Evaluointi: Pakolaisuus edellyttää kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun tiiviimpää yhteensovittamista

Suomen toimintatapojen johdonmukaisuutta eri osa-alueilla tulisi vahvistaa ja kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun yhteispeliä tiivistää. Suomen työ vammaisten aseman parantamiseksi pakolaisolosuhteissa saa kiitosta arviossa.

Pakolaisuus ja pakkomuutto ovat yleistyneet ja pitkittyneet globaalisti. Vuonna 2017 arviolta 68,5 miljoonaa ihmistä joutui vasten tahtoaan jättämään kotinsa. Ilmiö on haaste rauhalle ja turvallisuudelle, ihmisten hyvinvoinnille sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.

Ulkoministeriö tilasi Particip GmbH/Indufor -konsulttiyhtiöltä riippumattoman evaluoinnin, jonka tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä humanitaarisen avun ja kehitystavoitteiden yhteyksistä ja pakkomuuton käsitteestä sekä auttaa näiden käsitteiden sisällyttämisessä ulkoministeriön käytäntöihin. Tarkastelujaksoon sisältyivät vuodet 2012–2018.

Arvio nostaa esiin Suomen roolin naisten ja tyttöjen sekä vammaisten oikeuksien edistäjänä. Suomen työ vammaisten aseman parantamiseksi pakolaisolosuhteissa on saanut laajaa kansainvälistä arvostusta ja tunnustusta.

Suomea myös pidetään johtavana kehityksen politiikkajohdonmukaisuuden edistäjänä. Pakkomuuttoon kohdistuvan politiikkaohjauksen ja toimintatapojen tulisi kuitenkin olla nykyistä paremmin linjassa humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön ja rauhanrakentamisen tavoitteiden kanssa. Kattavampia linjauksia kaivattaisiin mm. ihmisoikeusperustaisuuden toteutumiseen pakolaistilanteissa sekä ilmastopakolaisuuteen.

Mikäli rauhanrakennus onnistutaan liittämään vahvemmin osaksi kokonaisuutta, arviossa nähtiin merkkejä siitä, että ulkoministeriöllä on valmius edetä kehitysyhteistyön ohjelmoinnissaan jopa kansainväliseksi edelläkävijäksi.

Lisätietoja: Anu Saxén, kehitysyhteistyön evaluointiyksikön päällikkö, puh. +358 295 350 243.

Linkki Evaluation on Forced Displacement and Finnish Development Policy -raporttiin: https://um.fi/julkaisut(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]