Kapellimestari Jari Hämäläinen esiintyy Meksiko Cityssä 3. 11 ja 4.11

Savonlinnan uudeksi taiteelliseksi johtajaksi valittu kapellimestari Jari Hämäläinen tulee esiintymään Meksikossa Sibeliuksen kunniaksi järjestettävässä konsertissa.

Hämäläinen valmistui Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan piano, jonka jälkeen hän on ollut kiinnitettynä harjoituspianistina sekä Suomen Kansallisoopperassa että Savonlinnan Oopperajuhlilla. Oopperajuhlilla hän on ollut mukana myös laulamassa Mozartin Taikahuilussa 1976  ja vuonna 1990 hän toimi Telemannin Pimpinone-oopperan musiikillisena johtajana. Hämäläinen on myös vieraillut Suomen Kansallisoopperassa vuosina 2002 ja 2004 johtamassa Bizet'n Carmenia ja Mozartin Ryöstöä Seraljista, mutta muut työt ovat olleet Saksassa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 1990 lähtien. Nimekkäimpiä Hämäläisen johtamia orkestereita ovat Münchenin ja Stuttgartin filharmonikot ja vuonna 2003 Hämäläinen nimitettiin myös Pforzheimin oopperan johtajaksi.

Hämäläisen johtama Orquesta Filarmónica de la Ciudad de México esittää Sallisen Sombras (ensiesitys Meksikossa), Sibeliuksen konsertin viululle ja orkesterille sekä Sibeliuksen toisen sinfonian. Viulistina toimii Erika Dobosiewicz.

Jari Hämäläinen lauantaina 3.11 kello 18.00 ja sunnuntaina 4.11 kello 12.30
Sala Silvestre Revueltas
Centro Cultural Ollin Yoliztli
Ave. Periférico Sur 5141
Col. Isidro Fabela
14030 México D.F.
Puh.  5605-8191 ja 5606-6089
[email protected]
http://www.cultura.df.gob.mx/culturama/cartelera/nuestraCartelera/index2007.html?id_evento=9991(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Hinta: 100 pesoa