Latinalainen Amerikka kiinnostaa yrityksiä

Maailman markkinat 2015-2016 keräsi julkaisutilaisuuteen 140 osallistujaa kuulemaan Latinalaisen Amerikan erinomaisista mahdollisuuksista suomalaisyrityksille. Meneillään on laajoja reformeja, infrastruktuurin kehittämistä ja tarvetta osaamiselle etenkin teknisen alan sektoreilla. Suomalais-Latinalaisamerikkalaisen kauppayhdistyksen sanoin: nyt on oikea aika olla hereillä.

Julkaisutilaisuudessa puhunut alivaltiosihteeri Matti Anttonen muistutti edustustoverkoston tärkeästä roolista yritysten kansainvälistymisen apuna. Kuva: Lauri Hassi

Kasvumarkkinoista puhuttaessa Latinalainen Amerikka on jäänyt Aasia-huuman varjoon. Näin ei kuitenkaan tulisi olla, sillä maanosassa on suurta kasvupotentiaalia ja kysyntää suomalaiselle osaamiselle, erityisesti puhtaiden teknologioiden, terveyden ja koulutuksen saralla.

"Latinalainen Amerikka on muutakin kuin metsä- ja kaivosteollisuutta – se on maanosa, joka on matkalla oikeaan suuntaan. Alueen mahdollisuudet tulisi hyödyntää. Tässä meillä on apuna laaja edustustoverkko, jolla on paljon tietoa ja kontakteja", kertoo taloudellisten ulkosuhteiden alivaltiosihteeri Matti Anttonen.

Keskiössä paikalliset kumppanit

Latinalaisen Amerikan toimintaympäristössä menestymisen avaintekijäksi nostettiin paikalliset yhteistyökumppanit. Yhteistyökumppaneiden valintaan tulisi kiinnittää erityishuomiota jo markkinoille menon alkuvaiheessa, vinkkaa kauppayhdistyksen puheenjohtaja Tapani Järvinen.

Ennätysajassa laajoja reformeita sisältäneen yhteiskuntasopimuksen läpivieneen Meksikon ja talousjätti Brasilian lisäksi katse kohdistettiin Chileen, joka on sijoittunut useissa tilastoissa huomattavasti Euroopan unionin maita paremmin.

Maan markkinat ovat pienet, mutta korkea BKT viittaa vahvaan ostovoimaan.
"Suomella on Chilessä käsittämätön noste. Puoli kauppaa on taskussa, kun kerrot mistä tulet. Maan toimintaympäristö on helpommin ennakoitava, kuin monet muut. Lisäksi se on hyvä sillanpää Latinalaisen Amerikan muille markkinoille. Tapaankin sanoa, että Chile on lattareiden Pohjoismaa", Suomen Chilen suurlähettiläs Mika-Markus Leinonen kertoo. 

Meksiko on kasvanut neljänneksi suurimmaksi autojen viejäksi: "Usea volkkari, jolla täällä ajetaan saattaa olla hyvinkin valmistettu Meksikossa", suurlähettiläs Anne Lammila taustoittaa. Kuva: Lauri Hassi

Lisää:

Tilaisuus mediassa: