Ulkoministeriöön uusi rauhanvälityskeskus

Viimeisen 10 vuoden aikana ulkoministeriö on pitkäjänteisesti vahvistanut rauhanvälityksen asemaa kansainvälisellä ja kansallisella tasolla. Hallitusohjelman mukaisesti rauhanvälitys on Suomen ulkopolitiikan vahvistuva prioriteetti. Tavoitteen toteutumista vauhdittamaan ulkoministeri Haavisto on päättänyt perustaa rauhanvälityskeskuksen ministeriön poliittisen osaston alaisuuteen.

Keskuksen tarkoitus on vahvistaa Suomen rauhanvälitysosaamista ja -kapasiteettia, koordinoida ja tehdä järjestelmälliseksi ulkoministeriön omaa toimintaa sekä koordinoida yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Rauhanvälityksessä tarvitaan laajaa yhteistyötä monella tasolla, valtioiden, kansainvälisten ja muiden järjestöjen, epävirallisempien toimijoiden ja ruohonjuuritason välillä. 

”Rauha on hyvin kilpailtu ala, jossa on monia erilaisia ja erilaatuisia toimijoita. Maiden välisten konfliktien lisäksi maiden sisäiset jännitteet ja konfliktit vaativat entistä enemmän huomiota. Rauhanvälityskeskus edistää tämän osaamisen ja tietotaidon juurtumista myös ulkoministeriöön”, ulkoministeri Haavisto kertoo.

Rauhanvälityskeskus perustetaan ulkoministeriön poliittiselle osastolle ja se aloittaa toimintansa 1.10.2020. Keskuksen johtajana aloittaa ulkoasianneuvos, suurlähettiläs Teemu Turunen.

”Kestävää rauhaa voi rakentaa vain puuttumalla konfliktien taustalla vaikuttaviin poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, joten yhteys laajempaan kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun on tärkeä”, suurlähettiläs Turunen toteaa.

Hallitusohjelman mukaisesti keskus edistää myös suomalaisten osallistumista kansainvälisiin rauhanvälitys- ja dialogiprosesseihin, rakenteiden ja kapasiteetin kehittämisen sekä rauhanprosessien rahoittamisen lisäksi.

Lisätietoja: suurlähettiläs Teemu Turunen, 050-5751953, [email protected]

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].