Lehdistötiedotteet, 23.4.2018 | Ulkoministeriö

EU ja Meksiko löysivät yhteisymmärryksen vapaakauppasopimuksen uudistamisesta

EU ja Meksiko pääsivät 21. huhtikuuta 2018 poliittiseen yhteisymmärrykseen voimassaolevan vapaakauppasopimuksen uudistamisesta.

”Tuleva sopimus on tervetullut, sillä se päivittää osin jo vanhentuneita kauppasääntöjä yritysten tarpeita vastaaviksi, poistaa tulleja ja parantaa suomalaisten yritysten mahdollisuuksia Meksikon markkinoilla”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen. ”Sopimus on erityisen merkityksellinen aikana jolloin kaupan avoimuus ja sitä koskeva yhteistyö on kyseenalaistettu monilla rintamilla.”

Uusi sopimus korvaa aiemman, vuodesta 2000 voimassa olleen vapaakauppasopimuksen, joka on osa laajempaa EU:n ja Meksikon välistä globaalisopimusta. Pääosa sopimuksen sisällöstä on valmiina, mutta neuvotteluja teknisistä yksityiskohdista jatketaan. Lopullisen sopimuksen odotetaan valmistuvan loppuvuodesta 2018.

Uudistettu sopimus kattaa voimaantullessaan laajalti tavarakaupan, siihen liittyvän sääntelyn ja kaupan esteet, sekä palvelukaupan ja investoinnit. Sopimus poistaa pääosan jäljellä olevista tulleista.  Myös palvelutarjoajien markkinoillepääsy helpottuu monilla aloilla. Kyseessä on myös ensimmäinen EU:n kauppasopimus, joka sisältää korruption torjuntaa koskevia määräyksiä.

Suomen tavarakaupan viennin arvo Meksikoon vuonna 2017 oli 309 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo 218 miljoonaa euroa. Palvelukaupan viennin arvo oli noin 129 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo 91 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Lisätietoja: ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustaja Tuuli-Maaria Aalto, puh. 040 352 0463 ja kaupallinen neuvos Johanna Ala-Nikkola, kauppapolitiikan yksikkö, puh. 040 847 2178.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

kauppa