Hurrikaani Dean aloitti hirmumyrskykauden Meksikossa

Meksikossa hurrikaanikausi ajoittuu tavallisesti kesäkuusta marraskuulle. Kuluvan vuoden ensimmäinen hurrikaani saapui Atlantilta Jukatanin-niemimaalle 21.8. Tämä Deaniksi nimetty hurrikaani ei ennätyksellisestä voimakkuudestaan huolimatta aiheuttanut alueella pelättyjä tuhoja. Cancun ja Riviera Mayan turistikohteet säästyivät pahemmilta vaurioilta ja ottavat turisteja vastaan normaalisti. Pahimmat tuhot aiheutuivat rankkasateista Veracruzin ja Hidalgon osavaltioissa.

Meksikon väestönsuojeluviranomaisten valmius hurrikaanitilanteissa osoittautui erinomaiseksi, erityisesti Jukatanin matkailukohteissa. Hurrikaanien kehittymistä voi seurata esim. hurrikaanikeskuksen verkkosivuilta osoitteessa: www.nhc.noaa.gov(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) tai Meksikon väestönsuojeluviranomaisen tiedotesivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Hirmumyrskyn tai muun kriisitilanteen uhatessa on seurattava paikallisten viranomaisten tiedotteita ja noudatettava niissä annettuja ohjeita. Ulkoministeriön matkustustiedotteissa(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) annetaan ajankohtaisia ohjeita matkustajille kaikkialla maailmassa.

Hurrikaanin Deanin uhatessa Suomen suurlähetystö Meksikossa oli yhteydessä, sekä puhelimitse, että sähköpostin välityksellä niihin vaara-alueella oleskeleviin suomalaisiin, joiden yhteystiedot olivat lähetystön tiedossa. Suosittelemmekin, että Meksikossa asuvat tai tänne matkustavat toimittavat päivitetyt yhteystietonsa lähetystöön kriisitilanteiden varalle.