Syksyllä 2009 talouskriisi on Italiassakin vaiheessa, jossa odotellaan yhtä aikaa sekä talouselämän ensimmäisiä vihreitä versoja että laman varsinaista iskua työllisyyteen ja tavallisiin perheisiin. Yleiskuva on alkukesän aallonpohjasta tarkentunut aavistuksen myönteisemmäksi.
Todellisen elpymisen edessä häämöttää kuitenkin jo uusia, tummia pilviä. Italia on keskellä pitkää, syvää ja monipolvista taantumaa.
Vihreitä versoja odotetaan erityisesti dynaamiselta pkt-sektorilta, mutta Italian lama on pitkä. Kuva: David Paul Ohmer, flickr.com, creative commons.
Viides peräkkäinen pakkasneljännes
Italian kansantalous supistui vuoden 2009 toisella neljänneksellä 0,5 % edelliseen neljännekseen verrattuna. Kyseessä oli jo viides peräkkäinen negatiivinen vuosineljännes. Taantuma on maan sodanjälkeisen historian selvästi pahin.
Suhdanne-ennusteet ovat jälleen kerran häkellyttävän yksimielisiä siitä, paljonko Italian talous supistuu tänä vuonna (viitisen prosenttia). Valtiovarainministeriön mukaan tilanne on alkukesän jälkeen tasaantunut, jopa marginaalisesti parantunut, ja nyt pohditaan ennusteiden korjaamista aavistuksen ylöspäin. Samansuuntaisia puheenvuoroja ovat esittäneet keskuspankki Banca d'Italia ja teollisuustyönantajien Confindustria.
Ohessa viimeaikaisia ennusteita: tekijä, päivämäärä, vuoden 2009 ennuste ja suluissa vuoden 2010 arvio.
On huomattava, että Italian talouskehitys vajosi reilusti pakkasen puolelle jo vuonna 2008 (–1,0%), jolloin muut suuret teollisuusmaat sinnittelivät vielä pinnan yläpuolella. Kun tämä taantuman "varaslähtö" otetaan huomioon, Italian talous on vuosina 2008–09 supistumassa kaikkia muita suuria teollisuusmaita rajummin – Japania lukuunottamatta.
Taantuman alkaminen muita aiemmin on sikäli yllättävää, että Italian traditionaalinen pankkilaitos säästyi käytännössä kokonaan varsinaisen finanssikriisin ensimmäiseltä aallolta. Italiassa ei ole jouduttu pelastamaan ainuttakaan maan yli tuhannesta pankista. Valtiovarainministeriön asiantuntijoiden mukaan vuoden 2008 taantuma johtuikin muista syistä: käytännössä inflaation (varsinkin energiahintojen nousun) aiheuttamasta kotimaisen kysynnän jähmettymisestä.
Voidaan sanoa, että Italiassa on kyse kahdesta päällekkäisestä taantumasta, joista ensimmäinen (2008) aiheutui kotimaisen kulutuksen jähmettymisestä, toinen (2009) taas vientimarkkinoiden vedon loppumisesta. Molemmat ovat iskeneet Italiaan – ainakin tunnuslukujen perusteella – poikkeuksellisen rajusti. Kysymys kuuluu, ovatko vihreät versot elinkelpoisia vai seuraako kahta taantumaa vielä kolmaskin, energiahintojen noustessa globaalin kysynnän vilkastumisen myötä.
Inflaatio kytkyssä energiahintoihin
Kuluttajahintojen nousu seuraa Italiassa euroalueen kehitystä. Elokuussa 2008 hinnat nousivat 0,1%. Käytännössä inflaatio on pysytellyt nollassa kevät- ja kesäkuukausien ajan.
Italiassa etenkin energiahintojen nousu vaikuttaa poikkeuksellisen voimakkaasti taloudelliseen toimeliaisuuteen. Inflaatio saattaa jatkossa muodostua elpymisen hidasteeksi.
Ulkomaankauppa vähenee viidenneksen
Vuoden 2009 taantuma on Italiassa vientivetoinen. Vienti ei ole romahtanut yhtä dramaattisesti kuin Suomessa, mutta vuodelle 2009 povataan Italiassakin noin 20 prosentin pudotusta. Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että vientivetoisesta taantumasta ei Italiassakaan ole kokemusta: vuosien 1974–75 ja 1992–93 taantumissa vienti toimi elpymisen moottorina. Uutta moottoria ei ole keksitty.
Vuoden 2009 toisella neljänneksellä vienti väheni 3,7 % edelliseen neljännekseen verrattuna. Lukema on huolestuttava, sillä Saksan vienti supistui samalla jaksolla paljon vähemmän ja Ranskan jopa aavistuksen kasvoi. Italialla on ollut suuria vaikeuksia saada vientiä vetämään. Kun vientimarkkinoiden elvytyspaketit (erityisesti Saksan autoteollisuuden tukitoimet) lakkaavat vaikuttamasta, teollisuudella saattaa olla edessään entistä vaikeampi toimintaympäristö.
