Liettuan pääkaupunki uudistaa joukkoliikennettään julkisella hankinnalla
Vilna uudistaa julkista liikennettään miljardin euron arvoisella hankinnalla, jonka myötä joukkoliikenteen reittejä ja vuoroja lisätään, ja yksityisten liikennöitsijöiden rooli kasvaa. Kilpailutuksella pyritään parantamaan joukkoliikenteen laatua ja houkuttelevuutta sekä vähentämään päästöjä.
Vilnan julkisen liikenteen hankinta
Liettuan pääkaupunki Vilna on julkistanut miljardin euron arvoisen julkisen liikenteen hankinnan, jonka tavoitteena on parantaa kaupunkilaisten liikkumismahdollisuuksia ja lisätä julkisen liikenteen käytön houkuttelevuutta. Kilpailutuksen myötä yhä suurempi osa kaupungin joukkoliikennereiteistä siirtyy yksityisten liikennöitsijöiden hoidettavaksi.
Kaupungin suunnitelmiin sisältyvät seitsemän uuden julkisen liikenteen reitin käyttöönotto, 44 nykyisen reitin liikennöinnin tihentäminen sekä joidenkin olemassa olevien reittien linjojen muuttaminen. Kilpailutuksella pyritään hankkimaan merkittävästi lisää joukkoliikennepalveluita ja noin kolmanneksen lisäystä julkisen liikenteen ajokilometreihin. Tämä tarkoittaa 28,4 miljoonaa kilometriä 54 reitillä. Tällä hetkellä Vilnassa liikennöi yhteensä noin 630 joukkoliikenneajoneuvoa. Tarjouskilpailun jälkeen tavoitteena on, että liikenteessä on 824 ajoneuvoa, jotka ajavat yhteensä 67 miljoonaa kilometriä.
Vilnan julkisen liikenteen reittejä liikennöi tällä hetkellä kolme operaattoria: kaupungin omistama Vilniaus Viešasis Transportas (VVT) sekä yksityiset Transrevis ja Kautra, joille kaupunki korvaa kilometrihinnat.
Hankinnassa Vilna ei osta busseja tai infrastruktuuria, vaan palvelun. Operaattorien vastuulla tulee olemaan löytää valmistajat, palkata kuljettajat ja noudattaa sopimuksissa määriteltyjä kriteerejä. Hankinta on jaettu neljään osaan, jotta mahdollisimman moni toimija voisi osallistua siihen. Vilnan kaupunki arvioi allekirjoittavansa uudet sopimukset bussioperaattoreiden kanssa kesällä 2025.
Vilna valittiin Euroopan vuoden 2025 vihreäksi pääkaupungiksi, ja kaupunki haluaa panostaa entistä enemmän myös ympäristöystävälliseen liikenteeseen. Vaikka Vilna on viime vuosina uudistanut julkisen liikenteen kalustostaan, vanhoilla ja jo käyttöikänsä loppupuolella olevilla busseilla ja trolleybusseilla liikennöidään edelleen. Kilpailutuksen voittaneiden liikennöitsijöiden odotetaan tarjoavan palveluita sähköbusseilla, joiden käyttöönotto vähentäisi päästöjä ja parantaisi kaupunkilaisten elämänlaatua. Tämä on linjassa Vilnan kaupungin pitkän aikavälin strategian kanssa, jonka tavoitteena on tehdä kaupungista vihreämpi ja ilmastoystävällisempi.
Kaupungin tekemien kyselyiden mukaan matkustajat pitävät erityisen tärkeänä laadukkaita, siistejä ja hyvin huollettuja ajoneuvoja, toimivaa ilmanvaihtoa ja lämmitystä, sekä tiheämpää liikennöintiä, erityisesti kauempana keskustasta sijaitsevilla alueilla. Hankinnalla kaupunki pyrkii vastaamaan näihin odotuksiin ja tekemään joukkoliikenteestä entistä kilpailukykyisemmän vaihtoehdon henkilöautoilulle.
Aiemmin tänä vuonna Vilna ilmoitti joukkoliikenteen lippujen hintojen nostamisesta ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen. Uudet investoinnit julkiseen liikenteeseen pyritään kattamaan suureksi osaksi näillä hintojen korotuksilla.
Liettuassa on käytössä e-hankintajärjestelmä CVP IS(Linkki toiselle web-sivustolle.), jonka kautta tämäkin hankinta toteutetaan. Ohjeita järjestelmän käyttöön on saatavilla(Linkki toiselle web-sivustolle.), mutta julkisiin hankintoihin osallistuttaessa on suositeltavaa hyödyntää paikallisia kumppaneita tai konsulttiyrityksiä.
Lisätietoja hankinnasta on saatavilla täällä(Linkki toiselle web-sivustolle.), täällä(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja täällä(Linkki toiselle web-sivustolle.).
Teksti ja lisätietoja: Eveliina Lehtonen, neuvonantaja, Suomen Vilnan-suurlähetystö