Italian valtio kroonisesti sairas
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 15/2008.
Kun 30 vuotta sitten aloitin työkauteni Roomassa suurlähetystössämme, Italian pääministeri Aldo Moro oli kidutettu ja murhattu pari viikkoa aiemmin. Moron murha oli silloin Euroopan kokoinen puheenaihe.
Kun juttelin siitä kauhistellen tulotapaamisessa suurlähettiläämme Taneli Kekkosen kanssa, diplomatian veteraanina ja historiankirjat lukeneena hän rauhoitteli minua: Ainahan Italia on ollut poliittisessa kaaoksessa, mutta aina ne jotenkin siitä selviävät.
Tämä tuli elävästi mieleen, kun seurasi taas kerran Italian parlamenttivaalien kampanjointia ja vaaleja tuloksineen. Vaalit selvästi voittaneen keskustaoikeistolaisen Vapauden kansa -liittouman johtajana Silvio Berlusconi palasi valtaan oltuaan aiemmin jo kaksi kertaa maan pääministerinä. Vaalipuheissaan Berlusconi kuvaili Italian olevan jälleen kaaoksessa, josta hän olisi sen pelastava.
Uudella Berlusconin hallituksella on todella melkoinen pelastusoperaatio edessään. Sen tulisi korjata edellisen, keskustavasemmistolaisen hallituksen laiminlyöntien lisäksi Berlusconin edellisten hallitusten virheitä. Niitä ja niiden seurauksia on nyt haasteina riittämiin.
Meitä Italian EU-kumppaneita huolestuttaa ehkä eniten saapasmaan talouden tila. Italian talous on Euroopassa neljänneksi suurin ja sen valtionvelka kolmanneksi suurin maailmassa. Italiassa niin kansa kuin julkinen valta ovat eläneet pitkään yli varojensa. Italialaiset ovat tehneet kuin Huittisten hullu: syöneet enemmän kuin tienanneet.
Suurella eurotaloudella on tuntuvaa vaikutusta yhteisvaluuttamme arvoon. Myös suomalaiset asuntolainan ottajat maksavat korkokuluissaan Italian kulutusjuhlien laskua. Italialle on suotu rahaunionissa erivapautta sen vakaussääntöjen noudattamisesta, mistä Suomen kaltaiset vastuullisen valtiontalouden eurokumppanit kärsivät.
Italiassa julkisen talouden tilaa heikentää osaltaan laaja harmaa, säädöksistä piittaamaton talous kuin kehitysmaissa. Harmaassa taloudessa on paljon korruptiota ja veronkiertoa. Näihin paheisiin Italiassa syyllistyvät sekä yritykset että kansalaiset. Suurinpia häviäjiä ovat valtion ja kuntien kassat, joihin ei saada niitä varoja, joita verotuksella tavoitellaan.
Vielä pahempaa haittaa Italian valtionkassalle, hallitukselle ja EU-kumppaneille koituu italialaisen mafian toiminnasta. Järjestäytyneiden rikollisten kolme suurinta mafiakonsernia Cosa Nostra, Camorra ja Ndrangheta hallitsevat paljolti Italian eteläisten alueiden taloustoimintaa, tuotantoa ja kauppaa.
Mafiataloudessa tuottoisinta on nykysin huume- ja ihmiskauppa, perinteisen suojelurahan kiristyksen ohessa. Mafiosot eivät maksa julkiselle vallalle veroja, lahjuksia kylläkin. Tällaisessa korruptiossa sekä talous että hallinto ovat saastuneet.
Raskaiden talousongelmien lisäksi voidaan epäillä, onko Italia edes EU-standardit täyttävä oikeusvaltio. Berlusconin edellisillä hallituskausilla hän pääministerinä vaikutti Italian rikoslakien soveltamiseen niin, ettei hänen liiketoimiensa korruptiosyytteitä enää tutkittaisi. Millainen isäntä, sellaiset rengit, voidaan todeta myös oikeusvaltion näkökulmasta.
Kun heinäkuussa 1978 Roomassa lopettelin tulokeskusteluani suurlähettiläs Kekkosen kanssa, hän lohdutteli vielä nuorempaa diplomaattia: Kroonisista sairauksistaan huolimatta Italia on niin kaunis maa, että täällä rumakin on kaunista. Samaa olen todennut sittemmin usein Italiassa käydessäni.