Evaluointi pakkomuutosta ja kehityspolitiikasta

Ulkoministeriön kehitysevaluoinnin yksikkö teetti pakolaisuutta ja kehityspolitiikkaa käsittelevän evaluoinnin, jonka tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä pakkomuuton käsitteestä, humanitaarisen avun ja kehitystavoitteiden yhteyksistä sekä auttaa näiden käsitteiden sisällyttämisestä ulkoministeriön käytäntöihin. Evaluoinnissa tarkasteltiin, kuinka johdonmukaisesti Suomen kehityspolitiikan tavoitteet on toteutettu pakkomuuton eli tahdonvastaisen muuttoliikkeen osalta sekä etsittiin keinoja vahvistaa politiikkajohdonmukaisuutta Suomen kehitysyhteistyössä.

Kansikuva (avautuu uuteen ikkunaan)Evaluoinnin mukaan ulkoministeriö pyrkii sovittamaan pakkomuuttoon sekä humanitaarisen avun ja kehitystavoitteiden kaksoissidokseen liittyvät kannanottonsa kansainvälisten suuntausten, normien ja käsitteiden mukaisiksi. Kuitenkin humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön selkeämpi yhteensovittaminen edellyttää vielä politiikkaohjausta ja muutoksia yhteistyön ohjelmoinnissa. Suomella olisi runsaasti potentiaalia ja keinoja edistää kansainvälisen keskustelun kohteeksi noussutta humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön ja rauhanrakentamisen tiiviimpää kytkemistä toisiinsa.

Evaluointiraportti

Evaluation on Forced Displacement and Finnish Development Policy (avautuu uuteen ikkunaan) (englanniksi, PDF, 244 sivua, 3 Mt)

Ministeriön näkokulma evaluointiin

Mitä opimme evaluoinnista? (avautuu uuteen ikkunaan) (suomeksi, PDF, 2 sivua, 97 kt)

Johdon päätös tulosten toimeenpanosta (avautuu uuteen ikkunaan) (suomeksi, PDF, 3 sivua, 1 Mt)

Webinaaritallenne

Jos haluat saada webinaaritallenteen, ota yhteyttä [email protected].

Power point -esitys (avautuu uuteen ikkunaan)(englanniksi, PDF, 263 kt)