Suomi edistää globaalia rokotuskattavuutta

Suomi lahjoittaa EU-yhteistyön kautta toisen erän ennakkoon ostamiaan ja Suomessa käyttämättömäksi jääviä koronarokotteita. Lahjoitettava erä ei hidasta rokotusten etenemistä Suomessa. Suomen COVID-rokotelahjoitus ja tuki rokoteallianssi Gaville lisäävät globaalia rokotuskattavuutta ja ehkäisevät uusien muunnosten syntymistä.

Valtioneuvosto päätti tänään pidetyssä istunnossaan lahjoittaa erän Johnson & Johnsonin rokoteannoksia kehittyville maille. Rokotteiden arvo on 12,6 miljoonaa euroa. Lahjoitus on sidottu rokoteannoksiin, jotka Suomella jäävät käyttämättä  EU:n rokotehankintojen kokonaisuudesta. Lahjoitus ei hidasta rokotusten etenemistä Suomessa. Tämä on toinen lahjoituserä syyskuussa 2021 tehtyjen 10 miljoonan arvoisten AstraZenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteiden lahjoitusten jälkeen. 

”COVID-pandemia on tuonut esiin sen, miten maailmanlaajuiset ongelmat vaikuttavat nopeasti hyvinvointiin ja talouteen Suomessa. Pandemia voidaan voittaa, mutta siihen tarvitaan lisää resursseja ja keskinäistä solidaarisuutta”, toteaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari

Suomi on sitoutunut kansainväliseen rokotesolidaarisuuteen ja osallistuu EU:n ponnistuksiin COVID-rokotteiden saatavuuden lisäämiseksi. Kolmansien maiden tukeminen rokotteiden saatavuudessa on välttämätöntä paitsi solidaarisuuden, mutta myös Suomen ja EU:n oman terveysturvallisuuden ja talouden näkökulmasta. 

Samalla Suomi tukee 15,2 miljoonalla eurolla rokoteallianssi Gavi:a, joka on keskeinen toimija koronapandemiaan vastaamisessa. Gavi toimii COVAX-mekanismin kautta yhteistyössä maailman terveysjärjestö WHO:n, epidemiavalmiusinnovaatiokoalitio CEPI:n ja YK:n lastenrahasto UNICEF:n kanssa. COVAX on pääasiallinen kanava kansainväliselle yhteistyölle COVID-rokotteiden yhdenvertaisen saatavuuden varmistamiseksi ja myös EU:n rokotesolidaarisuuden toteuttamiselle.

COVAX:n AMC-mekanismi (Advanced Market Commitment) tukee erityisesti matalan ja keskitulotason maiden rokotteiden saatavuutta. COVAX AMC:n tukeminen on tärkeää globaalin rokotuskattavuuden lisäämiseksi ja uusien tautimuunnosten syntymisen ja leviämisen hillitsemiseksi. 

Lisätietoja:

Lähetystöneuvos Eija Limnell, Kestävän kehityksen ja ilmastopolitiikan yksikkö, puh. + 358 50 576 8985

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Tiina Vainio, puh. +358  50 524 6559

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]