Euron vahvistuminen ei sekään helpota ahdinkoa. Valtiovarainministeriön mukaan Italian ulkoinen kilpailukyky on esimerkiksi Saksaa ja Japania riippuvaisempi hinnoista. 2000-luvun alun hypoteesi, jonka mukaan Italia olisi pystynyt siirtämään vientiään merkittävästi laatuhyödykkeiden segmenttiin, ei siten näytä enää pitävän paikkaansa.
Viennin kuva ei kuitenkaan ole tyystin lohduton. Etenkin Italian pkt-sektori on osoittanut menestymiskykynsä vaikeissakin olosuhteissa. Sen uusiutumiskykyä kriisin keskellä ei tule aliarvioida.
Työllisyys heikkenee talvella
Vuoden 2009 toisella neljänneksellä Italian kausitasoitettu työttömyysaste oli 7,4%. Vuoden 2007 lukemista tilanne on heikentynyt vähän yli prosenttiyksikön. Työttömyys on kuitenkin toistaiseksi pysytellyt kohtuullisena moniin muihin euromaihin verrattuna.
Työttömyyden kasvua hidastaa Italian perheyrityksille rakentunut pienteollisuus- ja palvelusektori, joka ei irtisano herkästi työntekijöitään. Suurteollisuudessa taas sovelletaan lomautus- ja vakuutusjärjestelmää (Cassa integrazione), joka tarjoaa työnantajille mahdollisuuden säästää palkkakustannuksissa tilapäisen suhdannekuopan ajan ilman peruuttamattomia irtisanomisia. Järjestelmä ei kuitenkaan ulotu kuin pieneen osaan työvoimaa. Perinteisesti Italian työttömyysshokkia on pehmentänyt myös perheen taloudellinen tuki.
Työttömyyden ennakoidaan kuitenkin nousevan selvästi tulevana talvena. Suurin osa ennustelaitoksista päätyy vuoden 2010 osalta jo lähelle kaksinumeroisia lukuja, mitä valtiovarainministeriö piti vielä talvella poissuljettuna skenaariona. Viennin vaikeudet heijastuvat työllisyyteen viiveellä mutta vääjäämättä, ja kokonaisia alihankintaketjuja saattaa olla vaarassa.
Italiassa ei ole universaalia (tai edes kovin laajaa) työttömyysturvaa, minkä vuoksi suorat työttömyyskustannukset eivät välittömästi romahduta julkista taloutta. Sosiaalisen turvaverkon hentous heikentää kuitenkin Italian "automaattisia stabilisaattoreita" ja sitä kautta potentiaalista kysyntää.
Lisäksi on huomioitava se, ettei työttömyysprosentti kerro koko totuutta: OECD:n mukaan Italian työllisyysaste oli jo ennen taantumaa EU:n kolmanneksi alhaisin (59%). Epätyypillisten työsuhteiden määrä on suuri. On mahdollista, että työllisyyskuva muuttuu talven aikana synkemmäksi kuin tällä hetkellä uskotaan.
Julkisessa taloudessa 5 prosentin alijäämä ilman elvytystä
Italian budjettialijäämän ennustetaan tänä ja ensi vuonna asettuvan viiden prosentin huonommalle puolelle. Alijäämä on merkittävä siitä huolimatta, että varsinaisiin elvytystoimiin Italia ei missään vaiheessa ole pystynyt. Julkisia menoja on kuitenkin edelleen lisätty, mihin on pieneltä osin vaikuttanut Abruzzon maanjäristys huhtikuussa 2009. Mainittakoon, että yksikään Italian hallitus ei 2000-luvulla ole kyennyt pitämään julkisten menojen kasvua inflaatiota hitaampana.
Alijäämän myötä valtion velanotto yli kaksinkertaistui vuoden 2009 alkupuoliskolla edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Syynä on ollut ennen kaikkea verotulojen väheneminen ja taantuman aiheuttama sosiaalikustannusten kasvu (hennosta sosiaalisesta turvaverkosta huolimatta).
Italian hallituksen suunnitteluasiakirjoissa valtion fiskaalisesta asemasta luodaan melko optimistinen kuva. Tämänhetkiset ennusteet perustuvat muun muassa oletukselle kahden prosentin talouskasvusta suunnittelukauden loppuun 2013 asti sekä budjettivajeen supistumisesta 2,4 %:iin vuoteen 2013 mennessä. Skenaario näyttäisi edellyttävän julkisten menojen – kuten sosiaalietuuksien – rajua karsimista.
Italian talouskehityksen yhteydessä on aina mainittava myös massiivinen julkinen velka. Italian valtiovarainministeriön mukaan velka kasvaa seuraavina vuosina 118 %:iin kansantuotteesta, minkä jälkeen se palautuu vähitellen 114 % pintaan vuoteen 2013 mennessä. Sekä velan huippumäärä että sitä seuraava vähentyminen on arvioitu varsin optimistisesti. Ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan velan osuus bruttokansantuotteesta ylittää 120 % viimeistään vuonna 2011.
