Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista Sri Lankaan

Sri Lankassa on tällä hetkellä voimassa poikkeustila. Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista maahan. Sri Lankan taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta johtuen koko maassa on huhtikuun alusta lähtien esiintynyt laajoja mielenosoituksia.

Pääministerin eron myötä 10.5. mielenosoitukset hallituksen kannattajien ja opposition välillä eskaloituivat. Mielenosoittajat vaativat myös presidentin eroa. Muutamaksi päiväksi määrätyn ulkonaliikkumiskiellon myötä mielenosoitukset ovat laantuneet toistaiseksi.  Maan asevoimat ovat siirtyneet valvomaan katuja. Yleensä mielenosoitukset ovat rauhallisia, mutta niiden hajottamiseen käytetään mm. kyynelkaasua ja vesitykkejä. Maan puolustusministeriö on antanut käskyn ampua vastaantulevat mielenosoittajat.

Päivittäin on useita tunteja kestäviä sähkökatkoja. Suurimmissa hotelleissa on generaattorit, mutta pienimmissä hotelleissa välttämättä ei. Lääkkeistä ja polttoaineista on pula ja peruselintarvikkeiden ostamista varten kauppoihin on pitkiä jonoja. Myös pandemiatilanne ja siihen liittyvät rajoitukset saattavat muuttua äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti. Ajankohtaista tietoa Sri Lankan koronatilanteesta löydät seuraamalla paikallista tiedotusta (https://www.hpb.health.gov.lk/en(Linkki toiselle web-sivustolle.)).

Ulkoministeriö kehottaa maassa oleskelevia seuraamaan tiedostusvälineitä, noudattamaan paikallisviranomaisten ohjeita ja tekemään matkustusilmoituksen(Linkki toiselle web-sivustolle.).  Ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta kansainväliset turistit pääsevät lentokentälle näyttämällä passin ja lentolipun.