskolla”.

NAFTA on Meksikolle prioriteetti, mutta se korostaa samalla markkinoiden diversifikaation merkitystä. Se on ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa Tyynenmeren kumppanuussopimusta, josta presidentti Trump perääntyi, sekä halunsa nopeuttaa vapaakauppasopimusneuvotteluja Euroopan Unionin kanssa. Meksiko on jo pidempään pyrkinyt lisäämään vientiään Kiinaan ja houkuttelemaan maahan kiinalaisinvestointeja. Meksikolla ei ole Kiinan kanssa vapaakauppasopimusta.

Carstens jatkaa pidempään. Keskuspankin johtaja Agustín Carstens aikoo jatkaa tehtävässään ilmoitettua pidempään, marraskuuhun 2017 asti. Medialähteiden mukaan tavoitteena on rauhoittaa valuuttamarkkinoita ja pyynnön esitti Carstensille presidentti Peña Nieto. Carstensin oli määrä siirtyä Kansainvälisen järjestelypankin (Bank for International Settlements, BIS) pääjohtajaksi heinäkuussa.

Öljy-yhtiöillä edessä kolmas kierros. Energiaministeriö ilmoitti Meksikon järjestävän osana energiareformia vielä kolmannen tarjouskilpailukierroksen, josta tulee kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa (kierros 3.1, avautuu elokuussa 2017) kilpailutetaan öljy- ja kaasukenttiä matalissa vesissä ja maa-alueilla (konventionaaliset kentät). Toisessa vaiheessa (kierros 3.2, avautuu huhtikuussa 2018) kilpailutetaan syvänmeren ja maa-alueiden kenttiä (ei-konventionaalisia). Parhaillaan on käynnissä toinen tarjouskilpailukierros.

Ensimmäinen ulkomainen bensa-asema avattiin. BP on avannut ensimmäisenä ulkomaisena yrityksenä bensa-aseman Meksikoon Estado de Méxicon osavaltioon. Bensiinin vähittäismyynti on aikaisemmin ollut kansallisen öljy-yhtiön Pemexin hallussa. Energiareformi vapautti vähittäismyynnin. BP suunnittelee avaavansa 1 500 asemaa Meksikoon seuraavien viiden vuoden aikana.

70 miljardin dollarin investoinnit energiaan. Kansallisen öljy-yhtiö Pemexin ja australialaisen öljy-yhtiö BHP Billitonin välisen sopimuksen allekirjoitusta todistaneen presidentti Peña Nieton mukaan ulkomaiset yritykset ovat tehneet maan energia- ja sähkösektorille investointisitoumuksia 70 miljardin dollarin edestä. BHP Billitonin investoinnit Meksikonlahden syvänmeren kentillä nousevat suunnitelmien mukaan 11 miljardiin dollariin (Trión Block).

CFE teki voittoa, Pemex yhä punaisella. Valtion sähköyhtiö CFE teki viime vuonna 86 miljardin peson voitot (USD 4,5 miljardia) tappiollisen vuoden 2015 jälkeen. Samaan aikaan kansallinen öljy-yhtiö Pemex leikkasi tappioitaan 60 %, mutta teki yhä 296 miljardin peson tappiot (USD 15 miljardia).

Konflikteja energiaprojekteissa. Meksikolaisen El Economista –lehden tekemän tutkimuksen perusteella sosiaaliset konfliktit vaikuttavat ainakin 110 infrastruktuuriprojektiin, joista 54 on energiasektorilla. Näistä suurin osa sijaitsee Oaxacan (14) ja Pueblan (8) osavaltioissa. Yleisimmät syyt konfliktien taustalla liittyvät paikallisyhteisöjen ja alkuperäiskansojen konsultointiin ja ympäristövaikutuksiin. Osa hankkeista on pysähdyksissä konfliktien vuoksi.

Turismi elää kukoistuskautta. Ulkomaalaisten saapumiset Meksikoon kasvoivat vuonna 2016 yhdeksällä prosentilla 35 miljoonaan vierailuun, historialliseen ennätykseen. Analyytikot näkevät kasvun taustalla heikon peson, Yhdysvaltain vahvistuneen talouden (kaksi kolmannesta vierailijoista yhdysvaltalaisia), lisääntyneet lentoyhteydet ja epävakaus Turkin ja Egyptin kaltaisissa kohteissa. Turismiteollisuus, joka edustaa nyt 8,5 prosenttia Meksikon bruttokansantuotteesta, on maan talouden keskeisiä moottoreita. Finnair ilmoitti tammikuussa aloittavansa suorat reittilennot Puerto Vallartaan marraskuussa 2017 (reitti voimassa talvikaudella).

Suomen vienti Meksikoon laski. Suomen vienti Meksikoon väheni tullin tilastojen perusteella viime vuonna 20 prosenttia (yhteensä 260 MEUR). Laskuvuosi on toinen peräkkäinen. Lasku johtuu ennen kaikkea öljytuotteiden viennin vähenemisestä toissa vuonna ja loppumisesta tänä vuonna. Merkittävimpiä vientituoteryhmiä vuonna 2016 olivat koneet ja niiden osat (84 MEUR), paperiteollisuuden tuotteet (78 MEUR), sekä optiset, mittaus- ja lääketieteelliset laitteet (25 MEUR). Samaan aikaan tuonti Meksikosta kasvoi 19 prosenttia (yhteensä 210 MEUR). Merkittävimpiä tuoteryhmiä olivat ajoneuvot (39 MEUR), sähkölaitteet (36 MEUR) sekä optiset, mittaus- ja lääketieteelliset laitteet (28 MEUR).

Suomalaisinvestoinnit vähenivät. Meksikon talousministeriön tilastojen perusteella suomalaisinvestoinnit vähenivät Meksikossa 121 miljoonan dollarin arvosta vuonna 2016. Kumulatiiviset suomalaisinvestoinnit 1999–2016 olivat yhteensä 570 MUSD.

Tapahtumat

Jätesektori: ResiduosExpo 28-30 maaliskuuta, Guadalajara http://www.residuosexpo.com/RE2017/es/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Opetussektori: Gess Mexico 2017 26.-28.04, Mexico City
http://www.gessmexico.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Öljysektori: Congreso Petroleo Mexicano 7-10 kesäkuuta,  Puebla
http://www.congresomexicanodelpetroleo.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

kauppa