Kirjailija Sofi Oksanen saapuu Méxicoon


Sofi Oksanen on Suomen tunnetuin ja palkituin nykykirjailija. Oksanen on julkaissut neljä romaania ja kaksi näytelmää. Suomessa hänen teoksiaan on myyty yli puoli miljoonaa ja niitä on myös käännetty 43 kielelle. Espanjankielinenkin lukijakunta on päässyt nauttimaan lahjakkaan suomalaisen romaaneista. Sofi Oksanen saapuu tiistaina 3. helmikuuta Rosario Castellano –kirjakauppaan keskustelemaan teoksistaan meksikolaisen kirjailija Martín Solareksen kanssa.

Kuva: Toni Härkönen

Esikoisteos Stalinin lehmät lennätti Sofi Oksasen kuuluisuuteen vuonna 2003. Niin lukijat kuin myös kriitikot ihastuivat hänen arkoja aiheita pelottomasti käsittelevään ja poliittisesti valveutuneeseen debyyttiinsä. Oksanen on pysynyt siitä hetkestä asti nuorten suomalaisten kirjailijoiden eliitissä. Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten palkituimmasta romaanistaan Puhdistus, joka on tuonut hänelle mainetta ja kunniaa sekä kotimaassa että ulkomailla. Puhdistus sai muun muassa Finlandia-palkinnon (2008), Runeberg-palkinnon (2009), Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon (2010) ja ranskalaisen Prix Femina -palkinnon (2010). Oksasen romaanista tehtiin myös teatteriesitys, joka sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa vuonna 2007.

Kuva: Toni Härkönen

Sofi Oksanen on kertonut kirjoittavansa mielellään elämänkerrallista aineistoa, jota käsittelee kaunokirjallisuuden keinoin. Hän taustoittaa teoksensa usein Neuvostoliiton aikaiseen Viroon. Oksasen juuret juontavat äidinpuolelta Viroon ja isänpuolelta Suomeen. Myös vuonna 2012 ilmestynyt Oksasen Kvartetti-sarjan kolmas osa, Kun kyyhkyset katosivat, käsittelee Viron lähihistoriaa. Kustantajan mukaan kirja kertoo ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta. Tästäkin teoksesta on sovitettu näytelmä, jonka kantaesitys oli Kansallisteatterissa marraskuussa 2013.

Tilaisuus järjestetään tiistaina 3. helmikuuta kello 19.00 osoitteessa:

Librería Rosario Castellanos, FCE
Tamaulipas 202, esq. Benjamín Hill
Col. Hipódromo Condesa

R.S.V.P. [email protected]

Lue enemmän Sofi Oksasesta:

http://www.sofioksanen.fi/tietoa/biografia/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

 https://www.facebook.com/sofioksanen(Linkki toiselle web-sivustolle.)

     

kulttuuri