Saksan elvytyksestä hyötyjä myös Italialle
Italia ei taantuman missään vaiheessa ole halunnut ryhtyä mittaviin elvytystoimiin. Hyväksyttyjen elvytyspakettien yhteenlaskettu budjettivaikutus on jäänyt alle prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtionavarainministeriön mukaan budjetin sisäiset siirrot tosin ovat olleet aidosti merkittäviä elvytystoimia.
Sen sijaan Italia on kyennyt hyötymään merkittävästi vientimarkkinoidensa elvytyspaketeista, joita ilman viennin ja työllisyyden tilanne olisi nykyistäkin heikompi. Esimerkiksi FIAT on saanut selvästi kasvatettua markkinaosuuttaan Saksassa sikäläisen "autopaketin" ansiosta. Virkamieslähteiden mukaan hyötyminen on merkittävää, mutta Italia ei silti ole tietoisesti suunnitellut naapurien elvytyspakettien hyväksikäyttöä.
Elvytysvaiheen jälkeen huomio kiinnittyy jälleen rakenteellisiin uudistuksiin. Italia kaipaa kipeästi systeemitason talouspoliittisia reformeja. Aikaisempina vuosina – etenkin vuosina 2007–08 – Italia toimeenpani joukon uudistuksia (palvelusektorin osittainen liberalisointi, joustavammat työehtosopimukset jne.). On osin hämärän peitossa, miksi näiden uudistusten vaikutukset ovat ainakin toistaiseksi jääneet toivottua vähäisemmiksi.
Vaikuttaa väistämättömältä, että Italialla on edessään mittavia sosiaalipoliittisia reformeja, mikäli se aikoo yltää lähelle maan potentiaalista talouskasvua. Ilmeisin ehdokas on eläkereformi, jolla sekä nostettaisiin eläkeikää että purettaisiin monien alojen kohtuutonta eläkekertymää. On luultavaa, että tällaisesta esityksestä seuraisi Italiassa sisäpoliittisia vaikeuksia.
Yksi vaihtoehto saattaisi olla sosiaaliturvan mittava kokonaisuudistus, jossa eläkereformin vastapainoksi luotaisiin länsieurooppalainen, universaali työttömyysturva. Taitavasti toteutettuna tämä saattaisi olla riittävä ehto ammattiliittojen kanssa neuvoteltavalle kompromissille. Mittava reformi tulisi kuitenkin panna toimeen nopeasti ja määrätietoisesti, etenkin kun Italiassa istuu poikkeuksellisen vahva hallitus.
Taantuman mahdollisia seurauksia
Sodanjälkeisen Italian pahimman laman seuraukset tuntuvat pitkään. Pitkäkestoisia tai pysyviä vaikutuksia voidaan ennakoida sekä maan elinkeinoelämälle, poliittisille voimasuhteille että yhteiskunnalliselle ilmapiirille.
Lamasta koituu kriittisiä seurauksia Italian valmistavalle teollisuudelle. Vuosien 1974–75 ja 1992–93 taantumissa Italian vienti toimi elpymisen veturina, mutta tällä kertaa tilanne on täysin päinvastainen. Energia- ja hintariippuvainen vientiteollisuus ei jatkossa välttämättä riitä luomaan Italiaan totuttua uutta hyvinvointia, vaan moottori on yritettävä keksiä uudestaan. Italian kekseliäässä ja nopealiikkeisessä PKT-sektorissa on huomattava potentiaali uusien reseptien löytämiseen. Toisaalta tutkimus- ja kehitysrahoituksen ja investointipankkitoiminnan vähäisyys muodostuvat helposti pullonkaulaksi.
Rakenteellinen nuorisotyöttömyys vie tulevaisuudenuskoa
Italiassakin on viime vuosina vahvistunut muukalaispelkoinen ilmapiiri, mikä on näkynyt myös poliittisissa voimasuhteissa. Taantuman pitkittyessä riski tämän trendin vahvistumiseen kasvaa.
Laajemmat yhteiskunnalliset seuraukset riippuvat työllisyyskehityksestä. Yksi merkille pantava piirre Italiassa on nuorten, työmarkkinoille siirtyvien ikäluokkien suhteellisesti heikkenevä asema.
Sodanjälkeisen historian pitkä taloussykli on Italiassakin ollut suotuisa varttuville ikäluokille: länsieurooppalaiseen tapaan maassa on vallinnut implisiittinen luottamus siihen, että taloudellinen tulevaisuus muuttuu ajan myötä vähitellen turvatummaksi. Nyt alle 35-vuotiaat löytävät itsensä ensi kertaa tilanteesta, jossa heillä ei ole objektiivisia perusteita uskoa saavuttavansa samanlaista hyvinvoinnin tasoa kuin omilla vanhemmillaan.
Näköalattomuudella, jota vaikeaa vaihetta läpikäyvä yliopistolaitos ja ikää korostava poliittinen järjestelmä vahvistavat, on potentiaalisesti merkittäviä, vaikkakin vaikeasti ennakoitavia yhteiskunnallisia vaikutuksia.
