Marokon markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Marokon kansantuotto laskee vuonna 2020 koronan vuoksi 5-7%. Vastaavasti vuodelle 2021 ennustetaan 5% kasvua. Kysynnän odotetaan nousevan koronan jälkeen ja Marokolle keskeisten alojen palvelujen, teollisuuden ja maatalouden palaavan nousuakselille. Markkinamahdollisuuksia tarjoutunee ennen kaikkea teollisuuden ja maatalouden sektoreilla. Automatisaatio, digitalisaatio ja tekoälyn lisääntyvä käyttäminen tukevat suomalaista osaamista. Vaihtoehtoisen energiatuotannon ratkaisut ja kiertotalouden kasvu lisäävät suomalaista kysynnän mahdollisuuksia. Tuonnin kehitys liittyy ennen kaikkea Marokon maataloustuotteiden tuonnin kasvuun, jolle olisi olemassa potentiaalia suomalaisessa vähittäiskaupassa, jos vain maahantuojia löytyy. Samoin suomalaisen turismin lisääntyminen tasoittaisi ylijäämäistä kauppatasettamme. Suuret investoinnit liittyvät logistiikkahankkeisiin satamissa ja rautateillä. Suomalaisella satamalogistiikalla on jo markkina-asema Marokossa.

Vaihtoehtoiset energiamuodot, energiatehokkuus, kiertotalous ja ”vihreä talous” ovat houkuttelevimmat sektorit Marokon kanssa käytävälle kaupalle. EU:n Green deal –hankkeen toteuttamisesta Marokon kanssa keskustellaan parhaillaan ja puhutaan 2 mrd € rahoituspaketista. Marokon teollisuusministeriö priorisoi vihreän talouden hankkeita. Teollisuuden ja maatalouden digitalisointi, tehostaminen ja ympäristöystävällisyyden lisääminen tarjoavat myös uusia mahdollisuuksia suomalaisille innovaatioille. Kiertotaloudessa tarvitaan suuria kokonaisratkaisuja, joissa suomalainen osaaminen voi olla osatekijänä. Marokon yhteiskunta jatkaa koronakriisin vauhdittamana jo hyvässä vauhdissa ollutta digitalisaatiota. 


Marokon kasvava kansantalous ja kulutuskysynnän kasvu tuovat myös perinteiselle viennille uusia mahdollisuuksia. Maatalouden tekninen kehitys tuo markkinamahdollisuuksia agro-tech ratkaisuille. Terveysteknologia on kasvava sektori ja tarjoaa markkinoita myös suomalaiselle viennille.


Marokon markkinoiden ohella kannattaa muistaa myös maan asema kauppakeskuksena (bisneshub) muille markkinoille Länsi- ja Pohjois-Afrikkaan. Marokko pyrkii vahvistamaan asemaansa logistisena keskuksena myös Euroopan suuntaan, mikä lisännee investointeja tuontantolaitoksiin ja logistisiin ratkaisuihin. Marokon autoteollisuus, lentokoneen osien valmistaminen ja kaivosteollisuus ovat perinteisiä teollisuuden aloja, jotka tarjoavat myös suomalaisille vientimahdollisuuksia. Suuria investointeja on odotettavissa lähinnä logistiikkahankkeissa satamissa ja rautateillä.

Pekka Hyvönen, Suomen suurlähettiläs, Marokko