Meksikolainen kädenjälki suomalaisessa suunnittelussa

Kuva: Anne Lammila
Jaime de Vizcaya puhui suomalaistumisestaan Universidad Iberon kuulijakunnalle.

Suomessa asuva meksikolainen suunnittelija ja muotoilija Jaime de Vizcaya esiintyi entisessä opinahjossaan Universidad Iberoamericanan yliopistossa keskiviikkona 8.4.2015. Sali oli ääriään myöden täynnä ja mattimyöhäiset joutuivat istumaan lattialla. Suurlähettiläs Anne Lammila osallistui tilaisuuteen kunniavieraana.

Jaime de Vizcaya on suunnitellut kodintarvikkeita, koruja, kelloja, tauluja ja viime aikoina myös vaatteita muun muassa Aarikalle ja Finlaysonille. Hän on 2. elämä -nimisen yhtiön perustaja, suunnittelija ja toimitusjohtaja. Yrityksen nimi juontaa juurensa Vizcayan muutosta Suomeen, jonka jälkeistä aikaa hän kutsuu "toiseksi elämäksi". Vizcaya on vaimonsa kanssa aktiivinen toimija kestävän suunnittelun alalla Suomessa.

Kuva: Javier Huerta
Suunnittelija Jaime Vizcaya ja suurlähettiläs Anne Lammila.

Ekologisuus, vastuullisuus ja monikulttuurisuus ovat Vizcayan tuotannossa kantavia teemoja. Hän käyttää tuotteisiinsa materiaalia kuten pyörän kumeja ja käytettyjä mattoja, jotka muuten heitettäisiin pois, ja antaa näin myös materiaaleilleen toisen elämän. Vizcayan yliopistollaan pitämän esitelmän jälkeen suunnittelijalle satoi kysymyksiä. Meksikossa on kasvamassa uusi sukupolvi, joka on tietoinen ympäristön pilaantumisesta ja kertakäyttökulttuurin vitsauksista ja alkaa kääntyä kestävämpien arvojen puoleen. Kierrätys alkaa siis ottaa tulta myös Meksikossa.

Vizcayan tuotteita saa toistaiseksi vain Suomesta, sillä hänen tuotteidensa tuonti Meksikoon ei olisi ympäristön kannalta kovin kestävää. http://www.2elama.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

kulttuuri