Ministeri Skinnarin johtama neuvotteluryhmä turvaamaan ulkomaankauppaa

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin johdolla perustetaan kauppapoliittinen neuvotteluryhmä, jonka tavoitteena on ehkäistä koronavirus-pandemian aiheuttamia ongelmia Suomen ulkomaankaupalle sekä kolmansien maiden kanssa että EU:n sisämarkkinoilla.

Neuvotteluryhmän jäseniksi kutsutaan ulkomaankaupan kannalta keskeisten ministeriöiden ja viranomaistahojen johtoa. Näihin lukeutuvat muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja valtiovarainministeriö sekä eräät niiden alaiset toimijat. 

Neuvotteluryhmä perustetaan nyt ensimmäistä kertaa. Sen kautta pyritään luomaan kattava tilannekuva kriisin negatiivisista vaikutuksista ja uhkista ulkomaankaupalle sekä selvittämään eri viranomaistahojen kesken keinoja, joilla ongelmia voidaan minimoida. Ryhmä käsittelee ulkomaankauppaa laajasti huomioiden vientiin, tuontiin ja logistiikkaan liittyvät kysymykset.

Neuvotteluryhmän toisena keskeisenä tehtävänä on löytää keinoja, joilla pyritään varmistamaan, että elinkeinoelämämme on toimintavalmiina, kun ulkomaankaupan edellytykset pandemian väistyessä jälleen paranevat. Ryhmä tarjoaa elinkeinoelämän edustajille tilaisuuden tuoda kootusti esiin havaitsemiaan ongelmia ja ratkaisuvaihtoehtoja. Neuvotteluryhmän työ käynnistyy 6.4.2020.

Lisätietoja: taloudellisten ulkosuhteiden osastopäällikkö Ilkka-Pekka Similä, puh 029 535 0257.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]