Meksiko myrskyjen kourissa – tietoa matkailijoille

Meksikossa ainakin 80 ihmistä on saanut surmansa trooppisten myrskyjen Ingridin ja Manuelin seurauksena. Luvun pelätään kasvavan. Myrskyt ovat aiheuttaneet eri puolilla Meksikoa laajoja tulvia ja maanvyöryjä, minkä seurauksena tuhansia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan. Suurimmista vahingoista ovat kärsineet Guerreron ja Veracruzin osavaltiot.

Tilanne on historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa yli viiteenkymmeneen vuoteen kaksi myrskyä iski Meksikoon samanaikaisesti kahdesta eri ilmasuunnasta. Tällä hetkellä Manuel-hurrikaani aiheuttaa rankkasateita ja tulvia maan luoteisosassa Sinaloan rannikolla. Uusia myrskyrintamia on syntymässä Meksikonlahdelle ja sateiden ennustetaan jatkuvan.

myrskyistä

 

Alueella matkustavia kehotetaan seuraamaan tilannetta Meksikon väestönsuojeluviranomaisen sivuilta: http://www.proteccioncivil.gob.mx/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (espanjaksi)

Hurrikaanien liikkeitä ja kehittymistä voi seurata Yhdysvaltojen hurrikaanikeskuksen sivuilta: http://www.nhc.noaa.gov/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Tuhoalueilla olevia suomalaisia kehotetaan olemaan tarvittaessa yhteydessä Suomen suurlähetystöön tai lähimpään Suomen kunniakonsuliin. Oheisena yhteystietolista: Suomen kunniakonsulit Meksikossa (avautuu uuteen ikkunaan)

Virka-ajan ulkopuolella voi hätätapauksissa soittaa ulkoasiainministeriön päivystysnumeroon + 358 9 160 55551

Liitteenä myös Meksikon ulkoministeriön antama lista viranomaisista, joihin myrskyalueilla olevat ulkomaalaiset voivat ottaa yhteyttä tarvittaessa.
Yhteystietolista