Esittelyssä Roberto Chessa, Suomen kunniakonsuli Cagliarissa Sardiniassa

Roberto Chessa on toiminut Suomen kunniakonsulina vuodesta 1994. Hän on Suomen ensimmäinen kunniakonsuli Sardiniassa.

Milloin aloitit tehtävässäsi Suomen kunniakonsulina Cagliarissa?

Olen ollut Suomen kunniakonsuli 14. syyskuuta 1994 lähtien. Olen ensimmäinen Suomen kunniakonsuli Sardiniassa, koska aiemmin Cagliarissa oli Ruotsin ja Suomen konsulaatti. Samoihin aikoihin nimitykseni kanssa ajoittui Suomen 1990-luvun alkupuolen kriisistä selviytyminen sekä Suomen liittyminen Euroopan uniooniin 1. tammikuuta 1995.

Mikä on parasta työssäsi Suomen kunniakonsulina?

Suurlähettiläs Matti Häkkänen tuli henkilökohtaisesti valitsemaan minut ehdokkaiden joukosta ensimmäiseksi kunniakonsuliksi. Hän valitsi minut eikä unohtanut varoittaa minua "... ja muista, että kunniakonsuli on tehtävässään 24h vuorokaudessa!"

Nämä sanat ovat aina seuranneet minua tällä matkalla kunniakonsulina vuodesta 1994 nykypäivään. Tänä aikana minulla on ollut tilaisuus elää ja kokea kansainvälisestä ulottuvuutta henkilöiden ja asioiden parissa, jotka ovat tehneet työstä erityisen kiinnostavan (yksityisammatissani olen suunnittelu- ja arkkitehtitoimiston omistaja) ja joihin ilman tätä tehtävää minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tutustua.
 

Mistä Suomi on tunnettu alueellasi?

Sardiniaa ja Suomea yhdistää moni asia. Enkä nyt puhu pelkästään Joulupukista tai Kimi Räikkönestä, vaan pikemminkin yrityksistä kuten Nokia, Kone, Wärtsilä tai Joutsen, tai  arkkitehtuurissa Aalto ja Saariset, elokuvataiteessa Aki Kaurismäki, kenellä jo kauan sitten oli jopa fanikerho Cagliarissa. Ennen kaikkea tunnetaan Suomen tarjoamien investointimahdollisuuksien luotettavuus ja sitä arvostetaan yhä enemmän. Toivon, että 25-vuotinen konsulitoimintani alueella on myös edistänyt tätä imagoa. Ympäristön ja ilmaston kannalta Sardinia ja Suomi ovat toisiaan täydentäviä, koska ne ovat täysin erilaisia. Sardinia tarjoaa leudon ilmastonsa ansiosta luonnollisen kauneutensa ympäri vuoden; konferenssit, erinomaiset golfpiirit, kansainvälinen purjehdusurheilu jne. Tavoitteena on kasvattaa turistivirtoja kausiluonteisesti. Ei ole sattumaa, että Luna Rossa Prada Pirelli on valinnut operatiiviseksi toimipisteekseen Cagliarin, jonka muinaisessa satamassa America's Cup World Series järjestetään 23. – 26. huhtikuuta 2020.

 

Suurlähettiläs Pauli Mäkelä luovutti tasavallan presidentin 25. toukokuuta 2007 myöntämän Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan kunniamerkin kunniakonsuli Roberto Chessalle. 
 

Mitä alueellasi on tarjottavaa suomalaisille matkailijoille ja yrityksille?

Meillä on maailman kauneimpia rantoja ja meri, jotka suomalaiset jo tietävät, sillä olen kuullut lukuisista merimiehistä ja veneilijöistä, jotka käyvät täällä säännöllisesti! Jopa vähemmän tunnetut sisämaan alueet ovat odottamattoman kauniita. Lisäksi Sardinia tarjoaa ihmisille elämänlaatua saastumattoman luontonsa ja ruokailutottumustensa ansiosta. Ruoka ja viini ovat saavuttaneet maailmanluokan palkintoja ja esimerkiksi Heinon Tukku Oy toimii tällä alalla Sardiniassa. Meillä on myös vuosituhantinen kulttuuri ja valtava arkeologinen perintö esi-nuragisesta ja nuragisesta ajasta. Olemme jättiläisten ja myyttisen Shardanan maa, ja oletetaan myös, että fantastinen Atlantis oli Sardiniassa. Kummallista, kuinka jopa näissä kiehtovissa teorioissa Sardinialla ja Suomella on yhteistä! Vastaavasti on olemassa teoria, jonka mukaan homerilaisissa runoissa kerrotut asiat tapahtuivatkin Baltiassa. Sardinian geo-kaivospuiston hylätyn perinnön historia ja ympäristö ovat ainutlaatuisia ja niillä on valtava turisti-potentiaali. Yrittäjyyden kannalta Sardinia on edelleen ainutlaatuisuutensa perusteella varsin hyvä toimialue potentiaalisille toimijoille. Kiinnostuksen kohteet ovat moninaiset eikä kaikkea voi luetella tässä, mutta varmasti löytyy sellaisia asioita, jotka tarjoavat etenkin innovatiivisille aloittelijoille kiinnostavia ideoita.

Mistä suomalaisesta ilmaisusta tai tavasta pidät eniten? 

Mistä suomalaiseta tavasta pidän eniten? On selvää, että sauna itsessään ja sen sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus edustaa tätä sekä se, miten tätä tapaa päivittäin ylläpidetään. Mistä suomalaisesta ilmaisusta pidän eniten? Se on varmasti sisu, suomalaisten kestävyys ja historian aikana vahvistunut kyky, jolla pystyy aina toipumaan kaikenlaisista vaikeuksista.